sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Roth, Veronica: Allegiant



Viimeinen osa maailmanlaajuista huomiota osakseen saanut Divergent -sarja tuli nyt sitten luettua.
Viimeiset osat ovat aina haastavia, ja mielestäni tässä onnistutaan ihan hyvin.

Tarinan alussa Tris, Tobias ja muut lähtevät kaupungista sen ulkopuolelle. Mukaan lähtee sekalainen seurakunta, eivätkä kaikki tule toimeen keskenään. Mutta, kirjan yksi vahvoista teemoista on vanhojen syntien anteeksianto. Maailma ulkoupuolella antaa paljon ajattelemisen aihetta ja perspektiiviä nuorille. He tajuavat, että eivät suinkaan ole yksin maailmassa. Maailmassa, jonka laajuuskin heille valkenee pikkuhiljaa. Hauskasti kirjaan on upotettu meille tuttuja asioita oudossa yhteydessä. Esim. lentokentästä on tehty viimeisen kirjan päänäyttämö.

Tobias ja Tris saavat molemmat tietoonsa perimästään asioita, joihin se suhtautuvat kumpikin ristiriitaisesti. Ja tekevät päätöksiä, joilla on kauaskantoiset seuraukset. Hallintoportaasta saa etsimällä etsiä hyviksiä, vaikka kaikki tuntuvat etsivän hyviä ratkaisuja omista lähtökohdistaan. Onko nuorten päätökset sitten sen parempia, sen saa jokainen varmasti päätellä itse. Kaunpungin sisällä käydään myös omat taistelunsa, jossa pääosassa ovat Tobiaksen vanhemmat.

Kirjan juoni etenee aika hyvin. Muutamia suvantovaiheita on, mutta tokihan niitä pitääkin olla yli 500 sivun kirjassa. Pääasiassa kuitenkin koko ajan tapahtuu jotain. Loppu oli ihan ok, ei siitä enempää, muuten menee spoilaukseksi. Varmasti loppu, joka ei ole kaikkien mieleen, mutta taas toisaalta jotkut ovat kovastikin pitäneet. Selkeä loppu, mutta ei mitään erään toisen sarjan tapaista, jossa lapsenlapsetkin käydään erillisessä jatko-osassa läpi.

Tämän sarjan suomennus aloitetaan ensi vuonna, elokuvan myötä. Ehkä luen vielä joskus suomeksikin, olisi jännä nähdä muutaman kohdan käännökset jne.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Evanovich, Janet: Yhdeksän hyvää

Palkkionmetsästäjä Stephanie Plum saa pomoltaan Vinnieltä komennon jäljittää Samuel Singh, intialaismies, josta on tullut laiton maahanmuuttaja Vinnien takaaman oleskeluluvan päätyttyä. Juttuun kytkeytyy myös mystinen Ranger, mies, joka on ennenkin pistänyt Stephanien sekaisin. Hän ilmaantuu hankalalla hetkellä: Stephanie ja hänen poliisipoikaystävänsä Joe Morelli ovat juuri muuttaneet yhteen. Hulvaton juoni huipentuu Las Vegasissa, jossa pelipanokset ovat korkeita eli henki herkässä.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Stephanie aiheuttaa taas harmaita hiuksia perheelleen ja varsinkin Morellille. Joe ja Stephanie asustavat saman katon alla, tosin, se tuntuu olevan enemmän pakon sanelemaa, kuin varsinaista avoliittoa, mutta homma tuntuu toimivan.

Stephanie lähtee etsimään maahanmuuttajaa, joka katoaa. Jos kaveria ei löydy viikon sisään, Vinnie menettää paljon rahaa, maineensa ja ehkä firmansakin. Samuel, kateissa oleva mies siis, asuu alivuokralaisena hyvin herttaisen rouvan (kamala riivinrauta) luona, jonka koira on myös kadonnut samalla. Stephanieta säälittää koira ja hän ottaa homman hoitaakseen. Samuelin työpaikan omistaa kolme veljestä ja aika nopeasti yhdestä heistä tulee pääepäilty, varsinkin kun ruumiita alkaa taas löytyä vähän liiankin kanssa.

Stephanieta vainoaa sekopäinen kukkien lähettäjä, joka tuntuu pelaavan jotain peliä Stephanien kustannuksella. Tästä kirjasta ei selvitä ilman synnytystä ja reissua Las Vegasiin. Jossa jopa puhtoinen Conniekin räväyttää.

Tässä kirjassa suomentaja oli vaihtunut, ja esim. Kylä ei ollutkaan enää kylä, vaan Burg alkuperäisen nimen mukaan. Muutenkin kieli ei ollut ihan samanlaista, mutta hyvin sen luki. Näitä ei tällä hetkellä ole enempää suomennettu, mutta latasin jo kindlelle seuraavia osia. Kunhan saan muutaman muun kirjan alta pois, niin pitää taas jatkaa tarinaa. Vähän epäilen, että ei Morelli - Ranger -kuvioon saada oikein selvyyttä, mutta hauskahan siitäkin kolmiosekoilusta on lukea. Sitä ei voi oikein kutsua kolmiodraamaksikaan. 

lauantai 7. joulukuuta 2013

Evanovich, Janet: Kahdeksan kaunista

Avioerojuttujen setviminen ei oikeastaan kuulu takuukarkureita metsästävän Stephanie Plumin toimenkuvaan. Kadonneen äidin ja tyttären tapaus tulee Stephanielle enemmänkin sukurasitteena, hänen vanhempiensa naapurista.

Pelottava Eddie Abruzzi varoittaa Stephanieta pitämään näppinsä irti jutusta. Stephanien entinen heila Joe Morelli ja tuoreempi tuttavuus Ranger sen sijaan varoittavat häntä Abruzzista. Molemmat neuvot alkavat tuntua varteenotettavilta, kun Stephanie saa ovelleen käärmeitä, autoonsa tarantelloja, sohvalleen kahtia sahatun miehen ja peräänsä pupujussiksi pukeutuneen stalkkerin. Rangerin on aika kaivaa Stephanien ase ulos keksipurkista, joskin Stephanie odottaa saavansa muutakin: miksei Ranger ole vieläkään lunastanut Stephanielta saamaansa intiimiä palkkiota? Onneksi tämän tytön perässä juoksee mies jos toinenkin – heillä tosin tuppaa olemaan naamiot kasvoillaan ja vain räjähteitä ojennettavanaan.


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Tässä kohtaa Stephanie on oikeassa. Eddie Abruzzi on pelottava. Ja kukaan, ei kukaan voi pitää hämähäkeistä. Ottaisin ehkä sohvalleni ennemmin sen kahtia sahatun ruumiin, kuin autooni kasan isoja hämppiksiä. Jostain syystä käärmeet eivät aiheuta niin suurta inhoreaktiota. 

Mainostin näitä kirjoja kaverille perusdekkareina. Sitähän ne ovat. Olennainen juoni ei juurikaan muutu, mutta silti sitä aina ahmii viimeiset sivut, jotta saa tietää koko kuvion. Yleensä perusjuoni selviää jo aiemmin, mutta aina loppuun jää joku koukku. 

Stephanie selvittelee vanhempiensa naapurin sukulaistytön katoamista, ja siihen liittyvää sotkuista avioeroa. Samalla hän tulee sohaisseeksi ampiaispesää ja saa peräänsä vaarallisen gansterin Abruzzin. Ja tästä miehestä häntä varoittelevat sekä Morelli ja Ranger. Morelli on edelleen rakastunut Stephanieen, mutta ei halua rinnalleen vaarallista työtä tekevää neitosta. Okei, myönnettäköön, että olen vähän samoilla linjoilla Morellin kanssa, Stephanie ottaa mielestäni välillä liikaa riskejä. Saa olla moderni nainen, mutta ihan tyhmänrohkea ei tarvitsisi olla.

Stephanien aina niin puhtoinen sisko on osoittautunut vähemmän puhtoiseksi. Tai siis systerin aviomies, jonka takia sisko majailee lapsineen myös vanhempien talossa. Myös Rangerin kanssa tapahtuu vähän muutakin kuin kädestä pitämistä. Mutta, edelleen tämänkin kirjan jälkeen kannatan Morellia. 

maanantai 25. marraskuuta 2013

Yancey, Rick: 5.aalto

Ei sähköä, ei teknologiaa, ei valoa. Ihmiskunta kituu henkitoreissaan tuntemattoman vihollisen kourissa, vihollisen joka on kirjaimellisesti toiselta planeetalta ja armottomuudessaan ylivertainen.Sen, mitä raivoava meri tai rutto ei tuhonnut, eliminoivat ihmishahmon ottaneet tappokoneet. Kuka tahansa voi olla soluttautuja ja sääntö yksinkertainen: älä luota keneenkään. Cassien päämäärä on pelastaa veljensä. Evanin kohtalo on pelastaa Cassie. Zombien tehtävä on tappaa.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Taas yksi kirja alienien hyökkäyksestä. Tässä vihollinen ei kuitenkaan varsinaisesti näytä nenäänsä vaan antaa ihmiskunnan itsensä hoitaa homman. He eivät halua tuhota planeettaa, ainoastaan ihmiset. Ihmettelin kyllä, etteikö vihulainen, jolla tuntuu olevan hallussaan ylivertainen tekniikka, keksisi ehkä pari muutakin tapaa tuhota ihmiset, kuin tällainen psykologinen touhu.

Mutta, jos ei kiinnitetä huomiota näihin pikkuepäloogisuuksiin, niin kirjahan oli oikein koukuttava. Tykkäsin suomennoksen tyylistä, oletan, että alkuperäinen on samaa luokkaa. 
Kirjassa seurataan tarinaa monen kertojan näkövinkkelistä. Pääosan saa Cassie, nuori tyttö, joka on tempaistu keskellä tapahtumia suoraan highschoolin penkiltä. Siihen asti hänen suurin huolensta on ollut, miten saisi elämänsä rakkauden kohteen huomaamaan itsensä.

Nyt hänen suurin ongelmansa on se, miten selviää hengissä seuraavaan päivään. Hän lähtee pelastamaan viisivuotiasta veljeään sieppaajien kynsistä. Tarinaa kertoo myös hieman Evan ja aika paljon Zombie. En viitsi kertoa heidän tarinoistaan enempää, ettei mene spoilauksen puolelle. Mutta, jään todella odottamaan jatkoa. 

Tässäkin kirjassa näytetään taas valitettavan hyvin se, että monta kertaa ihmisen pahin vihollinen on toinen ihminen. Tässä onneksi suurin osa vihollisista on niitä vieraita.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Janet Evanovich: Herttaseiska



Palkkionmetsästäjä Stephanie Plumin tuorein tehtävä kuulostaa liian helpolta ollakseen kiinnostava: oikeuden eteen on tuotava Eddie DeChooch, vanha puolisokea mies, joka tapailee Stephanien isoäitiä. Mutta vanha kettu pitää Stephanieta pilkkanaan, piilottelee kuollutta naista takapihallaan ja karkaa Stephanien kynsistä kerran toisensa jälkeen. Sitten harmittomat pilviveikot Dougie ja Mooner katoavat, ja lopulta kidnapataan Stephanien isoäitikin! Kaiken lisäksi Stephanie huomaa olevansa keskellä hääjärjestelyjä – yllättäen omiaan.

Apuun ilmestyy Ranger, mies joka osaa kaiken mitä Stephanienkin kuuluisi osata ja joka saa hänen polvensa spagetiksi. Hän auttaa Stephanieta DeChoochin nappaamisessa yhdellä ehdolla, joka ei tee hyvää Stephanien ja Joe Morellin naima-aikeille: Stephanien on vietettävä yksi yö hänen kanssaan…


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *  * * *
Lauantai oli hyvä lukupäivä. Tiedä sitten, johtuiko edellisen illan pikkujouluista vai mistä, mutta oli mukava maata sohvan pohjalla kirjakasan kanssa. 

Jälleen yksi Stephanie Plum -tarina paketissa. Vaikka olen nyt lukenut näitä useamman aika nopeaan tahtiin, ei se tunnu haittaavaan. Tarinat itsessään ovat aika samankaltaisia. Tässäkin Stephanie metsästää oikeutta pakoilevaa roistoa, tällä kertaa vanhaa papparaista, joka kuitenkin kerta toisensa jälkeen pääsee pakoon.

Stephanie saa jälleen kerran kaksi itseään seuraavaa puoliroistoa / sekavaa tapausta riesakseen. Ja tälläkään kertaa Stephanien ovi ei pidä ulkona ketään. Mukana sekoilevat myös Dougie ja Mooner, joihin tutustuttiin jo edellisessä osassa. Nämä veijarit ovat esimerkki siitä, mitä aivoille tapahtuu, kun käyttää liikaa kamaa. Mutta silti kavereihin ei voi olla ihastumatta. 

Stephanien naima-aikeet ovat vastatuulessa. Se ei tosin juurikaan tunnu neitoa haittaavan. Lopussa otetaan taas yksi askel herrojen Ranger ja Morrel välillä. Ehkä seuraava osa tuo jo selvyyttä tähänkin kuvioon. Tai sitten ei... Olen kuitenkin kaikesta huolimatta edelleen Morrellin leirissä. 

Macomber, Debbie: Yakima Street 1105


Tätä kirjaa ei löytynyt suomenkielisenä, joten latasin Kindlelle englanninkielisen version. Tämä on jo 11 osa suosittua Cedar Cover -sarjaa. Kirjoista on jo tehty sarjakin telkkariin, mutta ei sitä suomessa ole näkyvissä. Ainakaan vielä. Toivottavasti joskus, vaikka pelkään, että ovat tehneet siitä liian draamaa omaan makuuni.

Jokainen kirjahan kertoo jostain kaupungin asukkaasta enemmän. Tässä keskitytään kirjan nimen mukaisesti osoitteeseen Yakima Street 1105, jossa asustaa Bruce ja hänen 13 -vuotias tyttärensä Jolene. Joka on siis käytöksellään karkoittanut raskaana olevan äitipuolensa Rachelin.

Tyttö oli r-a-i-v-o-s-t-u-t-t-a-v-a. Itselläni ei ole omia lapsia, joten siksikin ehkä toleranssi kiukuttelevia teinejä kohtaa on aika pieni. Eipä sen puoleen, en kyllä oikein käsittänyt Rachelia tai Bruceakaan. Kirjan pääjuoni on siis siinä, että Bruce yrittää saada Rachelia muuttamaan takaisin kotiin ja Rachel yrittää pysyä sieltä mahdollisimman kaukana. Jolene nyt on vaan sitten hankala kaikkia osapuolia kohtaan.

Kaupunkilaisten elämää seurataan toki muutenkin. Olivian äiti Charlotte miehineen alkaa olla jo iäkkäitä, joten Olivia ja Will yrittävät saada heitä hienovaraisesti siirrettyä vanhainkotiin, ennenkuin he aiheuttavat isoja vahinkoja itselleen ja kodilleen. Will tuskailee myös rakkauselämänsä kanssa.

Oletan, että tämä sarja jatkuu edelleen. Eikä siinä mitään. Kivaa lukemista, vähän tuhdimpaa, kuin perinteiset harlekiinit, mutta ei liian raskasta.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Evanovich, Janet: Kuudestilaukeava

Lunnaskarkureita metsästävä Stephanie Plum on tehnyt valintansa vanhan sydänkäpysensä, poliisi Joe Morellin ja uuden työkumppaninsa Rangerin välillä. Eron hän ei pääse kummastakaan, sillä hänen uusin tehtävänsä on tuoda oikeuden eteen entinen erikoisjoukkojen agentti, niin ikään palkkionmetsästäjänä toimiva Carlos Manoso – alias Ranger. Kaiken lisäksi Mamma Mazur, aivan omassa logiikka-avaruudessaan elävä Stephanien isoäiti, päättää muuttaa lapsenlapsensa luo.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Kirja ei eroa mitenkään edellisistä. Stephanie luuhaa Morrelin kanssa ja tällä kertaa metsästettävä on Ranger. Ranger aiheuttaa perhosia Stephanien vatsaan muutenkin, mutta ainakaan vielä tilanne ei etene heidän välillään sen kummemmin. Lopussa itse asiassa Stephanie joutuu omien häidensä spekulaation kohteeksi.

Isoäiti on tapansa mukaan loistava, ja mukaan seurakuntaan ujuttautuu myös pari huumeveikkoa / varastetun tavaran myyjää. Myös Stephanieta väijyy pari aika vitsikästä veijaria. Isoäiti muuttaa hetkeksi Stephaien luokse, hän yrittää ajaa ajokorttia ja hankkii poikaystävän. Muutaman kerran taisin nauraa ihan ääneen. Eihän näissä kirjoissa oikein todellisuus taida kohdata juonta, mutta ei se haittaa. Ei näitä niin vakavasti kannata ottaa.

Mielenkiinnolla jään odottamaan jatkoa, joka jo itse asiassa on lukemattomien kirjojen pinossa seuraavana. Tosin, ensin luen loppuun yhden maailmanlopun kuvauksen. Josta lisää myöhemmin. 

perjantai 15. marraskuuta 2013

Harris, Charlaine: Dead Ever After & After Dead


Ja niin tämäkin sarja sitten loppui. Viimeiset pari kirjaa olivat jännittäviä, ja pidin hetkittäin paljonkin. Tässäkin osassa joku halusi tappaa Sookien, mikä nyt ei varmaan kenellekkään ollut yllätys. Apuun onneksi rientävät ystävät vähän kauempaakin.

Sookien rakkauselämä laitetaan pakettiin, ja loppuratkaisu ei kai ollut kaikkien mieleen. Mutta itse pidin. Kirjasta on vaikea sanoa sen kummempaa, esiin marssitetaan muutamia aiemmin mukana olleita, mutta ei nyt sentääm mitään vanhojen muistelua järkätä.

Hyvä niin, jos ei tietäisi kyseessä olevan sarjan viimeisen osan, ei kirja eroaisi aiemmista mitenkään.






No tästä raapustuksesta ei nyt oikein osaa sanoa mitään. Ei ainakaan mitään kovin positiivista. Halusinko ihan oikeasti tietää, mitä ihmisille tapahtui? Tässä siis kerrotaan aakkosjärjestyksessä jokaisesta hahmosta, että mitä heille sitten oikeasti tapahtui. Ennemminkin Harry Potter -tyylinen lopetus olisi ollut ihan ok. Eli pari sanaa päähahmoista, mutta ei nyt tällä tasolla.

Harris kyllä tällä varmistaa, että yhtään jatko-osaa ei voida enää kirjoittaa varsinaiseen tarinaan. Mutta muuten tästä ei kyllä oikein mitään iloa ollut. En välttämättä kuitenkaan olisi halunnut tietää esim. lastenlasten lukumäärää. Joistakin oli kirjoitettu ihan sivun verran, mutta useimmista pari hassua riviä sivun ylälaidassa. Enkä edes muistanut liki puoliakaan hahmoja.

Aikaa tämän lukemiseen meni vajaa puolituntia, joten ei sen puoleen ollut pitkä juttu.

Hyvä sarja, jos nyt ei lasketa mukaan tuota viimeistä räpellystä. Lukujonossa tuntuu nyt olevan useita sarjojen viimeisiä osia. Tämä nyt oli tietenkin pidempi kuin useimmat niistä. Televisiosta en tätä ole katsonut ekaa kautta lukuunottamatta, joten en tiedä, kuinka paljon eroaa kirjoista.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Pratchett, Terry: Velhous verissä

Olipa kerran mies, jonka kahdeksannen pojan kahdeksannesta pojasta piti tuleman kirkasotsainen kelpo velho. Jotakin kuitenkin meni pieleen ja kymmenvuotiaana poika päättää kaapata Kiekkomaailman valtaansa – isän hengen ohjaillessa häntä velhosauvan välityksellä. Pojan puuhia vastustaa ennen muuta Rincewind kipittävine Matkalaukkuineen sekä Cohen Barbaarin tytär, hyvinkin isänsä veroinen neitokainen...

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *  

Nyt on ollut jonkinlainen lukujumi, ei millään meinannut saada tätä kirjaa loppuun. Huomaan myös, että alkaa pikkuhiljaa ehkä vähän kyllästyttämään tämä aivan päätön meno. Tässä oli kyllä taas mahtavaa sanailua, ja täytyy myöntää, että loppupuolella, missä Kuolema, Rutto, Nälänhätä ja... nyt unohtui, mikä se neljäs oli, pelasivat korttia ja tyhjensivät baarin viinavarastoa, aiheutti ääneen naurua. 

Tarinassa siis pieni pojankoltiainen aiheuttaa velhosauvansa kanssa kaaoksen. Hän yrittää saada velhot valtaan ja siinä onnistuukin. Mutta, Rincewind tulee ja pelastaa päivän. Ja ehkä vuodenkin. Olen kyllä alkanut pitää epäonnen velhosta. 

Mutta, ehkä pidän kuitenkin taukoa ja lukaisen muutaman Stephanie Plumin vaikka väliin. Muutenkin lukemattomien kirjojen pino vain kasvaa. Kiekkomaailma -sarjaa on kuitenkin vielä varmaan 20 kirjaa tai jotain. Joten eiköhän tähänkin tule palattua taas jossain vaiheessa.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Evanovich, Janet: Luuvitonen


Palkkionmetsästäjä Stephanie Plumin Fred-setä on kadonnut. 72-vuotiaan häntäheikin ainoa harrastus on nuukailu - mihin se olisi voinut miehen kuljettaa? Plumille ei ole tarjolla kunnon keikkoja, joten hän suostuu Ranger-nimisen silmänilon apulaiseksi. Mutta millaisissa sisustustöissä tarvitaan luotiliivejä?Janet Evanovichin rempseän naishahmon seurassa ei totisesti käy aika pitkäksi: luvassa on jälleen hengästyttävää toimintaa, nokkelaa huulenheittoa, ikimuistoisia hahmoja ja pureksittuja kynsiä. Stephanie tekee hartiavoimin töitä pitääkseen näppinsä irti vanhasta suolasta, Joe Morellista. Vaihtoehtoja pukkaakin ovista ja ikkunoista, mutta yllättäen ja pyytämättä, ja monilla on ase kädessään. Onneksi Stephaniella on apunaan neuvokas entinen prostituoitu Lula ja itärannikon nopein tainnutusase.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Ehtaa Stephanie Plum -laatua jälleen. Tällä kertaa ei kuitenkaan mennä tukkaputkella karanneen oikeudenkarkurin perässä vaan metsästetään vanhaa sukulaismiestä. Fred-setä esitellään sangen ikävänä ihmisenä ja jossain kirjan puolivälissä toivoin jo kovasti, että setä kasvaisi horsmaa niityllä. 

Muitakin karkureita tarinaan kyllä mahtuu, mutta sivujuonteena. Yhden takuukeikan tiimoilta Stephanie joutuu tekemisiin kääp... anteeksi, siis pienikasvuisen Briggs-herran kanssa (hän siis itse aina korjaa tämän näin). Tämä osoittautuukin varsinaiseksi vitseniekaksi ja hänen sanailuaan on kiva seurata.

Stephanie myös arpoo Morellin ja Rangerin välillä. Ranger alkaa näyttää kiinnostuksen merkkejä, muutenkin kun kalliiden autojen kautta. Hän tarjoaa Stephanielle töitä, työt tosin ovat vähintään arveluttavia. Morellista ei osaa sanoa, että onko hän mustasukkainen, vai oikeasti huolissaan. Alunperin olin ihan täysin Morellin leirissä, mutta alan lämmetä Rangerille pikkuhiljaa. Todennäköisesti tätäkin kolmiodraamaa nyt veivataan sitten muutama kirja tai jotain.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Pratchett, Terry: Mort



Varakkaan tuntuinen joskin kovin luiseva herrasmies palkkaa nuoren Mortin oppipojakseen pestuumarkkinoilta. Eipä poika arvaa tekevänsä oppisopimuksen itsensä Kuoleman kanssa...

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Lainasin kirjastosta pari näitä kerralla. Itselleni uppoaa nämä kyllä paremmin suomeksi kaikesta huolimatta. Ei vaan mene mikään vitsi ohi.

Kuolema on paras näistä sarjoista, ainakin omasta mielestäni. Jotenkin tuntuisi lohdulliselta ajatella, että kyseessä tosiaan olisi kohtelias luinen kaveri, joka saattelee toiselle puolelle. Kuoleman yritykset oppia normaalia elämää ovat aivan loistavia.

Hän siis palkkaa Mortin oppipojakseen, Mort ei vaan oikein sisäistä hommaa, ja yrittää pelastaa jotain sellaista, jonka tarkoitus on kuolla. Tästä seuraa aikamoinen sotku. Mortin tunteita hämmentää nuori prinsessa, jonka siis piti kuolla ja Kuoleman ottotytär. Tyttären ja Mortin sanailu on myös sangen hupaisaa.

Edelleenhän kirjoissa ei ole mitään logiikkaa, mutta tässä oli parempi juoni kuin edellisissä.

Harris, Charlaine: Veri kielellä

Sookiella on taas murhatapaus käsissään. Nuori nainen on kuollut vampyyrien juhlissa, ja näyttää siltä, että Eric voisi olla syypää. Eric vannoo viattomuuttaan, mutta Sookie ei tätä purematta niele, sillä hän osui paikalle parahiksi nähdäkseen Ericin nauttimassa uhrin verta, vain hetki ennen kuin tämä tapettiin. Sookien täytyy selvittää tapaus, mutta se osuu pahimpaan mahdolliseen hetkeen: hänen keijusukulaisillaan on omia huolia, joihin Sookie tulee väistämättä vedetyksi mukaan. Hän saa uuden kavalan vihollisen, ja vampyyrien valtapelit osuvat suoraan hänen sydämeensä. Keijujen taikakalun avulla hän voisi saada yhden toiveensa toteutumaan, mutta ainoa ongelma on se, ettei Sookie tiedä vieläkään, mitä - ja kenet - hän todella haluaa.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Niin se vaan lähenee loppuaan tämäkin. Edellisten osian kohdalla ajattelin, että hyvä niin. Turha pitkittää väistämätöntä, mutta tämän kirjan luettuani kyllä harmittaa. Tarina oli hyvä, ja jännittävä. 

Toki, moni asia sain ainakin näennäisesti pisteen tässä tarinassa ja Sookien jahkailu eri miesten välillä sai taas uutta verta propelliin. Saas katsoa, miten käy lopussa. Itse asiassa olen tietoinen loppuratkaisusta, mutta ei se haittaa, haluan nähdä, mikä on reitti siihen. (Ja huom. tämä ei spoilaa mitenkään loppua). 

Kirjan alussa Sookie siis jälleen kerran törmää ruumiseen. Kumman lungisti hän ottaa tapahtumat kaikesta huolimatta. Jos itseäni kuulusteltaisiin poliisien toimesta, johtuen kuolleesta ihmisestä, voisin olla hieman hermoheikompi. Tosin, Sookiella on kokemusta ja lisäksi hän toki osaa aavistaa ne kysymykset etukäteen.

Kirjassa myös keijut saavat ison siivun tarinasta. Ja muutamasta vanhasta tutusta tulee esiin uusia juttuja. Kirjassa myös syntyy vauvoja ja järkätään häitä. Samin sokeus ihmissusityttöystäväänsä kohtaan ihmetyttää. Sookien elämä kietoutuu bisnesmielessä Samin elämään, ja ihan kuin Sookie muutenkin miettisi tulevaa elämäänsä enemmän.

Sookie miettii moneen kertaan, mihin hän käyttää mummon perintönä tulleen taikakalun. Mutta nähtäväksi jää, että kuka lopulta hyötyy eniten kapistuksen voimista. Moni sitä ainakin tavoittelee itselleen. 

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Howey, Hugh: Siilo

Mikä on velvollisuutesi siilossa?
Pitää yllä järjestystä.
Mitä suojelet ennen kaikkea?
Elämää ja isien perintöä.
Mitä se vaatii?
Uhrauksia.

Ihmiskunnan rippeet elävät valtavassa maanalaisessa siiloissa. Maailma on saastunut elinkelvottomaksi ja ulkoilma on myrkyllistä hengittää. Ihmiset elävät siilossa ankarien sääntöjen ja rajoitusten armoilla. Mutta jotkut uskaltavat kyseenalaistaa vallitsevan järjestyksen ja unelmoida.

Yksi heistä on Jules.
Hän on valmis paljastamaan siilon salaisuudet.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Kirja on alunperin julkaistu viitenä pienenä tarinana. Jatkokertomuksena. Mutta myöhemmin yhdistetty kirjaksi. Ja hyvä näin, koska tarinat ovat aika lyhyitä. Juoni on kuitenkin yksi ainoa koko tarinassa.

Luin kirjan puoleenväliin asti yhdeltä istumalta. Sitten oli pakko nukkua välissä. En tiedä, johtuiko se nukkumisesta vai todella kiireisestä työpäivästä, jonka asiat pyörivät vielä illallakin päässä. Mutta kirjan loppuosa ei ollut ihan niin mukaansa tempaava kuin alkuosa.

Joka tapauksessa, aivan loistava dystopia. Kirjailija kuvasi hyvin ihmisten ajatuksia ja tunteita maanalaisesta asumisesta. Tai no, mistäs minä tiedän, kun ei sellaisesta ole kokemusta, mutta voisin kuvitella sen jokseenkin noin tapahtuvaksi.

Kirjassa siis eletään korkeassa, liki 140 kerrosta käsittävässä siilossa. Jokaisella tasolla on oma tarkoituksensa ja kirjan alussa siilon pohjalta nostetaan taitava mekaanikkonainen yläkerrokseen seriffiksi. Hän alkaa aika nopeati haistaa palaneen käryä ja muutamat tapahtumat saavat aikaan lumipalloefektin, joka vavisuttaa koko siiloa. 

Enempää en viitsi kertoa, koska osa kirjan viehätystä oli nimenomaan se, että tapahtumat tulivat totaalisena yllätyksenä. Tällaisissa tarinoissa se on hyväksi. Kirja jättää myös muutamia asioita auki, tosin, ei mitään tärkeitä, mutta en tiedä, onko tähän tarkoitus joskus mahdollisesti tehdä jatkoa.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Preston, Douglas ja Child, Lincoln; Kuoleman asetelma

Tällä kertaa kukaan ei ole turvassa

Kuolema kulkee Medicine Creekin elokuisilla maissipelloilla. Kansasilaisen pikkukaupungin šeriffi Dent Hazen löytää ensimmäisen ruumiin. Nenätön, huuleton ja korvaton nainen on aseteltu maissikasvuston keskelle raivattuun kehään, ja ruumista ympäröi intiaaninuoliin seivästettyjen varisten vartio.

Kun Hazenin pakeille ilmestyy mustapukuinen, kalmankalpea, syvän etelän murretta puhuva herrasmies, joka esittäytyy FBI:n erikoisagentti Pendergastiksi, kelpo šeriffillä on epäilyksensä. Niinpä Pendergast värvää avukseen kylän toisen kummajaisen, mustiin pukeutuvan teinitytön nimeltä Corrie Swanson. Kaksikon tutkimukset vievät heidät syvälle paikkakunnan menneisyyteen, intiaanien ja valkoisten välillä käytyyn veriseen taisteluun – ja takaisin 2000-luvulle, geenimuunteluun erikoistuneen elintarvikeyrityksen tarkoin varjeltujen salaisuuksien äärelle.

Mutta pelloilla ääneti kulkeva viikatemies ei lepää. Maissintähkien keskeltä löytyy yhä uusia lakoon tallattuja kehiä ja niiden keskeltä sama, kammottava kuoleman asetelma.

* * * * * * * * * * * * 

Alkuperäisistä Pendergast -dekkareista tämä on jo neljäs, mutta suomennetuista vasta toinen. Ja täytyy sanoa, että toimii kuin junanvessa (tästä on muuten kahta koulukuntaa, osan mielestä sanonta viittaa tapaukseen, joka ei toimi ollenkaan ja itse taas käytän sitä silloin, kun joku toimii moitteettomasti). Taas istuin lentomatkan nenä kiinni kirjassa, enkä juuri ulkomaailmaa havainnoinut. Koko ajan tapahtui jotain, yhtään seisovaa hetkeä ei ollut. Kirjasta löytyi nokkela etsivä, ylimielinen seriffi, näsäviisas teini ja kasa pikkukaupungin asukkeja.

Jo koko alkuasetelma on aika karmiva. Maissipellot, joiden keskeltä löytyy irvokas ruumis. Asetelma saa todella niskakarvat nousemaan pystyyn. Ruumiita alkaa tulla lisää ja paikalle saapunut erikoinen FBI -agentti värvää apurikseen Corrien, joka on alkoholisti äidin tytär, eikä oikein tule muiden kanssa toimeen.

En usko, että Pendergastin taustaa juurikaan on esitelty kahdessa ensimmäisessäkään kirjassa, joita ei siis ole suomennettu. Tässä annetaan hieman jo inhimillisempi kuva miehestä, mutta ei kuitenkaan valoteta taustaa enempää. Edelliseen kirjaan viitataan parissa kohtaa, mutta tämän voi hyvin lukea erillisenä opuksena, ei haittaa, vaikka edellisiä ei ole lukenut. 

Lopussa ehkä pitkitetään liikaa erästä tapahtumaa. Enkä edelleenkään ymmärrä sitä logiikkaa, että jos ympärillä putoaa porukkaa kuin sitä maissia konsanaan, niin mitä tekevät kirjan henkilöt? Tunkevat väen vängällä pimeisiin paikkoihin ja tyhjiin rakennuksiin. Yksin. Keskellä yötä. Hei haloo? Ei kai kukaan oikeasti tee niin, jos on vaarassa tulla tapetuksi? Itse ainakin soittaisin armeijaa hätiin.

Enkä muuten arvannut taaskaan loppuratkaisua, kuin ihan vasta loppumetreillä.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Ahern, Cecelia: Ihmemaa


Mihin kaikki katoaa?

Mihin päätyvät kaikki ne ihmiset, jotka katoavat kuin tuhka tuuleen? Asia on kalvanut 34-vuotiasta Sandy Shorttia siitä lähtien kun hän oli lapsi ja naapurintyttö Jenny-May katosi jälkiä jättämättä.

Samaan aikaan toisella puolen Irlantia Jack Ruttle on epätoivoinen. Hänen nuorempi veljensä Donal on ollut kateissa jo vuoden, eikä poliisista ole apua. Bongatessaan lehdestä Sandyn etsivätoimiston ilmoituksen Donal on varma, että hänen rukouksiinsa on vastattu.

Sandyn myöhästyttyä sovitusta tapaamisesta Donal kuitenkin huomaa etsivänsä mystisesti kadonnutta 188-senttistä naisetsivää, jonka oli määrä jäljittää hänen veljensä. Ja mystisesti kadoksissa Sandy Shortt totisesti on. Hän on harhautunut juoksulenkillään kylään, josta ei ole minkäänlaista ulospääsyä. Kaiken lisäksi eräs kylän asukkaista on kukapa muukaan kuin Jenny-May Butler.

Vaikka salaperäinen kylä tarjoaa avaimen katoamisen arvoitukseen, Sandy huomaa kaipaavansa takaisin kotiin. Mutta onko Sandy piilottanut itsensä tällä kertaa liian hyvin?

Ihmemaa on lämmin ja mielikuvituksellinen tarina yksinäisyydestä, etsimisestä ja löytämisestä yhdeltä Irlannin suosituimmista nuorista kirjailjoista.


* * * * * * * * * * * * * * * 
Tämä oli myös mukana kevyenä lomalukemisena. Olen lukenut aiemmin samalta kirjailijalta kirjan: Tapaaminen elämän kanssa. Ja näissä molemmissahan on mukana yliluonnollista. Tässä kirjassa ei kyllä suoraan sanottu, että oliko kyseessä vain sukellus mielikuvitukseen vai todellinen matka maahan, jossa kaikki kadonnut sijaitsee.

Enemmän tarinassa oli ehkä sukellettu mielen syövereihin, ja kuvattu eräänlainen pakkomielteinen asioiden etsiminen. Rinnakkain meni Sandyn tarina uudessa maassa (tai mielensopukoissa) ja Jack:n kadonneen veljen etsiminen. Donalin tarina oli ehkä kuitenkin se traagisempi, vaikka Sandyn mielenliikkeet välillä vähän sykähdyttivätkin.

Kirjasta ei oikein saanut otetta, vaikka sen kyllä ihan mielikseen kertaalleen lukikin. Mutta jätin kirjan laivan kirjastoon seuraavalle luettavaksi. En kokenut tarvetta tuoda sitä enää kotiin.


tiistai 15. lokakuuta 2013

Adler, Elisabeth: Lomalukemisia

Lomareissulla tuli luettua kasa harlekiineja, mutta ei niistä nyt sen kummempaa. Jokainenhan varmasti niiden kupletin tajuaa.

Mutta muutaman kirjan nostaisin esiin. Tässä kaikki samalta kirjailijalta. Aivan loistavaa lomalukemista, varsinkin kun matka suuntautui osittain Italiaan.

Kesä toscanassa:
Newyorkilainen lääkäri ja yksinhuoltaja Gemma Jericho saa yllättäen salaperäisen perinnön Toscanasta. Italian auringossa odottavat vanha ränsistynyt huvila ja kuvankaunis pikkukylä - sekä syntisen komea amerikkalainen mies, joka väittää omistavansa puolet Jerichon tilasta
* * * * * * ** 
Tämä oli valloittava kuvaus Gemmasta ja hänen äidistä ja tyttärestään. Äiti itse asiassa saa sen perinnön ja lähtee sitä hakemaan. Matkaan tulee mutkia kuitenkin petollisen lakimiehen takia, hän on nimittäin myynyt testamentatun tilan.

Gemman romanssi oli ehkä pääosassa, mutta myös muuta naiset löytävät oman osansa onnesta ja äiti nousee lopussa enemmän esiin. Kirjassa esiintyy myös kasa kyläläisiä, ja vaikka tehdään vähän jäynää puolin jos toisinkin, niin mitään isompaa härdelliä ei kuitenkaan ole.


Provencen tuoksu:
Kieroilevan petturimiehensä jättänyt Franny Marten saa kutsun ranskalaisten sukulaistensa luokse Provenceen. Oikea ranskalainen linna, tuoksuvat laventeliniityt ja syvän sinisenä hohtava taivas ovat kuin satua. Mutta seikkailu taikamaassa saa kuitenkin kihelmöivän käänteen: linnaan saapuu vieras, jolla on kosto mielessään.

* * * * * * ** 
Tässä kirjassa oli toki myös romanssi mukana, mutta enemmän kyseessä oli kuitenkin jännitystarina. Ja kaiveltiin historian syövereistä, että kuka oli vanhan murhan takana. Lopussa kaikki asiat selvisivät, ja useammalle tarinalle saatiin onnellinen loppu.

Mutta niinhän se pitää ollakin kevyessä kesälukemisessa.

Malibun yöt:
Yksityisetsivä Mac Reillyn matala profiili on mennyttä. Ulkoiluttaessaan koiraansa Malibun samettisen tummassa yössä Mac erottaa naisen kirkaisun tyrskyjen pauhun seassa. Kun hän seuraa ääntä, hän päätyy luksusrantatalolle ja löytää kaunottaren, jolla on yllään vain mustaa pitsiä ja kädessään ase.

Väistettyään punapään ampuman luodin Mac päättää jututtaa rantatalon omistajaa, miljardööri Ron Perriniä. Joku on seurannut Ronia, ja epäilyt kohdistuvat hänen tulevaan ex-vaimoonsa Allie Rayhin. Rakastettu elokuvatähti Allie puolestaan väittää Ronin ahdistelevan häntä.

Punnusten ollessa tasan Mac ei tiedä mihin uskoa. Kun sekä Allie että Ron yhtäkkiä katoavat, vastuutonta elämää viettävä hurmurietsivä oivaltaa, että tästä sotkusta hän ei selviä ilman osa-aikaista tyttöystäväänsä Sunny Alvarezia. Mysteeriä selvittäessään räväkkä pari päätyy Etelä-Kalifornian kautta Meksikon rannoille ja Rooman kaduilta Ranskan maaseudulle.
* * * * * * * *

Tämä kirja saatta olla osa pidempää sarjaa? En tarkistanut sitä, mutta tarinassa oletettiin muutamassa kohdassa, että pari oli jo lukijoille tuttu. Mitenkään isommin ei kyllä historiaan menty.

Tarina oli aika perusdekkari, ruumiita tuli useampia ja loppuun asti sai jännittää syyllistä. En tiedä, johtuiko minusta vai mistä, mutta itselleni loppu tuli kyllä yllätyksenä. Ei siis pääparin tarina, vaan tarinan roisto.

Macin ja Sunnyn tarina oli sopivan rento, kumpikin sai palstatilaa tarpeeksi, vaikka pääpaino olikin Mac:n puolella. Jokaisella tarinan hahmolla tuntui olevan luurankoja kaapissa, joillakin enemmän ja joillakin vähemmän. Tarinan yksi epäillyistä sai kuitenkihn omat sympatiani jo ihan alkumetreillä, vaikka pitkään epäilin henkilön vain sumuttavan yleisöä.


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Evanovich, Janet: Neljäs kerta toden sanoo

Stephanie Plum iskee! Yleensä ohi, mutta erehtyväisyydellään tämä kasarimuotiin jämähtänyt New Jerseyn ylpeys on voittanut puolelleen miljoonat lukijat ympäri maailmaa.

Tällä erää palkkionmetsästäjä Plum jahtaa autovarkaudesta syytettyä tarjoilijaa. Hän saattaisi jopa onnistua tehtävässään, ovathan hänen apunaan 73-vuotias isoäiti Mazur, transvestiittirokkari Sally Sweet ja aina-niin-ihana Joe Morelli. Tapaus alkaa kuitenkin kerätä ympärilleen murhia, tuhopolttoja ja tuttuja vihollisia, jotka saavat Stephanien pistämään korkoihinsa vauhtia – ja autohan tietysti räjähtää, kuten on tavaksi tullut. Lisäksi Stephanie on koditon ja rahaton ja joutuu muuttamaan hamsterinsa kanssa Joe Morellin nurkkiin. Onneksi sankarittaremme on hauskimmillaan pienen paineen alla!


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Ahkera sunnuntain, sain loppuun kaksi kirjaa.

Nämä kirjat ovat laatutavaraa. Vauhdikasta menoa alusta loppuun. Tässä kirjassa esitellään taas uusi hahmo, Sally. Joka on kyllä mies, liki 2 metrinen, mutta pukeutuu naisten vaatteisiin. Näissä kirjoissa hahmot ovat niin yliampuvia, että niille ei voi kuin hymyillä. Mutta sehän näissä on kaiketi tarkoituskin. Kun vedetään kunnolla yli, niin se tehdään tyylillä.

Stephanie muuttaa pakon sanelemana Morrelin luo, ja tässä kirjassa on enemmän vipinää vällyjen välissä, kuin aiemmissa osissa. Siinä sivussa jahdataan taas karannut konnaa, tällä kertaa naispuolista. Tarinassa on useita eri juonenpätkiä, jotka osittain nivoutuvat lopussa yhteen. Toivoisin, että Stephanie ja Morrell päätyisivät yhteen, mutta pahoin pelkään, että sarjassa, jossa on liki 20 osaa, näin ei tapahdu ainakaan ennen osaa 15 tai jotain...

Mutta, jälleen kerran suosittelen dekkarin ja huonon huumorin ystäville. Hauskasti kirjoitettu dekkari, josta jää hyvälle mielelle, mutta kirjan tapahtumat unohtaa alle puoleen tuntiin.

Cronin, Justin: Linnake


Vuosi nolla. Luhistuvan Amerikan raunioissa kourallinen henkiinjääneitä kohtaa toisensa. Yhdessä he pyrkivät kohti turvaa vastassaan ylivoimaiset viraalit, vampyyrinkaltaiset elävät kuolleet.

Vuosi 97 jv. Ihmisten vastarintaliikkeen on murtauduttava Iowan jäisille lakeuksille rakennettuun linnakekaupunkiin ja tuhottava elävien kuolleiden kaksitoista kauhistuttavaa johtajaa. Pystyykö edes salaperäinen Amy-tyttö, puoliksi viraali ja puoliksi ihminen, auttamaan viimeisiä eloonjääneitä heidän itsemurhatehtävässään?


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Kirja oli samaan tyyliin kirjoitettu, kuin ensimmäinenkin. Eli välillä oltiin vuodessa nolla, jolloin kaikki alkoi, ja välillä n. 100 vuotta siitä eteenpäin. Joissain kohdin oli myös pätkiä sieltä välistä. Vaikka kaikki näennäisesti olivat eri tapahtumia, niin kuitenkin niillä oli joku punainen lanka, jolla henkilöt ja tapahtumat nivoutuivat yhteen.

Kirja oli liki 600 sivua ja aika tiheää tekstiä. Silti sen lukemiseen ei mennyt montaa iltaa, koska tarina tempaisi mukaansa. Kirjan alussa kerrotaan yhdestä porukasta, joka yrittää selviytyä alkavasta maailmanlopusta. Jossain kohtaa kerrotaan tarina vuodesta 79 jälkeen katastrofin ja sitten päädytään sinne vuosisadan loppuun jälkeen nollavuoden.

Henkilöhahmoihin ehtii samaistua aika nopeastikin, joten kirjassa on monta harmillista hetkeä, kun kuolema korjaa satoaan. Ihmismielen raadollisuus tulee esiin siinä kohtaa, kun tajuaa, että ihmisen vihollinen ei aina ole viraali vaan välillä toinen ihminen. 

Hieman häiritsi myös uskonnollisuus, jota kirjassa ainakin sivutaan. Osa tarinasta (onneksi hyvin pieni osa), on vähän hämärää tajunnan virtaa. Mutta ei se varsinaista tarinaa haittaa. Kirjan loppua kohden porukka alkaa kasaantua kohti linnakekaupunkia. Sen jälkeen meno on kuin karanneen junan käsissä, kaikki odottavat yhteentörmäystä, joka myös väistämässä tapahtuu.

Todella mielenkiinnolla jään odottamaan kolmatta ja viimeistä osaa. 

maanantai 23. syyskuuta 2013

Hosseini, Khaled: Tuhat loistavaa aurinkoa

Suurmenestykseksi noussut, säkenöivä romaani Leijapojan tekijältä - unohtumaton tarina kahden naisen kohtalosta ja ystävyydestä sotien haavoittamassa Afganistanissa
Mariam on vain 15-vuotias, kun hänet lähetetään Kabuliin ja naitetaan itseään kolmekymmentä vuotta vanhemmalle Rashidille. Hän aloittaa uuden elämänsä toiveikkaana, mutta vuosien kuluessa burqa kätkee alleen niin nöyryytykset, mustelmat kuin hiipuvan toivon lapsesta.
Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Kabulissa riehuvat taistelut murskaavat myös nuoren ja rakastuneen Lailan haaveet tulevaisuudesta. Hänestä tulee Rashidin toinen vaimo.
Afganistanilaisnaisen kohtalosta määräävät miehet, sota, talibanien hirmuhallinto. Mutta Mariamin ja Lailan välille kasvaa ystävyys, joka on kaikkia näitä vahvempi – ja joka saa heidät yhä uudestaan taistelemaan toivon ja vapauden puolesta.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Saman kirjailijan Leijapoikaa luin hieman ahdistuneena, mutta tämä kirja ihan oikeasti vähän pelotti etukäteen. Naisen asema on arka aihe, ja Leijapojassa sitä sivuttiin, mutta ei paljon. Tässä koko kirja kuitenkin pureutui aiheeseen.

Kirja on taas todella hyvin kirjoitettu, ja tarina kyllä vie mennessään. Mutta luin tätä siihen malliin, että sata sivua ja sitten piti lukea jotain kevyempää väliin. Alkoi muuten ahdistamaan liikaa. Länsimaisen kasvatuksen saaneena koko tuo touhu on vaan jotain niin käsittämätöntä. Tiedän, että Afganistanin tilanne on sodan runtelemassa maassa paha, se on sitä sukupuoleen ja ikään katsomatta, mutta onhan se käsittämätöntä, että miten yksi ihmisryhmä pystyy sanelemaan muiden elämän ihan täysin. Ehkä se kontrolli kumpuaa pelosta?

Tarinassa on kahden naisen limittäin kulkeva elämä, joka lopulta yhdistyy. Kirjassa vähän häiritsi se, että aina kun näkyi valoa tunnelin päässä, se osoittautui lopulta junan valoksi. Eli aina jotain meni pieleen. Loppu oli kuitenkin valoisampi monelta osin, vaikka siinäkin oli surullinen pohjavire.

Voin toki suositella kirjaa ja kirjailijan muitakin kirjoja, mutta itse taidan taas palata hetkeksi enemmän viihdekirjallisuuden pariin. Tällaisissa kirjoissa kumpuaa aina se turhautuminen, kun ei pysty mitenkään vaikuttamaan asioihin. Ja nyt tarkoitan sitä ihan oikeaa vaikuttamista näiden ihmisten elämään. Toki, hyväntekeväisyys auttaa paljon esim. lapsia ja naisia pakolaisleireillä, mutta taas siihen naisen asemaan ei täältä käsin voi juurikaan vaikuttaa.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Lawrence, Theo: Salatun voiman kaupunki


Maaginen kahtia jaettu kaupunki. Poliittista kapinaa. Ikuista rakkautta?

Manhattan vuonna X. Pilvenpiirtäjien huipulla hallitsevat rikkaat ja etuoikeutetut, joiden yltäkylläisen elämän mahdollistaa vain katutasossa, ilmastonmuutoksen synnyttämien kanaalien varsilla kurjaliston joukossa majailevilta mystikoilta salaperäisesti hankittu energia. Yläluokan hienostosviiteissä asuu myös 16-vuotias Aria Rose, rakastuneena silmittömästi isänsä poliittisen kilpailijan poikaan.

Vai onko hän sittenkään niin rakastunut? Ainakaan hän ei pysty muistamaan, miten romanssi sai alkunsa. Mutta sitten Aria tapaa Hunterin, komean ja hämmentävän mystikon alakaupungista, ja tällä tuntuu olevan hallussaan hänen unohtuneen menneisyytensä avain.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Taas yksi dystopia. Eikä ollenkaan huonompi tämäkään. Tarina oli taas hieman erilainen, kuin aiemmat lukemani. Aria herää yhteen aamuun muistamatta mitään sulhasestaan. Sulhasesta, jonka takia hän on kuitenkin uhmannut perhettään ja saattanut vaaraan itensä ja paljon muutakin. Tämän romanssin takia jaettu kaupunki saadaan kuitenkin yhdistettyä. Tai se on ainakin tarkoitus.

Kaikki ei kuitenkaan ole kunnossa ja Aria tutustuu poikaan kaunpungin varjoisalta puolelta. Maan tasalta, jossa asuu se huonompi aines. Ja mystikot, jotka pitävät kaupungin pyörimässä. Kirja on aika raadollinenkin kuvaus yhteiskuntaluokista, ja vaikka kyseessä on fantasia, niin täyttä tottahan tämä luokkajako on monessa maassa. 

Lopussa homma jotenkin lässähti, toivon, että jatko ei mene poliittiseksi suhmuroinniksi. Jatko-osahan tullee vasta joskus ensi vuoden puolella. Mutta ei siis huono sarjan ensimmäiseksi osaksi. Ei ollenkaan. Romantiikkaa, jännitystä ja toimintaa sopivassa suhteessa. Arian veli tosin nosti ärsyttävyyskertoimen potenssiin sata.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Roberts, Nora: The Perfect Hope


Tämä oli kolmas kirja Majatalo -sarjaa. Samalla myös viimeinen. Suomennosta tästä ei vielä ollut, joten latasin englanninkielisen teoksen suoraan Kindlelle. Tarina kertoo kolmannen Montgomeryn veljeksen Ryderin ja majatalon pitäjän Hope:n tarinan. Hope on vaihtanut loistohotellin managerin maailmasta pieneen idylliseen kylään, ystävänsä Averyn luokse. Veljesten äiti palkkaa hänet jo sarjan ensimmäisessä osassa, kun Hope:lle selviää exänsä petollisuus.

Tarina sinällään on tuttu, kuten näissä kirjoissa aina. Ryder on jäyhä rakennusmies, ja Hopekin ehkä vähän varautunut. Heidän romanssinsa saa kuitenkin tuulta purjeisiin majatalon aaveen avustuksella. Sama vaeltava aave, Lizzy on avittanut kahta muutakin veljestä ottamaan omissa romansseissaan alkuaskeleet.

Yliluonnollisen aineksen sotkeminen kirjaan olisi ehkä saattanut häiritä, mutta jotenkin ei kuitenkaan. Tässä kirjassa myös Lizzyn tarina saa päätöspisteen, ja siinä saatiin aikaiseksi pientä jännitystäkin. Myös Hopen exä aiheuttaa harmaita hiuksia.

Mukavan leppoisaa ja nopeaa luettavaa. Vaikkakin, olen huomannut, että näissä romanttisissa kirjoissa englanti tuntuu joskus paljon vaikeammalle, kuin muissa kirjoissa. Mutta, se johtunee siitä, että kirjoissa on paljon adjektiiveja. Tyyliin: Synkän komea raamikas mies jne. Eikä niitä kaikkia adjektiiveja vaan voi muistaa...

lauantai 7. syyskuuta 2013

Mäki, Reijo: Seriffi

Rintamamiestalon pihalla valittaa ruosteinen vaijerikeinu, jossa istuu alaston ja raadeltu ruumis. Lehdet aloittavat armottoman lööppitulvan, jota jatkuu läpi talven. Seuraavana keväänä Jussi Vares palkataan tutkimaan yhä selvittämätöntä murhaa. Työ vie yksityisetsivän jälleen Turun alamaailman armottoman ja arvaamattoman aateliston pitkiin pöytiin ja hämäriin huoneisiin. Alkaa hämäysten ja toinen toistaan seuraavien juonenkäänteiden omituinen naamioleikki, jonka säännöt eivät tunnu aukeavan Varekselle. Ja sitten Jussia vastaan astelee nainen nimeltä Harriet, joka jättää mieheen ikuisen jäljen.Samaan aikaan novellikirjailija Luusalmi valmistautuu elämänsä ensimmäiseen runonlausuntatilaisuuteen odottamattomin seurauksin.Jossakin tapahtumia tarkkailee herkeämättä kasvoton Sheriffi. Hän on yhtä aikaa kaikkialla, mutta ei missään...

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Tämä kuului lukuohjelmistoon äänikirjana. Latasin keväällä Elisan sivuilta, ja kuuntelin juostessa kesän aikana. Yleensä juoksen lenkit kaverin kanssa, joten kirjan kuunteluun meni se kolmisen kuukautta. Mikä hieman häiritsi. Parin viikon tauko ei tee välttämättä oikeutta kirjan jännittävälle juonelle. Lenkkeillessä myös ainakin itselläni ajatus tuppaa harhailemaan, joten välillä oikein havahtui, että jaa, nyt taisi mennä viimeiset viisi minuuttia ihan ohi.

Juoni oli aika perusdekkarimainen. Kirjan alussa löytyy pari ruumista, mutta tappajaa heille ei sitten noin vaan löydykkään. Jossain vaiheessa toisen kuolleen omaiset ottavat yhteyttä Varekseen, joka alkaa sitoa langanpäitä kiinni. Nyt on pakko olla itsestään ylpeä, mutta ainakin itse tajusin aika aikaisessa vaiheessa kupletin juonen. Loppuun toki mahtui parikin nasevaa yllätystä, joten kirja täytti kesädekkarin odotukset loistavasti. Vares ratkoi rikoksia, tällä kertaa Turussa ja sen lähimaastossa pysyen. Hän löysi itselleen myös taas tuttuun tapaan naisystävän, ja mukana kuvioissa oli sama vanha perusjengi, joka pohti elämää apteekin tiskillä.

Sellainen pieni vinkki, että perjantai-ilta, pururata ja ruumiin löytyminen ei ole hyvä yhdistelmä herkemmälle ihmiselle. Siitä lenkistä tuli ennätys. Ainakin sykkeen puolesta.

torstai 5. syyskuuta 2013

Evanovich, Janet: Three to get deadly


Palkkionmetsästäjä Stephanie Plum saa taas rikolliset vapisemaan, äitinsä häpeämään silmät päästään ja seksikkään poliisin Joe Morellin haikailemaan peräänsä.

Rakastettu karkkikauppias Mo on jättänyt liikennesakkonsa maksamatta ja häipynyt. Miksi ihmeessä, kysehän on vain sakoista? Jäljittäessään Mota Stephanie saa sapiskaa kaupunkilaisilta. Mon kaltainen ihana ihminen ei ole voinut tehdä mitään väärää, kaikkihan hänet tuntevat. Vai tunteeko kukaan? Hämärähommia alkaa paljastua. Mon kellarissa olevissa säkeissä ei olekaan pelkkiä makeisia, ja Stephanie törmää ruumiiseen. Avukseen hän saa entisen ilotytön Lulan, joka on iso ja vahva kuin sumopainija, sekä Joe Morellin. Surman selvittäminen olisi lasten leikkiä, ellei mummikin änkeäisi mukaan ja kampaajareissu päättyisi katastrofiin. Mutta Stephanie ei luovuta: pää punaisena konnajahtiin!


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Ylläoleva teksti on suomenkielisen kirjan takakansi, mutta luin tämän englanniksi. Kieli on helppoa ja sujuvaa ja jopa ymmärrän vitsitkin, joten helppo valinta.

Stephaniella on sekopää perhe, tai no, isä taitaa olla suht normaali, mutta isoäiti on aivan huippu. Kirjan parasta antia onkin päivällispöytä -keskustelut, joita käydään verrattain tiheään. 

Stephanie siis alkaa selvittämään paikallisen jäätelökauppiaan mystistä katoamista. Hän ei kuitenkaan ole ainut, joka on herrasta kiinnostunut. Apuna häärii entinen rakkauden ammattilainen Lola ja toki myös Morelli ja Ranger. Toinen poliisi, ja toinen kovanaama palkkionmetsästäjä. Morellin kanssa Stephaniella on romanssinsa, Rangerin kanssa ei ainakaan vielä. Hahmot ovat ehkä kärjistettyjä, mutta pidän hirmuisesti tällaisistä perusdekkareista, joissa on rikos tai pari, niitä selvitellään ja konnat laitetaan pakettiin. 

Kirjoissa ei ole mitään yliluonnollista, ja siksi ne ovat lukuvalikoimaani poikkeus. Oikein virkistävä sellainen.


maanantai 2. syyskuuta 2013

Hosseini, Khaled: Leijapoika

Kabulilaisen mahtimiehen poika Amir ja köyhän hazarapalvelijan poika Hassan - erottamattomia, melkein ikuisesti. Leijanlennätyskilpailussa talvella 1975 tapahtuu kuitenkin jotain, mitä kumpikaan ei voi unohtaa. Sitten Neuvostoliiton panssarivaunut vyöryvät Kabuliin ja kokonainen elämäntapa päättyy.

Paljon myöhemmin Yhdysvaltoihin kotiutunut Amir saa viestin menneisyydestä. "Nyt on tilaisuus olla jälleen hyvä", sanoo setä Rahim Khan puhelimessa. Amirin on aika sovittaa lapsuutensa synnit.


* * * * * * * * * * * * * * 
Heti alkuun tunnustus: Harvoin luen mitään tällaista, olen enemmän kevyemmän kirjallisuuden ystävä. Jotenkin aina ajattelen, että vaikka omassa elämässäni ei mitään draamaa olekaan, niin en halua myöskään viihdyttää itseäni lukemalla / katselemalla mitään ahdistavaa.

Tiedän, tämä on oman pään työntämistä pensaaseen, eikä varmasti mikään reilu tapa ajatella. Mutta, en myöskään kovin mielelläni lue väkivaltaisia kirjoja, oli ne sitten fiktiota tai faktaa.

Tämä kirja kuitenkin ilmestyi työpöytäni kulmalle työkaverin kantamana. Hän suositteli, ja ajattelin, että jospa nyt kerrankin olisin ajanhermolla ja lukisin. Kirjahan siis ilmestyi jo 10 vuotta sitten, joten ehkä hieman jälkijunassa olen, mutta kuitenkin.

Ja lopputulos oli se, että istuin kaksi iltaa nenä kiinni kirjassa. Hyvä vaimo -pisteet eivät ropisseet, mies nimittäin tällä välin kaivoi 4 - 5 metriä pitkän istutus-uran, suunnitteli piharemontin naapurin kanssa ja taisi se kysyä aiheeseen jotain mielipidettäkin. Toivottavasi meillä ei ole vaaleanpunaista lauta-aitaa, kun seuraavan kerran katson takapihalle... 

Kirjan tarina ei kaikista ennakkoluuloistani huolimatta ollut ahdistava, vaikka raakoja kohtia oli mukana. Mutta, myönnetään, että tuntuu erilaiselle lukea näistä asioista kirjasta, kuin vaikka hesarista. Ne tulevat jotenkin enemmän todeksi. Välillä tuntuu häijylle, että ihmiset tuntuvat ikäänkuin alistuvan kohtaloonsa ilman vastarintaa. Luulin ekan osan aikana, että kyseessä olisi ollut kirjailijan elämänkerta, mutta näin ei ollut.

Kirjan ensimmäinen kolmannes oli tarinan alkua ja lapsuuden kuvausta suh vauraassa Afganistanissa. Tai siis sotaa ei vielä ollut, ja elämä oli rauhallista. Rikkaus oli ehkä erilaista, kuin länsimaissa on totuttu, mutta huonoa elämää se ei ollut. 

Sitten tapahtuu ikäviä asioita ja poikien ystävyys loppuu, seuraa aikuisuuden aika, ja kirjan kertoja Amir joutuu lähtemään maasta isänsä kanssa. Kirjan toinen kolmannes kuvaa heidän elämäänsä yhdysvalloissa ja viimeinen osa palaa takaksin Afganistaniin, joka on nyt kokonaan toinen maa.

Kirjoittajan toinenkin kirja: Tuhat loistavaa aurinkoa odottaa lukijaansa myös työkaverilta lainassa. Mutta saatan lukea jotain vähän kevyempää tähän väliin. Vaikkapa niitä puutarhaoppaita...


sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Cast P.C: Vapautettu

Neferet hallitsee Yön talossa, mutta Isle of Skyellä vallitsee rauha. Zoeyn rinnalla on Stark, maailman uskollisin ja seksikkäin soturi. Miksi palata enää koskaan?

Stevie Raen tilanne ei ole yhtä seesteinen. Hänen soturinsa on vain osittain ihminen. Refaimin täytyy pettää joko isänsä tai rakastettunsa. Mikä on siteistä vahvin - ystävyyden, rakkauden vai veren side? Ja voiko valasta vapautua?


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Kaikkien sarjojen pitkittäminen ei haittaa, mutta tässä aletaan nyt mennä jo kyllä siinä rajalla. Neferet palaa juonittelemaan Tulsan kouluun kuin jojo, joka ei suostu lopettamaan pomppimistaan. Hän on siis niin yltiöpäisen läpimätä, mutta eihän sitä nyt sitten huomaa muut, kuin Zoey ja hänen kaverinsa. Edes jumalatar Nyx itse ei tajua tätä, joka nyt haiskahtaa aika läpinäkyvältä...

Stevie Rae on rakastunut lintupoikaan. Korppiko se nyt sitten oli puoliksi? Ja tipu tottakai pitää Steviestä. Kirjassa kuolee aika paljon väkeä tällä kertaa, en tiedä, minkälaista kuolemankoston sarjaa tässä oikein pedataan, mutta ehkä tätä sarjaa kannattaisi pikkuhiljaa alkaa kasaamaan loppua kohden. Alkaa selkeästi olla juoni jo aika kaluttu. Ja veikkaan, että seuraavassa osassa Zoyellä on taas yksi uusi (=vanha) mies kierroksessa, vaikka tässä osassa hän poikkeuksellisesti pysyi yhdessä komistuksessa kerrallaan.

Olen lukenut näitä kirjoja välillä suomeksi ja välillä englanniksi, tämä oli suomeksi. Koko ajan tökki joku, ja jälkeenpäin selvisi, että tässä oli suomentaja vaihtunut. Ei ollut mielestäni ehkä niin hyvä, kuin aiemmin. Joku siinä ei vaan oikein toiminut. Olisi ehkä pitänyt lukea alkuperäinen, varsinkin kun se olisi löytynyt e-kirjana.

perjantai 30. elokuuta 2013

Harris, Charlaine: Veren muisti


Merlotte’s-baariin tehdään palopommi-isku. Koska nykyään baarin omistajan Sam Merlotten tiedetään olevan kaksiluontoinen, epäilykset kohdistuvat heti Bon Tempsin muodonmuuttajavastaiseen väestöön. Sookie Stackhousella on kuitenkin omat epäilyksensä. Hänen rakastajansa Ericin ja tämän jälkeläisen Pamin raivostuttavan salamyhkäiset juonittelut meinaavat kuitenkin viedä Sookien huomion kokonaan toisaalle. Kun sekä työ- että rakkauselämä ovat uhattuina, Sookie ei totisesti tyydy sivustakatsojan rooliin. Tultuaan vähitellen vedetyksi mukaan juonitteluihin hän ymmärtää, että tilanne on vielä uhkaavampi - ja kuolettavampi - kuin hän olisi voinut arvatakaan.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Monet ovat arvostelleet sarjan pitkittämistä, ja onhan siinä toki vinha perä. Mennäänhän jo kirjassa nro 11. Eihän tässäkään kirjassa oikeastaan tapahdu mitään uutta. Sookie on jälleen kerran vaarassa, ja jälleen kerran hän yrittää selvitä tilanteesta omien kykyjensä avulla, mutta lopulta apuun on pyydettävä lauma yliluonnollisia kavereita.

Kirjan alussa Samin baariin hyökätään, eikä oikein ole selvää, että kuka tai mikä on hyökkäyksen takana. Samaan aikaan Sookie yrittää luovia nykyisen ja entisen vampyyripoikaystävänsä kanssa, kämppiksinä hottikset keijusukulaiset, järkättävänä yhdet vauvakutsut ja sekaan soppaan heitetään vielä haltijat, noidat ja muodonmuuttajat (sisältää myös ihmissudet).

Joten kirja on täynnä sekalaista porukkaa, joilla itsekullakin on omat ongelmansa. En oikein tiedä, olenko tyytyväinen Sookien mieselämään. Onhan Eric joo siis kiva ja silleen. Kuuma pakkaus, eikä Billikään olisi kai huono vaihtoehto.

Kirja kuitenkin tahmaisuudesta huolimatta etenee piirun verran lopussa. Mutta vaikea sanoa, että miten tarina on tarkoitus sitoa pakettiin kahdessa seuraavassa osassa. Vaikea kuvitella, että kaikille tarinoille saadaan nätti loppu, mutta se tuskin on tarkoituskaan. Väkeä tässä nyt joka tapauksessa on jo kuollut yhden kaupungin verran, eli varmaan järkevää lopetella sarjaa pikkuhiljaa. Muuten alkaa väki loppua kesken. Tässä kirjassa oli jotenkin muutenkin ehkä aavistuksen surullisempi taustavire, kuin aiemmin. Tiedä sitten, johtuuko se lopun vääjäämättömästä lähestymisestä. Näitä kirjoja on kuitenkin ollut hauska lukea.

Sarjaa en ole ensimmäistä kautta lukuunottamatta katsonut telkkarista, joten en ole perillä, että miten paljon tarina eroaa telkkarista.

tiistai 27. elokuuta 2013

Roberts, Nora: Happy Ever After - Jotain sinistä


”Ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti.”

Lapsuudenystävät Mackensie, Emmaline, Laurel ja Parker pyörittävät menestyvää hääpalveluyritystä. Työn ohella kolme heistä on jo onnistunut löytämään rakkauden itselleenkin, mutta hääsuunnittelija Parker Brown on kiinnostuneempi BlackBerrystään kuin sulhonmetsästyksestä.

Parker on säntillinen säihkysääri, joka saa loihdittua jokaisen asiakkaansa hääpäivästä täydellisen, mitä ikinä tielle sitten tuleekin. Hänellä on homma täydellisesti hallussa – kunnes Malcolm Kavanaugh sotkee kaiken. Prätkän selässä viihtyvä entinen stuntmies ei todellakaan edusta sitä mitä hallittu Parker luulee kaipaavansa. Mutta tuntemattomia ovat rakkauden tiet…

Jotain sinistä on Nora Robertsin morsiussarjan romantiikkaa tulviva päätösosa.


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Viimeinen eli 4. osa Morsius-sarjaa. Luin tämän englanniksi, kirjastossa ei sattunut olemaan suomenkielistä versiota, joten nappasin samalla Kindlelle, kun otin toisenkin Nora Robertsin kirjan.

Kirja on aivan samaa kaavaa noudattava romanttinen tarina aina-niin-tehokkaasta Parkerista, ja vähän kapinallisesta Malcolmista. Tässä ei rakennettu mitään isompaa draamaa missään vaiheessa vaan tarina eteni kohti kaikkien tiedossa olevaa loppuratkaisua. Tässä ei lienee tarvitse varoitella spoilereista, kaikkihan me kai tiedämme, miten nämä tarinat lopulta päättyvät. Eroa on kai vaan tavassa, miten pitkä matka on maaliin asti. Tässä tapauksessa maali taitaa olla se vihkialttari. Nytkin löytyi toki pientä sählinkiä ja muuta matkalta, mutta aika vähän.

Näitä kirjoja oli mukava lukea jo ihan tuon edellisen takia. Ei tarvitse jännittää, että kuka saa toisensa, ja kuka kuolee seuraavaksi. Vaikka ei näissäkään kirjoissa kuolemalta kokonaan vältytä. Ja ihan hauska lukea erilaisista häistä, suomessahan naimisiin mennään päivällä ja illalla juhlitaan aamunkoittoon asti. Mutta ilmeisesti jenkeissä on hyvinkin yleistä juhlia päivällä, ja illalla samassa tilassa järkätään jo toiset häät? Ihan uusi juttu itselleni. 

Suosittelen taas romanttisen kirjallisuuden ystäville, laadukkaasti nämä ovat kuitenkin kirjoitettu. Ja pidän tällaistä hienovaraisesta rakkaudesta ja seksistä enemmän kuin näistä viimeaikojen hittituotteista, kuten Fifty Shades of Grey jne. Ihmiset ovat puhtoisia, välittävät toisista, ja ovat ah-niin-syper-ihania toisilleen. Siis ne hyvikset, pahikset ovat ilkeistä äitejä, jotka pannaan kyllä ruotuun. Mutta ei se höttö näissä haittaa, kukaan tuskin hakee näistä kirjoista mitään syvällistä lukukokemusta?

Sarjassa aiemmin:
Osa 1: Jotain uutta
Osa 2: Jotain vanhaa
Osa 3: Jotain lainattua

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Salama, Annukka: Piraijakuiskaaja


"Rufus ja Unna. Ihan kuin joku King Kong ja Naomi Watts."

Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuisi, jos puolet kyvyistäsi tulisi satunnaisesti valitulta eläimeltä? Unna on ketterä kuin orava. Vauhdikas skeittarimimmi lautaili sarjan avausosassa suoraan lukijoiden sydämiin. Kakkososassa faunoidijengi tuulettaa Kalifornian auringossa, jossa Joonea kuumottavat soljuvat kitarasoundit ja paikallisen studion tarjoama levytysdiili. Jännitettä ilmaan tuovat myös aaltoja kesyttävä salaperäinen sisaruspari ja Unnan taustojen jäljitykseen liittyvät riskit: maailman viimeinen tulielementin edustaja ja planeetan ainoa faunoidinaaras ovat arka yhdistelmä, joka kiinnostaa muitakin kuin metsästäjiä. Parin rakkaustarina tuntuu olevan kirjoitettu tähtiin, mutta tekeekö se siitä ikuisen?

Piraijakuiskaajan kyydissä tunteet ovat kuumia, vaahtopäät korkeita ja metsästäjien moraali kylmäävän matala. Sekä sydän että surffilauta heittävät volttia Unnan ja faunoidijengin ihmeellisiä tapahtumia vilisevällä lomalla!


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Edellistä osaa jaksoin kehua monin ylistävin sanoin. Eikä tämä kakkososakaan jää toisesksi. Kieli on edelleen nuorekasta, hyvin rikasta ja silti luontevaa. Tarina on jännittävä, ehkä yliampuva, mutta tässä se ei haittaa yhtään.

Se mikä tässä nyt vähän tökki, oli taas tämä peruskuvio: Tyttö on ns. työväenluokkaa ja poika on rikas ja suojeleva. Porukka tosiaan matkustaa Kaliforniaan etsimään tietoa Unnan biologisesta perheestä. Mukaan eksyy sisarukset, jotka ovat sidoksissa mereen ja tarina kertoo myös heistä. Harmittavasti ei edelleenkään oikein kerrota kaikista. Mutta pitäähän jättää seuraaviinkin osiin jotain. En edes tiedä, moniosaiseksi tämä on suunniteltu? Ehkä normitriologia.

Kirjan loppu nyt oli taas sitä luokkaa, että teki mieli ravistella jotakuta. Kirjan hahmoista siis. En sano, ketä, ettei tule spoilattua. Mutta, jatkoa kuumeisesti odottaen...

Sarjassa aiemmin:

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Clare, Cassandra: Kadotettujen sielujen kaupunki

Rakkaus. Veri. Petos. Kosto. Miten paljon Clary on valmis maksamaan pelastaakseen poikaystävänsä?

Kun Clary Fray saa vihdoin tavata poikaystävänsä Jacen, hän huomaa kauhukseen, että Lilith-demoni on kietonut Jacen ja Claryn ilkeän veljen Sebastianin kohtalot yhteen, ja että Jacesta on tullut pahuuden palvelija.

Clary on valmis tekemään mitä tahansa rakkaansa puolesta, hän on valmis jopa kuolemaan - mutta voiko hän lunastaa Jacen hengen antamalla tämän sielun joutua kadotukseen?

Cassandra Clare on nuori newyorkilainen kirjailija, jonka Varjojen kaupungit -sarjan kirjat ovat nousseet heti ilmestyttyään New York Timesin bestseller-listalle. Manhattanin maisemasta inspiraationsa saanut sarja yhdistää vetävällä tavalla nykyaikaa, urbaania nuorten todellisuutta ja myyttisiä ja yliluonnollisia aineksia.



* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Alunperin olin sitä mieltä, että tämän sarjan olisi voinut lopettaa jo siihen alkuperäiseen kolmanteen kirjaan. Mutta, nämä uudetkin kirjat ovat hyvin kirjoitettu, ja tarina tempaa mukaansa, joten kyllä nämäkin lukee ihan mielellään.

Pisteet siitä, että kirjassa on myös muita suhteita, kuin normaaleja kiltti tyttö - paha poika -tarinoita. Mm. miesten välinen parisuhde kuvataan normaalisti. 

Kirjan alussa Jace on kateissa, mutta hän löytyy kyllä aika nopeasti. Tosin, Jace ei enää ole oikein oma itsensä, ja Clare lähtee pelastamaan häntä (tottakai). Eräs kirjan alussa ollut juonikuvio jää niin auki, että toivottavasti se käsitellään loppuun viimeisessä osassa. Kirjassa edetään tarinaa monen eri ihmisen näkökulmasta, ja välillä tarina vaihtuu ehkä vähän liiankin tiheään. Parisuhteet ja niiden vaikeus tuntuvat olevan pääosassa melkein jokaisen kohdalla.

Kirjan lopussa tarina jää oletetusti niin kesken, että siitä on hyvä jatkaa seuraavaan osaan. Vaikka kirjaa lukee siis mielellään, niin toivon kuitenkin, että seuraava osa olisi jo viimeinen. Liika pitkittäminen on pahasta.


keskiviikko 7. elokuuta 2013

Carlin, Peter Ames: Bruce

Ensimmäinen Springsteenin elämäkerta 25 vuoteen, joka on tehty yhteistyössä tähden itsensä kanssa. Mitä myytin takaa paljastuu?

Yli neljä vuosikymmentä jatkuneen uransa aikana Bruce Springsteen on myynyt yli 120 miljoonaa levyä, voittanut 20 Grammya, kaksi Golden Globe -palkintoa sekä parhaan elokuvamusiikin Oscarin.

Syvällekäyvässä elämäkerrassa rocklegendan elämästä ja urasta puhuvat perheenjäsenet, entiset ja nykyiset bändikaverit, lapsuudenystävät, entiset tyttöystävät ja Springsteen itse.

Vaikuttavan tutkimustyön sekä Springsteenin ja hänen lähipiirinsä avoimuuden ansiosta Bruce pääsee yllättävän lähelle miestä myytin takana. Tuloksena on kaunistelematon kertomus vaikeissa perheoloissa kasvaneesta nuoresta miehestä, joka ponnisti New Jerseystä rokin jättiläiseksi ja koko Amerikan työläisten tuntojen tulkiksi.


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Heti alkuun pitää sanoa, että en ole Bruce:n hillitön fani, mutta siitä huolimatta hänen musiikkiaan tulee kuunneltua paljonkin. Ja olenhan minä kerran ollut konsertissakin. Mutta, kuuluisan ja lahjakkaan miehen elämänkerta kiinnosti, joten ei muuta kuin kirja kirjastosta lukuun.

Kirjailija on todella, todella, perehtynyt aiheeseen. Ja varsinkin Brucen levyihin ja kappaleisiin. Aika iso osa kirjasta kertoo nimenomaan kappaleiden teosta. Mikä varmasti tosifania ilahduttaa, mutta itselleni, varsinkin biisit ennen Born in The USA -levyä, olivat aika outoja.

Toki kirjassa kerrotaan muutakin, lapsuus ja nuoruus, sekä myöhemmät avioliitot ja perheet. Perhe-elämä harmikseni jää aika vähälle kuvaukselle kuitenkin, mutta se ilahduttaa, että Brucen ystävyys-suhteet kuvataan hyvinkin tarkasti.

Tämä kirja sai itseni kaivamaan vanhat levyt Spotifyn uumenista, ja niiden tahtiin olen tässä nyt loman jälkeen työskennellyt. Sieltä löytyi hyviä kappaleita. Esim. Thunder Road oli itselleni uusi tuttavuus, vaikka kai onkin yksi tunnetuimmista kappaleista.

Yllätys oli ehkä se, että Bruce on todella tehnyt töitä menestyksen eteen. Hänellä on levyjen lisäksi lukematon määrä kappaleita valmiina, joita ei ole ikinä levytetty. Hän ei luovuttanut, vaikka jossain vaiheessa tuli lunta tupaan oikein kunnolla. Mistäköhän sitä itse saisi tuollaisen uskon omaan tekemiseensä?

tiistai 6. elokuuta 2013

Jones, Lisa R: Ihosi alla

Nuori opettajatar Sara McMillan saa varastohuutokaupan kautta käsiinsä tuntemattoman naisen uskaliaan päiväkirjan. Päiväkirjan eroottinen, tummasävyinen sisältö sekä järkyttää että kiehtoo häntä, eikä hän voi lakata lukemasta. Missä tuo synkkien fantasioiden Rebecca on nyt? Päästyään päiväkirjan pahaenteiseen viimeiseen merkintään Sara on varma, että Rebeccalle on tapahtunut jotain kamalaa.

Yrittäessään selvittää Rebeccan kohtaloa Sara päätyy kuin varkain elämään tämän elämää: sijaiseksi tämän työpaikalle taidegalleriaan, tutustumaan ihmisiin, joita Rebecca tunsi. Tähän joukkoon kuuluu myös kaksi vaarallisen puoleensavetävää miestä: Mark Compton, gallerian dominoiva johtaja, ja salaperäinen Chris Merit, upporikas, tunnustettu taiteilija, joka on Comptonin pahin kilpakumppani ja vihollinen - syystä, josta Saralla ei ole aavistustakaan.

Sara tajuaa kulkevansa samaa polkua kuin Rebecca ja avautuvansa samalla uusille uskaliaille kokemuksille sekä altistavansa itsensä odottamattomalle vaaralle. Hänen löydettyään pelottavan seksikkäästä ja vallantahtoisesta miehestä kanavan tyydyttää salatuimmat halunsa millään muulla ei kuitenkaan tunnu olevan enää väliä… Mutta millaisia synkkiä salaisuuksia kukin kantaa? Miksi Sara joutuu kaiken sen keskiöön? Ja missä on Rebecca?


* * * * * * * * * * * * * * * *
Ja nyt joku varmasti heti miettii, että miksi ihmeessä luin heti perään toisen samanlaisen kirjan, jota juuri äsken haukuin (Crossfire - Sinuun kiedottu). Voin vakuuttaa, että mietin sitä itsekin. Mutta, puolustukseksi voin sanoa, että aloitin tämän kirjan kauan sitten. Alku vaan oli  niin huono, että tämä jäi muiden kirjojen jalkoihin. Tapoihini ei kuitenkaan kuulu jättää huonojakaan kirjoja kesken, ja nyt sitten hiljaisena hetkenä luin tämän loppuun.

Ja siis eihän kirja ole huono tai huonosti kirjoitettu, se ei vaan taas ollut minua varten. Mitään uutta ei tullut Fifity Shades Gray:n tai Crossfire:n verrattuna. Seksiä, höystettynä jollain aivan poskettomalla tarinalla. Ja taas miehet ovat rikkaita, komeita  ja valmiita hemmottelemaan  naista. Ja tietenkin, viime aikojen trendi näissä tarinoissa. Osapuolet ovat henkisesti niin rikki ja aivan umpikujassa tunteidensa kanssa.

Kirja saa kyllä pointsit siitä, että tässä oli hieman edes jännitystä sen suhteen, että mitä tapahtui Rebecalle. Valitettavasti tämä asia ei taida kuitenkaan niin paljoa kiinnostaa, että ainakaan hetkeen luen toista osaa. Varmasti jossain vaiheessa, heikkona hetkenä, napsin nämä e-kirja -kirjastooni, mutta se hetki ei ole vielä. 

lauantai 3. elokuuta 2013

Rouhiainen, Elina: Uhanalainen


Kaksi hahmoa taistelee revenneen taivaan alla. Saatan vain katsoa vierestä, kun he käyvät toisiinsa kiinni yhä uudestaan ja uudestaan.

Kallion kasvatti Raisa ei Kainuun korven Hukkavaaraan muuttaessaan osannut aavistaa, miten paljon hänen maailmansa muuttuisi. Paettuaan susirajan vaaroilta takaisin Helsinkiin Raisa on yrittänyt keskittyä kaiken tapahtuneen unohtamiseen.

Mutta suuri rakkaus, Mikael, ei ole niin vain unohdettavissa. Eikä Hukkavaara ole vielä paljastanut läheskään kaikkia salaisuuksiaan.

Sudet kutsuvat. On pakko palata takaisin, vaikka se tarkoittaa ajautumista keskellä repivää taistelua. Jos ei edes omiin tunteisiinsa voi luottaa – keneen voi?


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Ikinä en haluaisi arvostella suomalaista kirjailijaa mitenkään negatiivisesti. Enkä tästäkään halua sanoa pahaa sanaa. En ehkä kuulu ihan kohderyhmään, mutta pidin ekasta osasta paljon. Tässä oli vaan alku jotenkin... tönkkö, sanoisin. Tuntui, että kieli oli kankeaa ja ei sujunut. Tähän jonkun verran saattaa toki vaikuttaa se, että luin samaan aikaan Annukka Salaman Käärmeenlumoojaa, joka todella lumosi minutkin.

Tarina kuitenkin vei mukanaan, enkä enää myöhemmin kiinnittänyt kieleen ja muutamaan hyvin omituiseen ratkaisuun niin huomiota. Raisa palaa siis Hukkavaaraan kohtaamaan taakseen jättämän elämän ja tietenkin ne karvaturrit, eli sudet. Tässä kirjassa ei perehdytty tarkemmin kyläläisiin, vaan tarina kulki enemmän Raisan ja muiden 'kapinallisten' ympärillä. 

Lopussa tarina jäi taas niin auki, että toivottavasti seuraava osa saadaan pian.

perjantai 2. elokuuta 2013

Day, Sylvia: Sinuun kiedottu



Eva ja Gideon aikovat pysyä yhdessä ikuisesti – hinnalla millä hyvänsä.

"Gideon Cross. Olin koukussa ensi katseesta lähtien. Hän oli sielunkumppanini, peilikuvani. Yhtä rikkinäinen kuin minäkin. Mutta vaarallisempi. Mitä syvemmälle upposimme toisiimme, sitä selvemmäksi kävi, että leikimme tulella. Tiesin, että Gideon tekisi mitä tahansa vuokseni, sillä sielumme olivat erottamattomasti yhteen kiedotut. Mutta onnemme tiellä oli esteitä. Kestäisikö rakkautemme – ja mikä olisi intohimomme hinta?"


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Varroitus: Spoilaa 2. osan loppua ja ihan lopussa on paha spoileri tämän kirjan loppuun. 

Taas yhden maailmanmenestysromaanin osa nro 3. En tiedä, miksi ihmeessä luen näitä, kun kuitenkin ensimmäinen olo on turhautuminen. Ensinnäkin, tämä oli seksiä, seksiä, seksiä ja vielä vähän seksiä. Ja olihan siellä (kai) joku tarinakin höysteenä.

Masentava ajatus, että vähän tsemppaamalla ja laittamalla seksifantasioita riviin, voisin olla miljonääri. No joo, en ehkä kuitenkaan. Kirjallinen lahjakkuuteni (=lahjattomuuteni) ei riitä siihen alkuunkaan. Mutta sitähän tämä on. Kuumia tunteita ja elämää suurempaa himoa  öh, siis rakkautta. Kirja alkaa edellisen lopusta, eli siitä, kun Gideon tappoi Evan vanhan vainoojan. Tässä sitten yritetään selvitä siitä kuiville, ja samoin yritetään samalla selvitä Evan pikkuisen ylikontrolloivasta äitylistä. Mukaan soppaan toki tunkee ylijumalaisen komea (tottakai) kämppis ja muutama muukin hottis kaveri. Miksi aina näissä kirjossa kaikki ovat niin yber komeita tai kauniita?

Tiedetään, otan nämä aivan liian vakavasti. Tämähän on vanhanajan tuhkimo-satu. Vaikkei morsmaikku tässä olekaan se katuojassa makaava kurjimus. Mutta jokainen tajuaa pointin. Miehen pitää olla komea, rikas, auktoriteettinen ja mielellään hieman kapinallinen. Muuten elämä ei ole elämisen arvoista. Tai siis ei sitä ainakaan kannata rakastaa.

Lopussa seuraa sitten se pahin killeri. Kirjasarja ei lopukkaan. Ja olen pakotettu lukemaan vielä yhden tätä. Koska onhan se kaikesta huolimatta selvitettävä, että miten tämä nyt ihan oikeasti loppuu ;-) 

torstai 1. elokuuta 2013

Salama, Annukka: Käärmeenlumooja





”Se skeittasi kuin joku Tony fucking Hawk.”

Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuisi, jos puolet kyvyistäsi tulisi satunnaisesti valitulta eläimeltä? Unna on ketterä kuin orava. Hän putoaa aina jaloilleen, kiipeää puuhun vaikka takaperin ja heittää skeittilaudalla henkeäsalpaavia voltteja. Unna on luullut olevansa ainoa laatuaan, kunnes skeittaa itsensä salaperäisen Rufuksen jengiin. Synkänkomea poika ottaa Unnan suojelukseensa, mutta tuo yhteisöllisyyden lisäksi tämän elämään kasan hallitsemattomia riskejä. Toiset niistä ovat suloisia kuin suudelma, toiset tappavia kuin metsästäjän luoti.

Käärmeenlumooja on faunoideista kertovan sarjan villin tyylikäs avausosa, joka yhdistää yliluonnollisia aineksia ja leiskuvaa intohimoa poikkeuksellisen vetävällä otteella. Annukka Salama (s. 1980) on tamperelainen nuorten- ja lastenkulttuurin moniosaaja. Käärmeenlumooja on hänen esikoisromaaninsa.


 * * * * * * * * * *
Todella hyvä kirja, nyt voi surutta kehua suomalaista kirjaa. Kirja on kirjoitettu puhekielen muotoon, ja usein niistä valitettavasti tulee aika kankeita. Mutta tästä ei. Kirjan tarina oli mukaansatempaava, ja vaikka taas jälleen olin yli-ikäinen kohderyhmään verrattuna, niin ei haitannut piirun vertaa. Porukan sanailu oli loistavaa.

Tämän osan ostin e-kirjana, mutta seuraava näyttää olevan paikallisessa kirjastossamme vapaana, joten käynpä sen illalla hakemassa. Luulen, että se tulee aika nopeasti luettua, sen verran faunoidien elämä kiinnosti. He ovat siis ihmisiä, joista yli 50 % on jotain eläintä. Kirjassa on mukana liskoja, norsuja, lepakoita, hevosia jne. Ja tottakai näin erikoinen kyky kiinnostaa muitakin, joten mukaan saadaan jännitystä metsästäjien muodossa. Päähenkilö Unna on ketterä kuin orava ja pitää pähkinöistä. Hän ihastuu Rufukseen, joka saa puolet ominaisuuksistaan liskoilta. Ja toki tähän saadaan myös vähän yllätysmomenttia mukaan, jota en tässä paljasta.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Rossi, Veronica: Halki ikiyön



Paljaan taivaan alla -teos tutustutti dystopiafanit virtuaalimaailmoissa eläneeseen Ariaan ja luonnon armoilla kasvaneeseen Perryyn. Aika ja välimatka eivät erottaneet kaksikkoa, mutta maailma heidän ympärillään on muuttunut. Perryn asema vuorovetisten veriherrana on haastava ja heimon suhtautuminen Arian menneisyyteen avoimen vihamielinen.

Pahenevat eetterimyrskyt kiristävät tunnelmaa, ja tunteiden ja velvollisuuksien repimät rakastavaiset ajautuvat myrskynsilmään. Heidän yllätyksellinen kohtaamisensa punoi kerran kaksi täydellisen erilaista tarinaa yhteen. Aria huomaa pelkäävänsä, että tällä kertaa ainoa tapa pelastaa sekä itsensä että Perry on purkaa tuo side lopullisesti.


Ensimmäisen osan tarina jatkuu saumattomasti tässä. En enempää paljasta alusta spoilausten takia, mutta tasaisen laadukasta työtä. Tässä tarinaa kerrotaan myös muiden kannalta, eikä kaikki pahikset välttämättä ole läpeensä pahoja. Kertojina jatkavat kuitenkin koko ajan Perry ja Aria. Kappaleet ovat sopivan lyhyitä, ja jäävät usein johonkin käännekohtaan. 

Lopussa aletaan keskittymään jo sen paratiisiin löytämiseen, ja kolmas osa varmasti keskittyy kilpajuoksuun sinne. Tai eihän siitä kilpajuoksua tule, vaan välineurheilua. Mutta en paljasta enempää ;-) Tässä osassa kuitenkin eetterimyrskyt ovat niin pahoja, että vanha maailma uhkaa tuhoutua täysin.

Nyt sitten pitäisi odottaa kolmatta osaa, joka julkaistaan englanniksi joskus ensi vuoden alusta. Odottavan aika on pitkä.

Mutta tämä kirja saa todellakin täydet pisteet ja suositukset!


torstai 25. heinäkuuta 2013

Rossi, Veronica: Paljaan taivaan alla



Nuori Aria on elänyt koko elämänsä Haave-nimisessä kaupungissa, suljetussa kapselimaisessa tilassa, jonka ruoka, vesi ja jopa hengitettävä ilma tuotetaan muualla. Kaupungin ihmiset elävät arkeaan virtuaalimaailmassa, jossa fyysinen läheisyys on harvinaista: kaikki elämykset kivuntuntemuksia myöten luodaan keinotekoisesti. Aria ei ole koskaan nähnyt oikeaa taivasta, aurinkoa, tulenliekkejä tai metsän puita.

Ulkopuolella elävä Perry sen sijaan on kamppaillut aina todellisten ja pelottavien haasteiden kanssa. Vaaralliset kulkutaudit, nälkä ja rajut eetterimyrskyt ovat arkipäivää sekä Perrylle että hänen heimolleen. Ekologisen katastrofin kokeneessa maailmassa jokainen taistelee olemassaolostaan ja ihmisyyttä mitataan elämän hinnalla.

Normaalioloissa heidän tiensä eivät olisi koskaan sivunneet toisiaan, mutta yksi painajaismainen ilta piirtää molempien elämänviivat uusiksi. Ariasta ja Perrystä tulee vastentahtoisia liittolaisia ja yhdessä he kohtaavat maailman, jossa kaikki on totta, tunteet paljaita eikä sattumanvaraisuudelle löydy kaavaa.

Veronica Rossin esikoisteos kasvaa kolmiosaiseksi romaanisarjaksi, joka herättää antiutopisen tulevaisuuden eloon hätkähdyttävän väkevällä tavalla. Latautuneiden yksityiskohtiensa kautta se nostaa esiin ihmismielen haurauden ja musertamattoman voiman.


Jos olisi pitänyt lukea vain yksi dystopia -kuvaus tälle vuodelle, se olisi ehdottomasti tämä. Siis aivan loistava kirja. En oikein keksi edes mitään valittamista, muuta kuin sen, että se loppui. Onneksi toinen osa odotti hyllyssä.

Aria elää virtuaalimaailmassa (jollainen kuulostaa todella hyvälle, tuollainen voisi olla itselleni kiva paikka). Siis ne virtuaalimaailmat, ei muuten. Mutta ikävien sattumien summana hän joutuu siis kapselista ulos ja tutustuu Perryyn. Toki, tässä rakastutaan, ja uhraudutaan muiden puolesta, mutta tämä ei ole kuitenkaan liian siirappista. Loppu jää toki todella jännään kohtaan, joten jouduin melkein yötä myöden lukenaan jatkoa. 

Ihmiset on mielestäni hyvin kirjoitettu, eikä ole ylilhyöntejä. 


keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Jordan, Robert: Unten veitsi & Käsipuoli

Mat kumppaneineen on kätkeytynyt seanchaneilta Val Lucan näytöskiertueen monenkirjavan väen joukkoon. Mukana on myös Tuon, Yhdeksän kuun tytär, josta ennustuksen mukaan on tuleva Matin puoliso. Nainen on tietämättään yhä tärkeämpi osa seanchanien valtapeliä, ja Mat oivaltaa olevansa vastuussa hänen turvallisuudestaan.

Samaan aikaan Elayne seuraa Caemlynin muurien ympärillä käytävää taistelua ja tekee parhaansa pitääkseen merikansan Tuulentuntijat järjestyksessä. Hän alkaa myös tutkia henkivartiostonsa komentajan kapteeni Mellarin toimia. Voiko olla totta, että joku tappaa hiljalleen Suvun naisia?






Tuulet ovat nousseet tuhoisaksi myrskyksi, ja se on muuttanut kaiken. Perrin, Mat, Egwene ja Elayne jatkavat kyllä kamppailuaan, mutta jaksavatko he itsekään enää uskoa voittoon? Trollokkien ja myrddraalien laumat lähestyvät päivä päivältä linnoitusta, jonne Rand al´Thor, Uudestisyntynyt lohikäärme, on vetäytynyt lähimpineen. Yllättäen Rand al´Thor joutuu niin rajuun kamppailuun, ettei unohda sitä ikinä... Ilmasta voi aistia, ettei Tarmon Gai'don, Lopullinen taistelu, ole enää kaukana.










No niin, nyt alkoi tapahtua ja moni tarina saa päätöspisteen tässä osassa. Jotenkin tästä tuli sellainen tunne, ettö Jordan on todella ajatellut tarinan loppuvan kohta. Todellisuudessahan viimeinen osa jouduttiin pituuden takia jakamaan kolmeen osaan, joten seuraava kirja ei kuitenkaan ole se viimeinen, niinkuin tästä olisi voinut päätellä. Jordanhan ei itse sitä enää valitettavasti kirjoittanut, mutta hänen muistiinpanojensa pohjalta se tehtiin. 

Tässä on siis kyseessä myös yksi alkukielinen teos: Knife of Dreams. Joka on englanninkielisistä teoksista nro 11. 

Mat siis jatkaa pakoaan sydämensä valitun Tuonin kanssa ja tätä tarinaa oli kiva lukea. Perryn pelastusyritykset Failen suhteen olivat myös aika vauhdikkaita. Olin koko viikon sairaslomalla flunssan takia, joten kahlasin nämä neljä viimeistä suomennosta yhtä soittoa. Ja nämä kaksi olivat paikoin todella mukaansatempaavia, kun kaksi edellisestä oli vähän tyhjäkäyntiä. Randille myös taas sattui ja tapahtui ja samaan aikaan Elayne tappeli kirjaimellisesti verissäpäin kruunusta.

Kirjan lopussa siis moni tarina saa päätöspisteen, niistä enempää spoilaamatta. Mutta nyt seuraa pientä nillitystä. Näissä kirjoissa on sama ongelma, kuin monessa harlekiinissa. Eli, kaikki osapuolet ovat oikein kyvykkäitä lukemaan toisten mielialoja ja tunteita yhdestä silmänliikkeestä. Miten ihmeessä ihmisen elekieli ja varsinkin katseet voivat sisältää tuhat eri ilmettä ja tarkoitusta? Itse en ikinä erota kuin silmien värin suurinpiirtein. Toki, tämä on tehokeino, mutta näissä kirjossa sitä viljellään ihan koko ajan, ja se alkaa nyppimään, kun kirjoista olisi saanut puolet lyhyempiä, jos kaikki pikku nyanssit olisi jätetty vähän vähemmälle. 

Samoin tympii se jyrkkä jako naisten ja miesten välillä. Molemmat ovat oman sukupuolensa stereotyyppejä, eikä monestakaan hahmosta saa revittyä enempää. Noh, tämä on fantasiaa, ja Jordan on varmasti oman aikansa kasvatti, joten ehkä se selittyy sillä.

Tämän jälkeen on pakko siirtyä lopulta takaisin englanninkielisiin versiohin, koska nerokkaasti sarjan suomentaminen lopetettiin tähän. Netistä onneksi löytyy hyviä tiivistelmiä, joten taidan lukaista ne ensin, kun muuten nuo nimet menevät lopullisesti sekaisin. En enää muutenkaan aikoihin ole muistanut puolistakaan, että kuka teki ja mitä. Pieni kertaus on siis paikallaan, mutta menee varmasti vuosi, ennenkuin tämä tarina saa päätöksensä. Onneksi olen kuitenkihn täysin tietämätön loppuratkaisusta.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...