Mankell, Henning: Valkoinen naarastiikeri

Kadonnut nainen, mustan miehen sormi, harvinainen eteläafrikkalainen pistooli, venäläinen radiolähetin - Kurt Wallander rakentaa kuvaa paloista, jotka eivät tunnu loksahtavan paikoilleen.

Kiinteistövälittäjä Louise Åkerblom katoaa jäljettömiin Ystadissa Ruotsissa. Maapallon toisella puolella Etelä-Afrikassa joukko buureja suunnittelee attentaattia, joka hajottaisi uudistusmieliset voimat ja palauttaisi vallan apartheidin kannattajille.

Rikoskomisario Wallander saa Åkerblomin tapauksen tutkittavakseen ja hän vaistoaa heti, ettei kysymys ole tavallisesta katoamisesta. Tutkinnan mittaan hän osoittaa jälleen pitävänsä ihmisyyttä tärkeämpänä kuin poliisien ohjesääntöä - ja maksaa vakaumuksesta kovan hinnan.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Minkä ihmeen takia suomalaisia pidetään aina melankolisena kansana? Kyllä nämä ruotsalaiset pikkukaupungin poliisit ovat ihan omaa luokkaansa. Tässä kirjassa Wallander saa ihmeteltäväkseen kadonneen kiinteistövälittäjän ja irroneen sormen. Nainen löytyy kyllä aika alkumetreillä ja sormen omistajakin kerrotaan lukijoille aika nopeasti. Wallander ei sitä tosin siinä vaiheessa tiedä. 

Edellinen osa kertoi Kurtin seikkailuista Latviassa ja tässä osassa sukelletaan Etelä-Afrikan historiaan. Toki, olen joskus historiaa lukenut ja tiesin buurien liittyvän tuonne päin maailmaa. Mutta tämä kirja valotti enemmänkin heidän historiaansa. Jännä oli lukea tarinaa, joka on kirjoitettu 1990 -luvun alussa ja mm. Nelson Mandela oli vasta vapautettu vankilasta. Juurihan minä katsoin telkkarista hänen hautajaisiaan.

Tarina etenee kahdella rintamalla. Toisaalla poliisit Kurtin johdolla yrittävät selvittää katoamisia ja irronneita sormia Ruotsissa ja toisaalla kerrotaan buurien halusta saada Etelä-Afrikka omaan valtaansa. Heidän mielestään valkoisten ylivaltaa ollaan rajoittamassa liikaa, joten radikaali salamurha saattaisi auttaa asiaa. Loppua kohden tarina tiivistyy ja luin taas aika vauhdilla viimeiset sata sivua. 

Nyt kuitenkin jätän herran Mankell vähäksi aikaa rauhaan. Politiikka on jees, mutta mieluummin nyt seuraavaksi pokkaririntamalla jotain vähemmän poliittista. Näitä kirjoja taitaa kuitenkin olla vielä kymmenkunta jäljellä, joten kyllä niitä vielä riittää. Ja tästäkin kirjasta jäi edeltäjänsä tapaan vähän halju fiilis. Kyllä me aika lintukodossa elämme. 

Ja sivuhuomautus: 44-vuotias ei ole vielä järin vanha, vaikka Wallanden parissa kohtaa antaa niin ymmärtääkin. Ei se hauta odota seuraavan mutkan takana, kun 40 pamahtaa mittariin.

Mankell, Henning: Riian verikoirat

Etelä-Ruotsin rannikolle ajautuu kumilautta, jolla makaa kaksi kuollutta miestä. Miesten sanotaan olleen venäläissyntyisiä rikollisia Latviasta, ja Kurt Wallander lähtee Riikaan selvittämään tapausta. Vasta perillä Wallanderille paljastuu, että hänen nimensä on murhien takana olevan salaliiton tappolistalla.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Suomalaisia aina syytetään synkkämielisiksi, mutta eipä ruotsalaiset kyllä paljon jälkeen jää. Ainakin, jos uskoo heidän rikoskirjallisuuden luomaa kuvaa. En ole kovin montaa Wallander -leffaa nähnyt, mutta tuntuu, että niissä sataa ihan koko ajan. Ja on synkkää ja pimeää.

Otin joku aika sitten uudelleen lukuun nämä ruotsalaisen rikoskirjallisuuden kuuluisat teokset ja täytyy myöntää, että kyllä Mankell kirjoittaa osaa. Osa kirjoista on ehkä hieman liiankin poliittisia makuuni, mutta juoni on yleensä mukaansa tempaava.

Tässä, Wallander -sarjan toisessa kirjassa Kurt Wallander tutkii rannikolle ajautuneiden ruumiiden arvoitusta. Ruumiit kuuluvat Latvialaisille miehille ja sieltä lähetetään poliisi selvittämään asiaa. Jälkeenpäin Kurt kutsutaan vastavierailulle selvittämään asiaan liittyvää toista rikosta.

Kirja on kirjoitettu 1990 -luvun alussa, jolloin kuohunta Neuvostoliiton ja muiden Baltian maiden välillä on kova. Toki, nykytilanteen valossa jutut kuuulostavat kovasti tutuille. Mankell maalaa kuitenkin Latviasta aika ankean kuvan, ja se varmasti kyllä vastaa todellisuutta. Wallander yritää selvittää murhaa tilanteessa, jossa hän ei voi luottaa oikein kehenkään, ja kaikki salaavat jotain. Sen lisäksi tietenkin kaikkea salakuunnellaan. Wallander palaa Latviaan parikin kertaa ja kirjan loppua kohden jännitys tiivistyy aika reilusti. Kirjan keskivaiheilla oli ehkä vähän turhaa toistoa, vaikka kirja itsessään olikin aika lyhyt. Vajaat 300 sivua.