Butcher, Jim: Death Mask

Minulla on pari muutakin harrastusta, johon voi lukemisen yhdistää. Juoksulenkillä menee suomeksi kuunneltuna äänikirjoja ja ristipistoja tehdessä taas kuuntelen englanninkielistä kirjallisuutta. Näissä Dresden Files -kirjoissa lukijan ääni vielä miellyttää korvaa. Taitaa olla James Marsters.

Harry Dresden on Chicagon ainoa ammattimainen velho. Tähän mennessä hänen historiansa on ollut vähintään kyseenalainen. Miehen haltijakummina häärii hyvin hankala keiju, tyttöystävä on muutettu melkein vampyyriksi, ja bisneksetkin ovat menneet heikosti.

Kirjan alussa Harry saa peräänsä vampyyritappajan, jonka mielestä Harryn kuolema lopettaa uhkaavan sodan vampyyrien ja velhojen välillä. Sen lisäksi Harry saa toimeksiannon, joka kyllä tuo rahaa, mutta on muuten terveydelle vaarallinen. Hänen pitäisi etsiä varastettua tavaraa, mutta kuka onkaan oikeasti varas...

Sarjan viides osa toistaa taattua laatua. Harry on oma itsensä, vaikka asiat menevät kuinka pieleen, hän ei lannistu. Tekniikka ei pidä taikuudesta, joten Harry ajelee vanhalla kuplalla ja käyttää lankapuhelinta. Apuna on sekalainen joukko ystäviä, ihmisusista, tyhjässä pääkallossa asuvaan Bob-henkeen. Hieman erilainen dekkari, mutta suosittelen.

Rallison, Janette: My Unfair Godmother

Chrysantheum Everstar on melkein valmis haltijakummi. Melkein. Tärkeintä hänen elämässään on juhliminen ja, noh, lisää juhliminen. Hän saa tehtäväkseen täyttää teinityttöjen toiveita. Ja siinä sivussa hän myös tekee hammaskeijun hommia. Tässä sarjan toisessa osassa Crissy yrittää toteuttaa Tansyn toiveita.

Tansy taas on seitsemäntoistavuotias neitokainen, joka on lähetetty isänsä luokse asumaan. Isä jätti perheen, kun Tansy oli pieni, ja nyt isukilla on uusi perhe. Tansy kapinoi isäänsä vastaan, ja onnistuu hankkiutumaan vaikeuksiin poikaystävänsä Bo:n takia.

Tästä alkaa hulvaton fantasiaromaani, jota lukiessa ei voi olla hymyilemättä. Ensin Tansy onnistuu saamaan Robin Hoodin joukkioineen nykyaikaan. Koska Crissyllä ja hänen apurillaan, Cloverilla (kullan perään oleva, pokeria pelaava, menninkäinen) on hyvin erikoinen tapa toteuttaa toiveita, kaiken kohelluksen jälkeen Tansy viskataan keskelle satua mukanaan perheensä ja komea seriffin poika Hudson. Ja se Robin Hood. Satu ei tosin kerro iloisesta veikosta, vaan kullan kehräämisestä.

Tässä sarjassa tuuletellaan oikein huolella vanhoja satuja, ja opitaan jos jonkinlaista moraalista opetusta. Tai ainakin yritetään... Tansy ei suinkaan ole mikään avuton neitonen pulassa, vaan hän määrää oman satunsa suunnan. Toivottavasti tähän tulee jatkoa, koska Crissy on vetoava tätsy, omine erikoisineen logiikkoineen. 

Mead, Richelle: Blood Promise

Ja taas sukelletaan Damphirien, Moroin ja Strigoiden maailmaan. Tässä muuten spoilataan pahasti edellisiä osia, joten kannattaa lopettaa tähän, jos ne ovat vielä lukematta. Tämä on sarjan 4. osa.

Rose on damphir, jonka elämäntehtävä on suojella Moroi -rotua ja tässä tapauksessa hänen parasta ystäväänsä Lissaa. Rose on kuitenkin palavasti rakastunut Dimitriin, joka edellisen osan lopussa sai tartunnan ja muuttui Strigoiksi. He taas ovat tässä sarjassa niitä pahiksia.

Rose on luvannut, että hän tekee viimeisen palveluksen Dimitrille ja käy tappamassa entisen poikaystävän. Koska kukaan ei halua olla pahis. Noh, kuten arvata saattaa, tämähän on helpommin sanottu kuin tehty. Koska Dimitri on kadonnut. Rose lähtee etsimään häntä Venäjältä, Dimitrin kotikaupungista. Siellä hän tapaa miehen perheen, ja muita, hieman outojakin tuttavuuksia.

Toki, kuten sarjan henkeen kuuluu, Dimitrikin lopulta löytyy. Kirja oli mielestäni paras tähän mennessä. Teinidraamaa oli onneksi aika vähän, vaikka siihen palattiin Lissan silmien kautta. Kirjassa kuitenkin tapahtui koko ajan, ja loppukin oli taas sitä luokkaa, että jatkoin suoraan seuraavan osan pariin.

Lawrence, Theo: Pimeä sydän

Ylhästön eliittiin kuuluvan perheensä hylännyt Aria Rose on päätynyt mystikkorakastettunsa Hunterin kannattajien turvapaikkaan kaupungin ulkopuolelle. Aria haluaa kuitenkin olla Hunterin rinnalla ja karkaa Manhattanille. Seuraukset ovat kohtalokkaat: Arian isän miehet kidnappaavat hänet, ja hän on vaarassa joutua jälleen muistintyhjennykseen ja naimisiin kuolleeksi uskomansa ylhästösulhasensa kanssa. Samaan aikaan kaupungissa käydään veristä valtataistelua mystikoihin liittyneiden Alhaston köyhien ihmisten ja Ylhästön etuoikeutettujen välillä. Pahinta on, että Hunter näyttää käyttäneen Ariaa tässä taistelussa lupaa kysymättä hyväkseen...
Pimeä sydän on toinen osa ilmastonmuutoksen jälkeiseen aikaan sijoittuvassa Romeo ja Julia -tarinassa. Se on sähköinen, toiminnantäyteinen futuristinen fantasia, joka tempaa mukaansa ja pitää pihdeissään läpi liekkien ja kaaoksen. 
***************************************************

Suomentajana hääri: Kirsi Ohrankämmen

Tämä oli toinen osa Mystic City -sarjaa. Eletään tulevaisuuden Manhattanilla ja ihmiset ovat jakautuneet rikkaisiin, korkeuksissa asuviin ylhäistöön ja alhaalla maantasalla asuviin Alhaistoon. Aria on rakastanut väärän kastin poikaan ja on hylännyt omat vanhempansa ja kaltaisensa. 

Kirja oli ihan ok. Eka osa oli kyllä parempi, tässä vähän nyt tekemällä tehtiin draamaa Hunterin ja Arian välille. Aria lähtee metsästämään myös kadonnutta sydäntä ja saa avukseen Hunterin parhaan kaverin. Tästähän sitä leivotaan kolmiodraamaa. 

Kirjan nyt kuitenkin lukaisi ja toki luen sen kolmannenkin osan, vaikka en välttämättä henkeä pidätä sitä odotellessa.

Hoffman, Mary: Miekkojen kaupunki

Stravaganza-sarjan kuudes ja viimeinen osa vie lukijan jälleen 1500-luvun kiehtovaan Taliaan.

Yksinäinen ja onneton Laura on omaksunut itsetuhoisia taipumuksia eikä osaa aavistaa, että hänestä tulee Barnsburyn koulun seuraava stravagantti. Eräänä päivänä vanha hopeatikari päätyy hänen käsiinsä, ja sen avulla Laura siirtyy 1500-luvun Fortezzaan miekkasepän pajaan. Laura kohtaa Taliassa myös komean ja vetovoimaisen Ludon, joka vie häneltä jalat alta. Tunne on molemminpuolinen, mutta kun Ludo paljastaa syntyperänsä ja vaatii Fortezzan valtaistuinta omakseen, seuraa suuri valtataistelu, jossa Ludo ja Laura päätyvät vastakkaisiin leireihin...

Miekkojen kaupunki on väkevä ja koskettava tarina stravaganttien veljeskunnasta, jonka jäsenet kykenevät siirtymään maailmasta toiseen, 16-vuotiaasta 2000-luvun englantilaistytöstä ja renessanssiajan säihkyvästä, juonittelevasta, kauniista ja vaarallisesta Taliasta. Rinnakkaismaailmoista kertovan sarjan huikean jännittävä päätösosa huipentuu aiemmista kirjoista tuttujen Lucianon ja Bellezzan ruhtinattaren Ariannan hääjuhliin.

*********************************************************************************

Viimeinen, eli kuudes osa vähän erilaista nuorten fantasiasarjaa. Kirjan jokaisessa osassa yksi englantilaisnuori saa käsiinsä talismaanin, jonka avulla he matkaavat nukkuessaan historialliseen maahan, joka muistuttaa Italiaa.

Jokaisella nuorella on oma osansa ylimysten valtataistelussa historiallisissa kaupungeissa. Edellisen osan lukemisesta oli jo aikaa ja tässä osassa kertoja vaihtui tiuhaan tahtiin. Muutamaan otteeseen tarina lipsahti ihan raiteiltaan, kun ei enää muistanut, että kuka nyt oli kenenkin puolella jne. Kertojat vielä vaihtuivat suurinpiirtein kesken kappaleen.

Edelleen häiritsee se sama vanha kaava, joka useassa nuortenromaanissa tuntuu olevan. Vaikka maailma olisi romahtamisen partaalla, ainakin se unimaailma, niin koulu ja opiskelu ensin. Ei sillä niin väliä, vaikka muutama ihminen siinä nyt sattuu kuolemaan, pääasia, että matikan kokeesta tulee hyvä numero. Okei, hieman kärjistettyä, mutta silti. Eikä vanhemmatkaan saa tietenkään tietää mitään, vaikka jälkikasvu nyt sattuu pari historiallista kaupunkia pelastamaan. Toki, hyvä opetus nuorille, mutta näin keski-ikäisen silmiin se nyt vaan on jotenkin pikkuisen naiivia (sanoo hän, jonka yksi lempikirjoista on tarina satavuotiaasta vampyyripojasta, joka rakastuu teinityttöön ;-)).

Tässä kirjassa vietetään häitäkin, vaikka ne tuntuvat jäävän kaiken muun alle. Sarja saa kuitenkin ihan mukavan lopun, ei nyt kuitenkaan lempisarjani, mutta kyllähän tuon kerran lukaisi. 

Salama, Annukka: Harakanloukku

Suosikkitrilogian päätösosassa vaara ja viettelys kulkevat käsi kädessä. Viken katoaminen heittää Rufuksen ja Unnan olosuhteisiin, joista yksikään faunoidi ei ole palannut elävänä.

”Selvitä saaliisi heikkoudet ja rakenna loukkusi näistä elementeistä”, neuvoo metsästäjän käsikirja. Kun Viken puhelin ei baariyön päätteeksi vastaa, aavistaa Joone pahinta. Pelastusretki tuntemattomaan pakottaa Unnan ja Rufuksen unohtamaan sydänsurunsa, mutta mullistaa Joonen elämän sitäkin rajummin. Nuori jousimies pelastaa Joonen pulasta ja huokuu vetovoimaa, jonka edessä harakkapoika on aseeton. Alkaa taistelu aikaa, pakkasta ja päänsisäisiä houkutuksia vastaan. Kun saalistajan ja saaliin intohimot ovat yhteisiä, ei mikään ole enää itsestään selvää ja roihu syttyessään pidäkkeetön.

******************************************************

Edellinen osa loppui juuri niin kutkuttavasti, kuin nyt sarjan toisen osan voi olettaa loppuvan. Ikuisesti yhteen tarkoitetut olivat erossa ja vaara vaani nurkan takana. Kirjan kieli oli edelleen miellyttävää. Tarina eteni tosi vauhdilla ja ennenkuin huomasikaan, niin kirja oli jo luettu.

Suurin osa tarinasta tapahtuu yhdessä kaupungissa, jossa yksikään faunoidi ei ole turvassa. Aika pitkälti seurataan tapahtumia Joonen silmin katsottuna. Siinä on puolensa, ja puolensa. Mutta ainakin hieman erilainen näkökulma. Itse en ole mitenkään erityinen fani kovin yksityiskohtaisille seksikuvauksille (miksi nämä Fifty Shades of Grey:t tökkivät), olivat ne nyt minkä sukupuolten välisiä sitten hyvänsä. Onneksi niitä ei mitenkään ihan tolkuttomasti ollut. Kirjassa porukka on koko ajan aika erillään. Vikke ja Joone omilla reissuillaan, molemmat toki pakon sanelemina.

Unnan ja Rufuksen tarinassa auotaan myös solmuja oikein urakalla, muut henkilöt jäävät aika vaisuiksi.

Kirjan loppu oli aika kaksijakoinen. Toisaalta hyvä, toisaalta odotin ehkä jotain muuta. En osaa eritellä, että miksi. Enkä paljastaa enempää, ettei tule spoilattua.

Hyvä sarja, jota voi todella mielellään suositella kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta!

Caine, Rachel: Lord of Misrule

Tätä sarjaa ei siis edelleenkään ole suomennettu, mutta lukaisin nyt viidennen osan englanniksi. Tähän asti kirjat ovat olleet aika lyhyitä, joten nopeita lukea.

Tämä kirja jatkaa edellistä osaa suoraan siitä, mihin jäätiin ja itse olisin kyllä nähnyt tämän suorana jatkumona siihen. Mutta toisaalta, onhan näitä helpompi lukea, kun eivät ole tiiliskiviä. Vaikka siis e-kirjana luenkin.

Ikivanha vampyyri Bishop haluaa valtaan Morganvillessä ja hän taistelee vallasta oman tyttärensä Amelien kanssa. Vampyyrit alkavat käyttäytyä hyvin itsetuhoisesti ja samaan aikaan Claire yrittää löytää lääkettä vampyyreitä tuhoavaan tautiin ja vahtia toista ikivanhaa vampyyriä Myrnin:ä, joka on välillä järjissään ja välillä ei. On siinä nuorella tytöllä haastetta. Onneksi sentään poikaystävä Shane pysyy rinnalla.

Edelleen tarina jää osin auki, joten kaipa me luemme vielä kolmannenkin osan samaa Bishop -tarinaa. Mutta sitten voisi jo kyllä keksiä toisen pahiksen tai jotain.

Mead, Richelle: Shadow Kiss

Kolmas osa Vampyyriakatemia -sarjaa. Sarjaa ei ole suomennettu, mutta ainakin Elisa Viihteeseen oli ilmestynyt vuokrattavaksi sarjan ekasta osasta tehty elokuva. En ole katsonut, enkä tiedä, katsonko. Eka osa oli jotenkin niin kamalan teinihighschool -draamaa, ettei tosikaan.

Tässä osassa Rose on viittä vaille valmis vartija, enää tarvitaan kenttäkoe. Edellisen osan lopussa kuollut Mason kuitenkin alkaa kummitella Roselle, eikä hän uskalla kertoa asiasta edes parhaalle kaverilleen Lissalle. Lissa on Moroi, jota Rose on kasvattu vartioimaan loppuelämänsä. Tässä osassa alkoi vähän häiritsemään tämä ajatus, että Moroit tulevat aina ensin. Vartijoilla ei omaa elämää olekaan. Jos et vartioi, niin silloin olet omiesi joukossa hylkiö.

Rose kuitenkin sählää hommansa, kiitos Masonin haamun. Lopulta hänen on pakko paljastaa tilanne, ja Dimitri, salainen rakastettu, lupaa pysyä rinnalla loppuun asti jne. (Tottakai, odottiko joku muuta?) Mutta, kirjan lopussa kouluun hyökätään, eikä kaikki mene ihan putkeen.

Kirjassa vieraillaan myös Moroin kuninkaallisten luona katsomassa ekan osan pahiksen oikeudenkäyntiä. Sielläkin tavataan vanhoja tuttuja.

Sarjaa on kolme osaa jäljellä, ja tämä osa oli ihan ok. Seuraavaan osaan saatiin näppärä jatkumo, joten ensi osassa ollaan varmasti muualla kuin koulussa.

Clare, Cassandra: City of Heavenly Fire

Varjojen kaupungit, nyt se viimeinen osa. Alunperin sarjan kai piti olla kolmiosainen, mutta siihen tuli jatkoa kolmen osan verran. Olihan tässä nyt ehkä vähän pitkittämisen makua, mutta toisaalta, hyvä sarja, joten miksipä ei.

Tässä kirjassa ei enää vatvota kolmiodraamoja sen kummemmin. Clary ja Jace ovat tiukasti yhdessä, vaikka kirjan alussa he eivät oikein voi koskettaa toisiaan. Isabel ja Simon vähän jahkaavat ja Alex riutuu rakkauden tuskassaan. Edellisen osan lopussa Jacesta tuli tuhoase taivaallisen tulen ansiosta, ja hän on ainut, joka pystyy tappamaan Sebastianin. Tuli virtaa Jacen suonissa, eikä kukaan keksi keinoa, jolla se sieltä pystytään erottamaan.

Sebastian käännyttää varjonmetsästäjiä puolelleen pikarin avulla. Heistä tulee tahdottomia nukkeja, joissa ei ole enää mitään inhimillistä jäljellä. Kirjan alussa Sebastian kiristää Klaavia luovuttamaan Jace ja Clary hänelle. Nuoret päättävät kuitenkin lähteä omin nokkineen pelastamaan tilannetta paikasta, joka taitaa vastata manalaa. Sebastian on kaapannut mm. Claryn äidin ja isäpuolen.

Sebastian haluaa hallita tuhottua maata Clary rinnallaan. Hänellä on suoraan sanottuna hyvin kieroutunut suhtautuminen siskoonsa. Kirja etenee vauhdikkaasti, eikä oikeastaan missään vaiheessa tullut pitkästymisen tunnetta. Homma saatiin ihan nyvin pakettiin, vaikka jatkon mahdollisuus tähänkin vielä jätettiin. Toivon kuitenkin, ettei jatkoa enää tule. Lopussa oli vähän haikean surullinen fiilis. Pidin sarjasta kokonaisuutena ja hahmoihin ehti jo vähän kiintyä.

Ensimmäinen leffa oli ihan ok. Ehkäpä niitä tulee lisää, jotta pääsee vielä kerran mukaan sarjan tapahtumiin.

Jordan, Robert; Sanderson, Brandon: A Memory of Light

Jaa jaa. Siinä se nyt sitten oli. Viimeinen osa. 14 osa. Ensimmäisen luin joulukuussa 2011. Onneksi Goodreads pitää tällaiset tärkeät päivät tallessa. Olin pariin kertaankin aloittanut kirjan, mutta nyt päätin ottaa asian vakavasti. Lukisin sarjan, vaikka siihen menisi 10 vuotta. Noh, ei mennyt, meni 2,5 vuotta.

Sarjassa oli siis 14 osaa englanniksi. Ja 24 kirjaa suomeksi. Kolmea viimeistä osaa ei ole suomennettu, mikä oli sinällään käsittämätön päätös. Jättää nyt sarja sitten noin kesken. Itse luin osan kirjoista englanniksi, osan suomeksi. Siinä oli omat hankaluutensa yrittää muistaa nimiviidakosta nimet molemmilla kielillä. Mutta, loppua kohden en enää stressannut siitä, että kuka nyt olikaan taas kuka. Pääasia, että päälinjat pysyivät hallussa.

Periaatteessa olen sitä mieltä, että tarinan olisi saanut tiivistettyä puoleen tuosta määrästä tekstiä. Mutta toisaalta sitten taas. Tämähän oli kuitenkin erään joukon tarina. Olisihan Kalle Päätalokin varmaan saanut Iijoki -sarjansa pariin kirjaan tai jotain. (En päässyt kyseisiä kirjoja ekaa kappaletta pidemmälle.) Mutta eihän tällaisten tarinoiden tarkoitus ole se loppu vaan itse matka. Juoksussa sanotaan, että ei se matka tapa vaan vauhti. Tässäkin olisi ehkä jossain vaiheessa voinut kyllä vauhtia kiristää, mutta kaikesta huolimatta tarina oli hyvä.

Yritän nyt olla spoilaamatta tarinan loppua, mutta kannattaa lukea tästä eteenpäin varovasti, ihan kaikkea infoa en voi jättää pois. Tässä kirjassa pääpaino on sotimisella. Kaikki ovat kokoontuneet yhteen ja ja samalla kun Rand yrittää kukistaa itse pääpahiksen, niin muut käyvät sotaa kaikilla rintamilla. Egwene, Elayne, Mat ja Perrin ovat kukin tärkeässä roolissa omassa kohteessaan. Nynaeven rooli ei ole kovinkaan paljon esillä, mutta tärkeä rooli on hänelläkin. Eli kaikki kaksi vuotta aiemmin matkaan lähteneet nuoret ovat mukana loppukähinöissäkin.

Taistelukuvaukset siis vievät helposti puolet kirjasta, toki näitä nyt olisi voinut lyhentää, mutta ei niihin toisaalta ehtinyt puutua. Tässä kirjassa kuolema korjaa satoa ja hyvä niin. Ei yhtäkään sotaa voiteta tai hävitä ilman tappioita.

Itse olen tyytyväinen kirjan loppuun, matka on ollut pitkä ja kyllä tämä sarja nousee kärkisijoille, kun puhutaan mielifantasiastani. Mikään ei mene Taru Sormusten herrasta -ohi, mutta pidän tällaisistä eeppisistä tarinoista.

Toki, tässä tökki asioita. En ikinä esimerkiksi käsittänyt, että miksi Randille piti kehittää neliösuhde kolmeen eri naiseen? Ihmettelin jo välillä, että onko Jordan mormooni tai jotain? Mutta, joku syy tähänkin ehkä oli. Perrinin susiunet olivat aika tylsiä, vaikka niillä tarkoituksensa olikin. Myös alkupään Aiel -kuviot olivat aika puuduttavia. Viimeisessä kahdessa kirjassa edettiin ihan eri tahtiin kuin aiemmin, johtuiko sitten kirjailijan vaihdoksesta vai mistä.

Suosittelen kuitenkin tätä kaikille, ikään katsomatta. Jos vaan fantasia uppoaa, niin tässä saa ajan mukavasti kulutettua. Kannattaa ehkä lukea koko sarja englanniksi, kielen vaihtaminen aiheutti ainakin itselleni nimisekaannuksia välillä. Netistä löytyy onneksi hyviä koostesivustoja. (mm. http://encyclopaedia-wot.org/index.html), joista oli apua.

Nyt voin sukeltaa keskustelupalstojen pyörteisiin viimeisen osan spekulointiin. Olen vältellyt niitä, koska en ole halunnut tietää loppua etukäteen.

Jordan, Robert; Sanderson, Brandon: Towers of Midnight

Edellinen osa meni tahmaten, mutta tämä sen sijaan imaisi mukaansa. Yhtäkkiä alkoi tapahtua joka rintamalla ja loppu lähestyi paljon nopeammin, kuin olin kuvitellutkaan. No siis joo, onhan tätä tarinaa tahkottu jo 13 kirjan verran, joten korkea aikakin. Tarinassa on edetty koko sarjan aikana n. parisen vuotta, joten ei mitään pitkää pätkää. Paljon on vaan ehtinyt tapahtua sinä aikana.

Tässä kirjassa keskityttiin aika paljon Perriniin ja siihen, että Valkoviitat haluavat hänet hengiltä. Hän on tappanut pari valkoista aiemmin, eivätkä he oikein tykänneet siitä. Noh, kukapa nyt tykkäisi. Perrin kuitenkin hoitaa homman omaan suoraselkäiseen tyyliinsä ja saa yllättäviäkin liittolaisia lopussa. Kirjan tylsimmät pätkät liittyivät Perrinin susiuniin. Tiedän, että niillä on varmasti lopun kannalta paljonkin merkitystä, mutta ne nyt olivat vaan jotenkin vähän booooring lukea.

Matista on myös paljon tarinaa. Hänellä on tarjota uudelle kuningattarelle, Elaynelle, ylivoimaiselta kuulostava ase. Samaan aikaan hän tuskailee vaimonsa, Tuonin, puolesta. Vaimo kun sattuu olemaan suuri ja mahtava hallitisija. Merentakaisen kansan, joka haluaa vallata maat itselleen. Eli on siinä pojalla dilemma. Kirjan lopussa Mat myös lähtee pelastamaan monta kirjaa sitten kadonnutta Moirainea. Aes Sedaita, josta koko tarina oikeastaan lähti liikkeelle. Hän on varma, että nainen on vielä elossa Ghenjein Tornissa. Paikassa, josta Mat itse pakeni kauan sitten.

Egweneä yritetään salamurhata ja häneen syvästi rakastunut Gawyn yrittää ritallisesti pelastaa häntä. Poikaparka ei vaan saa ehkä aikeitaan esiin parhain mahdollisimman tavoin. Tarvitaan yksi melkein kuollut kosija, ennenkuin Egwene tajuaa, että nyt olisi tosi rakkaus kyseessä. Kirjassa muuten kositaan useampaan otteeseen. Eli yllättävän paljon romantiikkaa.

Rand kasaa porukkaa yhteen ja lopussa kaikki kynnelle kykenevät ja hengissä olevat kerääntyvät lopulta yhteen paikkaan. Kuka tukeakseen, kuka estääkseen Randia rikkomasta sinettejä. Jännä nähdä, onko kirjassa ns. nätti loppu vai käykö tässä joku Tulen ja Jään kaltainen 'kaikki kuolee kerralla' -tapainen juonenkulku. En oikein jaksa uskoa, että Jordan haluaisi tappaa päähenkilöitä tai mitään, mutta toisaalta. Mistäs sitä tietää.

Viimeinen osa on jo alkumetreillä Kindlessä. Lukuaikaa näyttää olevan n. 20 h, joten vaikka vietänkin lomaviikkoa, niin en taida silti ehtiä tällä viikolla kokonaan vikaa osaa lukemaan. Tosin, aurinko paistaa kivasti, joten ainakin yhden päivän voisi maata takapihan auringossa kirja kädessä :-) Ehtisi siinä nyt jo aika pitkälle.

Jordan, Robert; Sanderson, Brandon: The Gathering Storm

Niin se vaan tämäkin sarja alkaa lähestyä loppuaan. Nyt mennään jo 12 osassa kuuluisaa, ja hyvin, hyvin pitkää Wheel of Time (=Ajan pyörä) -fantasiasarjaa. Kirjan alkuperäisen kirjoittajan Robert Jordanin kuoleman jälkeen leski valitsi kirjan jatkajaksi Brandon Sandersonin. Itse luin monta osaa ennen tätä suomeksi, joten en kyllä osaa erottaa, että koska kirjoittaja vaihtuu. Sanderson teki kirjan loppuun Jordanin muistiinpanojen pohjalta, joten loppupeleissä ratkaisut ovat kaiketi Robertin käsialaa.

Alunperin sarjan piti olla 12 osainen, mutta tarinaa oli niin paljon, että viimeinen osa jaettiin kolmeen, joista tämä on eka. Alkukirjassa ei oikein tapahdu taas mitään erikoista. Kaikki alkavat suunnata katseitaan ja askeleitaan kohti viimeistä taistelua. Lan kerää omat soturinsa ja myöntää viimein, että hänestä saattaa olla kuninkaaksi. Rand tuntuu sekoavan entistä enemmän, poikarukka ei luota enää kehenkään. Hän yrittää karkoittaa kaikki ympäriltään ja tekee muutamia todella radikaaleja ratkaisuja.

Egwene taistelee tietään kohti Aes Sedain valtaistuinta. Hänen keinonsa ovat paljon maltillisempia kuin Randin, mutta molemmilla on päämäärä. Elaynesta ei tässä kirjassa juurikaan puhuta, Mat ja Perrin esiintyvät kyllä. Mat yrittää selvittää, että onko hänen naimisiinmenonsa viisas veto ollenkaan. Hän myös joutuu mm. keskelle mielipuolten kylää matkallaan Randin luokse. Perrin on paljon rauhallisempi saatuaan takaisin vaimonsa.

Lopussa tapahtuu taas paljon, ja asetelmat ovatkin aika kutkuttavat seuraavan osan alussa. Ja pidän kyllä siitä, että edes osa pahasta saa palkkansa. Siitä yksi kirjan päätarinoista pitää huolen. Ehkä hieman liiankin pahan palkan, mutta kuitenkin. Kirjan loppupuolen pääpaino on siinä, kuka lopulta saa Tar Valonin ja Aes Sedait takaisin ruotuun.

Vielä on kaksi osaa jäljellä, niiden lukemiseen ei toivottavasti mene ihan yhtä kauan kuin tähän. Vaikka kirja ei ollut tylsä, niin kyllähän sitä tuli luettua pitkään ja hartaasti. Välillä se oli kappale kerrallaan etenemistä, kun ei muuten napannut. Harmi, että kirjan suomennos jätettiin kesken. Ei se nyt itseäni haitannut, mutta voin kuvitella, että montaa nuorempaa lukijaa saattaa haitatakin.

Garcia, Kami: Lumoava Pimeys

Jotkin salaisuudet muuttavat elämää – toiset koituvat kuolemaksi.

Eeppisen noitasaagan kakkososa tarjoilee goottihenkistä kauhuromantiikkaa ja syvän Etelän charmia.

Aluksi suru näyttää yhdistävän äitinsä menettäneen Ethanin ja rakkaan enonsa hiljattain haudanneen Lenan muiden pikkumaisuuksia vastaan. Lena, Ethanin unelmien tyttö, alkaa kuitenkin käyttäytyä oudosti ja vetäytyä kaipaavan sylin ulottuvilta. Samaan aikaan omituiset näyt piinaavat Ethania, joka ajautuu yhä syvemmälle Gatlinin pikkukaupungin salaisuuksiin.

Mutta onko tavallisen kuolevaisen ja yliluonnollisuuksiin taipuvan tytön rakkaus sittenkään mahdollinen? Säröä suhteeseen luo salaperäinen John, jonka seuraa Lena ei näytä kohta enää edes haluavan vastustaa.

******************************************************************

Caster Chronicles -sarjan  ensimmäisestä osasta Lumoava Kirous en mitään kirjoittanut ylös. Aikanaan luin sen leffamainoksen innoittamana. Vaikka elokuvaa en olekaan nähnyt. En muista, että kirja nyt olisi ollut mitenkään tajunnan räjäyttävä, mutta kyllähän se luki.

Tämä toinen osa alkaa siitä, kun Lenan eno Macon on kuollut ja Lena ei pääse yli asiasta. Hän erkaantuu Ethanista ja koko kirja oikeastaan kertoo siitä, että Lena tuntuu katoavan omaan maailmaansa ja Ethan yrittää löytää häntä. Lena lähtee prätkäpojan ja ilkeän serkkunsa Ridleyn mukaan. Ethan lähtee perään parhaan ystävänsä Linkin ja uuden kirjastonhoitajan Liv:n kanssa. Kirjassa on kolmiodraaman sijaan jo neliödraamaa. Ethan epäilee, että Lenalla on sutinaa mopopoika Johnin kanssa, josta ei kukaan tiedä, että kuka tai mikä hän on. Ethan taas tuntee pientä vetoa Liviä kohtaan, vaikkei se voita toki tosirakkautta Lenaan.

Kirjassa seikkaillaan maan päällä ja maan alla omassa 'maailmassa', jossa pätevät omat säännöt. Ethanin tiimi saa vahvistuksia yllättävältäkin tahoilta ja mm. Amma, perheen taloudenhoitaja ja oma kotinoita pelastaa päivän jos toisenkin. Ethanin isää, joka on kyllä osittain parantunut ekan osan surustaan, ei juurikaan sotketa tarinaan. 

Kirjan tarina on ihan jännittävä, ja mielellään lukee loppuun, että tietää, mitä kenellekin käy. Kirjan loppu jää toki sellaiseen pisteeseen, että tästä on hyvä jatkaa kolmanteen osaan. Mutta, luulen odottavani suomennosta, niin hinku ei ole jatkoa kuitenkaan lukea.Vaikka ei kirja huono ole. Annoin sille kolme tähteä GoodReadsissa. 

Lauren, Kate: Rapture

Kyseessä on Fallen -sarjan 4. ja viimeinen osa, joten tässä on spoilereita aiemmin osiin. Niistä en ole erikseen mitään kirjoitellut, joten tässä nyt vähän sekaisin kaikista. Sarjaa ei tietääkseni ole suomennettu.

Eka osa oli ensimmäisiä kirjoja, joita Kindlelle aikanaan latasin ja sen lukemisesta on jo aikaa. Kirjan juonena on se, että Luce aloittaa uudessa sisäoppilaitoksessa, johon hänet lähetetään sen jälkeen, kun hän aiheuttaa ongelmia vanhassa koulussa. Luce ei aiheuta niitä tahallaan, mutta hän on aina nähnyt pimeyden varjoja (en keksi tälle nyt parempaa suomennosta). Luce ei tiedä, mitä varjot ovat. Koulussa Luce tutustuu Danieliin ja sarjaan edetessä selviää, että Daniel on enkeli. Taivaasta pudonnut sellainen.

Hänen ja Lucen rakkaustarina on loputon luuppi, johon Luce syntyy aina uudelleen ja Daniel sitten aina etsii hänet käsiinsä. Kolmannessa kirjassa selviää, että tätä on jatkunut tuhansia vuosia ja samassa kirjassa Luce elää edellisiä elämiään (kamala sana kirjoittaa...) läpi yrittäen rikkoa kirouksen.

Neljäs kirja alkaa siitä, että on palattu uudelleen siihen tilanteeseen, jossa joukko enkeleitä lensi alas taivaasta. Porukalla on aikaa 9 päivää yrittää estää tämä. Kirja onkin oikeastaan kilpajuoksu aikaa vastaan, jossa pahiksena on itse Lucifer.

Pidin tästä neljännestä kirjasta ehkä eniten. Tarina on tavallaan kliseinen, mutta ei kuitenkaan. Tässä toki paljon on vastakkainasettelua taivaan ja helvetin välillä. Mutta vähän erilainen näkökulma asiaan.

Pidin jotenkin erityisesti kirjan lopusta. EI nyt mikään tajuntaa räjäyttävä sarja, mutta kyllä tätä voi suositella.

Metz, Melinda: The Outsider

Ah, Roswell. Seurasin sarjaa telkkarista lähinnä sen takia, että Max Evansin näyttelijä, Jason Behr nyt vaan oli mielestäni niin hot. Vaikka hänellä oli vähän hörökorvat ja muutenkin hahmo oli vähän nössö. Kirjan nappasin Kindlelle silkasta mielenkiinnosta. Luin jossain vaiheessa Vampyyripäiväkirjojen kirjat ja nyt olen katsellut sarjaa telkkarista. Ja täytyy myöntää, että molemmissa on yksi yhteinen piirre. Molemmat toimivat paremmin telkussa.

Ihan hyvä tämä kirja oli, parempi mielestäni kuin Vampyyripäiväkirjat. Sarjassa tahti on tietenkin erilainen. Kirjan alussa Max pelastaa Lizin hengen, mutta saa samalla peräänsä uteliaan ja epäileväisen seriffin. Seriffi Valenti haluaa selvittää, kuka paransi Lizin. Koska parantajan on pakko olla alien. Ja niinhän Max onkin. Samoin kuin Isabel ja Michael. Sarjan eka kirja kertoo siitä, että nuoret yrittävät saada seriffin epäluulon hälvenemään. Ja samalla Liz, Maria ja Alex joutuvat hyväksymään sen, että me emme olekaan yksin täällä... Toiset ovat selviytyneet 40 -luvun maahansyöksystä, ja kuoriutuneet hautomokammiostaan 16 vuotta aiemmin. He ovat ulkonäöltään kuin ihmiset, eivätkä he muista juuri mitään kotiplaneetastaan. Mutta, heillä on erityiskykyjä.

Kirja ammentaa surutta Roswellin ufo-tarinoista. Ja ihan hyvä niin, tähän on sotkettu teinidraamaa ja ehkä ripaus todellista ufo-tarinaa :-)

Tuskin luen jatkoa hetkeen, kun on noita muitakin kirjoja aika paljon kesken. Mutta, ihan viihdyttävä pikkupläjäys, jonka lukemiseen ei kauaa mennyt. Sarjaa on tehty 10 osaa.

Harris, Charlaine: Dead Ever After & After Dead

Ja niin tämäkin sarja sitten loppui. Viimeiset pari kirjaa olivat jännittäviä, ja pidin hetkittäin paljonkin. Tässäkin osassa joku halusi tappaa Sookien, mikä nyt ei varmaan kenellekkään ollut yllätys. Apuun onneksi rientävät ystävät vähän kauempaakin.

Sookien rakkauselämä laitetaan pakettiin, ja loppuratkaisu ei kai ollut kaikkien mieleen. Mutta itse pidin. Kirjasta on vaikea sanoa sen kummempaa, esiin marssitetaan muutamia aiemmin mukana olleita, mutta ei nyt sentääm mitään vanhojen muistelua järkätä.

Hyvä niin, jos ei tietäisi kyseessä olevan sarjan viimeisen osan, ei kirja eroaisi aiemmista mitenkään.

No tästä raapustuksesta ei nyt oikein osaa sanoa mitään. Ei ainakaan mitään kovin positiivista. Halusinko ihan oikeasti tietää, mitä ihmisille tapahtui? Tässä siis kerrotaan aakkosjärjestyksessä jokaisesta hahmosta, että mitä heille sitten oikeasti tapahtui. Ennemminkin Harry Potter -tyylinen lopetus olisi ollut ihan ok. Eli pari sanaa päähahmoista, mutta ei nyt tällä tasolla.

Harris kyllä tällä varmistaa, että yhtään jatko-osaa ei voida enää kirjoittaa varsinaiseen tarinaan. Mutta muuten tästä ei kyllä oikein mitään iloa ollut. En välttämättä kuitenkaan olisi halunnut tietää esim. lastenlasten lukumäärää. Joistakin oli kirjoitettu ihan sivun verran, mutta useimmista pari hassua riviä sivun ylälaidassa. Enkä edes muistanut liki puoliakaan hahmoja.

Aikaa tämän lukemiseen meni vajaa puolituntia, joten ei sen puoleen ollut pitkä juttu.

Hyvä sarja, jos nyt ei lasketa mukaan tuota viimeistä räpellystä. Lukujonossa tuntuu nyt olevan useita sarjojen viimeisiä osia. Tämä nyt oli tietenkin pidempi kuin useimmat niistä. Televisiosta en tätä ole katsonut ekaa kautta lukuunottamatta, joten en tiedä, kuinka paljon eroaa kirjoista.

Pratchett, Terry: Mort

Varakkaan tuntuinen joskin kovin luiseva herrasmies palkkaa nuoren Mortin oppipojakseen pestuumarkkinoilta. Eipä poika arvaa tekevänsä oppisopimuksen itsensä Kuoleman kanssa...

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Lainasin kirjastosta pari näitä kerralla. Itselleni uppoaa nämä kyllä paremmin suomeksi kaikesta huolimatta. Ei vaan mene mikään vitsi ohi.

Kuolema on paras näistä sarjoista, ainakin omasta mielestäni. Jotenkin tuntuisi lohdulliselta ajatella, että kyseessä tosiaan olisi kohtelias luinen kaveri, joka saattelee toiselle puolelle. Kuoleman yritykset oppia normaalia elämää ovat aivan loistavia.

Hän siis palkkaa Mortin oppipojakseen, Mort ei vaan oikein sisäistä hommaa, ja yrittää pelastaa jotain sellaista, jonka tarkoitus on kuolla. Tästä seuraa aikamoinen sotku. Mortin tunteita hämmentää nuori prinsessa, jonka siis piti kuolla ja Kuoleman ottotytär. Tyttären ja Mortin sanailu on myös sangen hupaisaa.

Edelleenhän kirjoissa ei ole mitään logiikkaa, mutta tässä oli parempi juoni kuin edellisissä.

Harris, Charlaine: Veri kielellä

Sookiella on taas murhatapaus käsissään. Nuori nainen on kuollut vampyyrien juhlissa, ja näyttää siltä, että Eric voisi olla syypää. Eric vannoo viattomuuttaan, mutta Sookie ei tätä purematta niele, sillä hän osui paikalle parahiksi nähdäkseen Ericin nauttimassa uhrin verta, vain hetki ennen kuin tämä tapettiin. Sookien täytyy selvittää tapaus, mutta se osuu pahimpaan mahdolliseen hetkeen: hänen keijusukulaisillaan on omia huolia, joihin Sookie tulee väistämättä vedetyksi mukaan. Hän saa uuden kavalan vihollisen, ja vampyyrien valtapelit osuvat suoraan hänen sydämeensä. Keijujen taikakalun avulla hän voisi saada yhden toiveensa toteutumaan, mutta ainoa ongelma on se, ettei Sookie tiedä vieläkään, mitä - ja kenet - hän todella haluaa.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Niin se vaan lähenee loppuaan tämäkin. Edellisten osian kohdalla ajattelin, että hyvä niin. Turha pitkittää väistämätöntä, mutta tämän kirjan luettuani kyllä harmittaa. Tarina oli hyvä, ja jännittävä. 

Toki, moni asia sain ainakin näennäisesti pisteen tässä tarinassa ja Sookien jahkailu eri miesten välillä sai taas uutta verta propelliin. Saas katsoa, miten käy lopussa. Itse asiassa olen tietoinen loppuratkaisusta, mutta ei se haittaa, haluan nähdä, mikä on reitti siihen. (Ja huom. tämä ei spoilaa mitenkään loppua). 

Kirjan alussa Sookie siis jälleen kerran törmää ruumiseen. Kumman lungisti hän ottaa tapahtumat kaikesta huolimatta. Jos itseäni kuulusteltaisiin poliisien toimesta, johtuen kuolleesta ihmisestä, voisin olla hieman hermoheikompi. Tosin, Sookiella on kokemusta ja lisäksi hän toki osaa aavistaa ne kysymykset etukäteen.

Kirjassa myös keijut saavat ison siivun tarinasta. Ja muutamasta vanhasta tutusta tulee esiin uusia juttuja. Kirjassa myös syntyy vauvoja ja järkätään häitä. Samin sokeus ihmissusityttöystäväänsä kohtaan ihmetyttää. Sookien elämä kietoutuu bisnesmielessä Samin elämään, ja ihan kuin Sookie muutenkin miettisi tulevaa elämäänsä enemmän.

Sookie miettii moneen kertaan, mihin hän käyttää mummon perintönä tulleen taikakalun. Mutta nähtäväksi jää, että kuka lopulta hyötyy eniten kapistuksen voimista. Moni sitä ainakin tavoittelee itselleen. 

Salama, Annukka: Piraijakuiskaaja

"Rufus ja Unna. Ihan kuin joku King Kong ja Naomi Watts."

Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuisi, jos puolet kyvyistäsi tulisi satunnaisesti valitulta eläimeltä? Unna on ketterä kuin orava. Vauhdikas skeittarimimmi lautaili sarjan avausosassa suoraan lukijoiden sydämiin. Kakkososassa faunoidijengi tuulettaa Kalifornian auringossa, jossa Joonea kuumottavat soljuvat kitarasoundit ja paikallisen studion tarjoama levytysdiili. Jännitettä ilmaan tuovat myös aaltoja kesyttävä salaperäinen sisaruspari ja Unnan taustojen jäljitykseen liittyvät riskit: maailman viimeinen tulielementin edustaja ja planeetan ainoa faunoidinaaras ovat arka yhdistelmä, joka kiinnostaa muitakin kuin metsästäjiä. Parin rakkaustarina tuntuu olevan kirjoitettu tähtiin, mutta tekeekö se siitä ikuisen?

Piraijakuiskaajan kyydissä tunteet ovat kuumia, vaahtopäät korkeita ja metsästäjien moraali kylmäävän matala. Sekä sydän että surffilauta heittävät volttia Unnan ja faunoidijengin ihmeellisiä tapahtumia vilisevällä lomalla!

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Edellistä osaa jaksoin kehua monin ylistävin sanoin. Eikä tämä kakkososakaan jää toisesksi. Kieli on edelleen nuorekasta, hyvin rikasta ja silti luontevaa. Tarina on jännittävä, ehkä yliampuva, mutta tässä se ei haittaa yhtään.

Se mikä tässä nyt vähän tökki, oli taas tämä peruskuvio: Tyttö on ns. työväenluokkaa ja poika on rikas ja suojeleva. Porukka tosiaan matkustaa Kaliforniaan etsimään tietoa Unnan biologisesta perheestä. Mukaan eksyy sisarukset, jotka ovat sidoksissa mereen ja tarina kertoo myös heistä. Harmittavasti ei edelleenkään oikein kerrota kaikista. Mutta pitäähän jättää seuraaviinkin osiin jotain. En edes tiedä, moniosaiseksi tämä on suunniteltu? Ehkä normitriologia.

Kirjan loppu nyt oli taas sitä luokkaa, että teki mieli ravistella jotakuta. Kirjan hahmoista siis. En sano, ketä, ettei tule spoilattua. Mutta, jatkoa kuumeisesti odottaen...

Sarjassa aiemmin:

Osa 1: Käärmeenlumooja

Clare, Cassandra: Kadotettujen sielujen kaupunki

Rakkaus. Veri. Petos. Kosto. Miten paljon Clary on valmis maksamaan pelastaakseen poikaystävänsä?

Kun Clary Fray saa vihdoin tavata poikaystävänsä Jacen, hän huomaa kauhukseen, että Lilith-demoni on kietonut Jacen ja Claryn ilkeän veljen Sebastianin kohtalot yhteen, ja että Jacesta on tullut pahuuden palvelija.

Clary on valmis tekemään mitä tahansa rakkaansa puolesta, hän on valmis jopa kuolemaan - mutta voiko hän lunastaa Jacen hengen antamalla tämän sielun joutua kadotukseen?

Cassandra Clare on nuori newyorkilainen kirjailija, jonka Varjojen kaupungit -sarjan kirjat ovat nousseet heti ilmestyttyään New York Timesin bestseller-listalle. Manhattanin maisemasta inspiraationsa saanut sarja yhdistää vetävällä tavalla nykyaikaa, urbaania nuorten todellisuutta ja myyttisiä ja yliluonnollisia aineksia.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Alunperin olin sitä mieltä, että tämän sarjan olisi voinut lopettaa jo siihen alkuperäiseen kolmanteen kirjaan. Mutta, nämä uudetkin kirjat ovat hyvin kirjoitettu, ja tarina tempaa mukaansa, joten kyllä nämäkin lukee ihan mielellään.

Pisteet siitä, että kirjassa on myös muita suhteita, kuin normaaleja kiltti tyttö - paha poika -tarinoita. Mm. miesten välinen parisuhde kuvataan normaalisti. 

Kirjan alussa Jace on kateissa, mutta hän löytyy kyllä aika nopeasti. Tosin, Jace ei enää ole oikein oma itsensä, ja Clare lähtee pelastamaan häntä (tottakai). Eräs kirjan alussa ollut juonikuvio jää niin auki, että toivottavasti se käsitellään loppuun viimeisessä osassa. Kirjassa edetään tarinaa monen eri ihmisen näkökulmasta, ja välillä tarina vaihtuu ehkä vähän liiankin tiheään. Parisuhteet ja niiden vaikeus tuntuvat olevan pääosassa melkein jokaisen kohdalla.

Kirjan lopussa tarina jää oletetusti niin kesken, että siitä on hyvä jatkaa seuraavaan osaan. Vaikka kirjaa lukee siis mielellään, niin toivon kuitenkin, että seuraava osa olisi jo viimeinen. Liika pitkittäminen on pahasta.