Hosseini, Khaled: Leijapoika

Kabulilaisen mahtimiehen poika Amir ja köyhän hazarapalvelijan poika Hassan - erottamattomia, melkein ikuisesti. Leijanlennätyskilpailussa talvella 1975 tapahtuu kuitenkin jotain, mitä kumpikaan ei voi unohtaa. Sitten Neuvostoliiton panssarivaunut vyöryvät Kabuliin ja kokonainen elämäntapa päättyy.

Paljon myöhemmin Yhdysvaltoihin kotiutunut Amir saa viestin menneisyydestä. "Nyt on tilaisuus olla jälleen hyvä", sanoo setä Rahim Khan puhelimessa. Amirin on aika sovittaa lapsuutensa synnit.

* * * * * * * * * * * * * * 

Heti alkuun tunnustus: Harvoin luen mitään tällaista, olen enemmän kevyemmän kirjallisuuden ystävä. Jotenkin aina ajattelen, että vaikka omassa elämässäni ei mitään draamaa olekaan, niin en halua myöskään viihdyttää itseäni lukemalla / katselemalla mitään ahdistavaa.

Tiedän, tämä on oman pään työntämistä pensaaseen, eikä varmasti mikään reilu tapa ajatella. Mutta, en myöskään kovin mielelläni lue väkivaltaisia kirjoja, oli ne sitten fiktiota tai faktaa.

Tämä kirja kuitenkin ilmestyi työpöytäni kulmalle työkaverin kantamana. Hän suositteli, ja ajattelin, että jospa nyt kerrankin olisin ajanhermolla ja lukisin. Kirjahan siis ilmestyi jo 10 vuotta sitten, joten ehkä hieman jälkijunassa olen, mutta kuitenkin.

Ja lopputulos oli se, että istuin kaksi iltaa nenä kiinni kirjassa. Hyvä vaimo -pisteet eivät ropisseet, mies nimittäin tällä välin kaivoi 4 - 5 metriä pitkän istutus-uran, suunnitteli piharemontin naapurin kanssa ja taisi se kysyä aiheeseen jotain mielipidettäkin. Toivottavasi meillä ei ole vaaleanpunaista lauta-aitaa, kun seuraavan kerran katson takapihalle... 

Kirjan tarina ei kaikista ennakkoluuloistani huolimatta ollut ahdistava, vaikka raakoja kohtia oli mukana. Mutta, myönnetään, että tuntuu erilaiselle lukea näistä asioista kirjasta, kuin vaikka hesarista. Ne tulevat jotenkin enemmän todeksi. Välillä tuntuu häijylle, että ihmiset tuntuvat ikäänkuin alistuvan kohtaloonsa ilman vastarintaa. Luulin ekan osan aikana, että kyseessä olisi ollut kirjailijan elämänkerta, mutta näin ei ollut.

Kirjan ensimmäinen kolmannes oli tarinan alkua ja lapsuuden kuvausta suh vauraassa Afganistanissa. Tai siis sotaa ei vielä ollut, ja elämä oli rauhallista. Rikkaus oli ehkä erilaista, kuin länsimaissa on totuttu, mutta huonoa elämää se ei ollut. 

Sitten tapahtuu ikäviä asioita ja poikien ystävyys loppuu, seuraa aikuisuuden aika, ja kirjan kertoja Amir joutuu lähtemään maasta isänsä kanssa. Kirjan toinen kolmannes kuvaa heidän elämäänsä yhdysvalloissa ja viimeinen osa palaa takaksin Afganistaniin, joka on nyt kokonaan toinen maa.

Kirjoittajan toinenkin kirja: Tuhat loistavaa aurinkoa odottaa lukijaansa myös työkaverilta lainassa. Mutta saatan lukea jotain vähän kevyempää tähän väliin. Vaikkapa niitä puutarhaoppaita...