de la Motte, Anders: Peli

“Haluatko pelata peliä?” Bussista löytyvä kännykkä kutsuu Henrikin salaiseen reality-peliin. Hän saa Pelinjohtajalta tehtäviä, joiden suorittamisesta hänen täytyy kuvata videoita nettiin. Netissä myös seurataan pelin etenemistä ranking-listoilla. Kun harmittomat tehtävät alkavat muuttua yhä vaarallisemmiksi, Henrik huomaa sotkeutuneensa salaliittojen verkkoon. Hän on piinallisen päätöksen edessä: jatkaako peliä, vai kääntyäkö Pelinjohtajaa vastaan?

****************************************************

Luulin tätä ensin hieman toisenlaiseksi kirjaksi. Mutta pohjimmiltaan tämä oli dekkari. Toiminnallinen dekkari taisi olla määritelmä jossain kuvauksessa. Ja toimintaa kyllä riitti. Kirjassa pyöritään Tukholman alueella. Ruotsalaiset osaavat kyllä kirjoittaa dekkareita, vaikka tässäkin on hieman masentava pohjavire. Vettä ei sentään sada koko aikaa.

Kirjassa on kaksi kertojaa, joista Henrik on toinen. Hän löytää sattumalta kännykän, johon tulevat viestit houkuttelevat häntä yhä erikoisempiin tehtäviin. Kaikkia tehtäviä yhdistää se, että ne eivät kulje lain oikeaa puolta. Henrik on kuitenkin huomiota hakeva, hieman elämästä syrjäytynyt nuorimies, jota tämä vaara ja kunnia vetävät puoleensa.

Kirjaa kerrotaan myös erään naispoliisin näkökannalta ja hänen ja Henrikin tiet yhtyvät monta kertaa. Henrik tajuaa jossain vaiheessa, että kaikki ei ole sitä, miltä näyttää ja hän ajatuuu yhä syvemmälle pelin syövereihin. Lopulta hän on todellisessa hengenvaarassa.

Henrik alkaa selvittää, mitä Pelin takana oikein on. Apuna hänellä on vanha koulutoverinsa, ja muutama muu hyvin erikoinen heppu. Kirja jää toki niin kutkuttavasti kesken, että jossain vaiheessa on pakko jatkaa lukemista. Nyt en kuitenkaan malta, kun on niin monta muuta kirjaa kesken. Kirja ei kuitenkaan ollut ihan niin loistava, että se veisi yöunet, jos juoni ei selviä.

Mankell, Henning: Valkoinen naarastiikeri

Kadonnut nainen, mustan miehen sormi, harvinainen eteläafrikkalainen pistooli, venäläinen radiolähetin - Kurt Wallander rakentaa kuvaa paloista, jotka eivät tunnu loksahtavan paikoilleen.

Kiinteistövälittäjä Louise Åkerblom katoaa jäljettömiin Ystadissa Ruotsissa. Maapallon toisella puolella Etelä-Afrikassa joukko buureja suunnittelee attentaattia, joka hajottaisi uudistusmieliset voimat ja palauttaisi vallan apartheidin kannattajille.

Rikoskomisario Wallander saa Åkerblomin tapauksen tutkittavakseen ja hän vaistoaa heti, ettei kysymys ole tavallisesta katoamisesta. Tutkinnan mittaan hän osoittaa jälleen pitävänsä ihmisyyttä tärkeämpänä kuin poliisien ohjesääntöä - ja maksaa vakaumuksesta kovan hinnan.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Minkä ihmeen takia suomalaisia pidetään aina melankolisena kansana? Kyllä nämä ruotsalaiset pikkukaupungin poliisit ovat ihan omaa luokkaansa. Tässä kirjassa Wallander saa ihmeteltäväkseen kadonneen kiinteistövälittäjän ja irroneen sormen. Nainen löytyy kyllä aika alkumetreillä ja sormen omistajakin kerrotaan lukijoille aika nopeasti. Wallander ei sitä tosin siinä vaiheessa tiedä. 

Edellinen osa kertoi Kurtin seikkailuista Latviassa ja tässä osassa sukelletaan Etelä-Afrikan historiaan. Toki, olen joskus historiaa lukenut ja tiesin buurien liittyvän tuonne päin maailmaa. Mutta tämä kirja valotti enemmänkin heidän historiaansa. Jännä oli lukea tarinaa, joka on kirjoitettu 1990 -luvun alussa ja mm. Nelson Mandela oli vasta vapautettu vankilasta. Juurihan minä katsoin telkkarista hänen hautajaisiaan.

Tarina etenee kahdella rintamalla. Toisaalla poliisit Kurtin johdolla yrittävät selvittää katoamisia ja irronneita sormia Ruotsissa ja toisaalla kerrotaan buurien halusta saada Etelä-Afrikka omaan valtaansa. Heidän mielestään valkoisten ylivaltaa ollaan rajoittamassa liikaa, joten radikaali salamurha saattaisi auttaa asiaa. Loppua kohden tarina tiivistyy ja luin taas aika vauhdilla viimeiset sata sivua. 

Nyt kuitenkin jätän herran Mankell vähäksi aikaa rauhaan. Politiikka on jees, mutta mieluummin nyt seuraavaksi pokkaririntamalla jotain vähemmän poliittista. Näitä kirjoja taitaa kuitenkin olla vielä kymmenkunta jäljellä, joten kyllä niitä vielä riittää. Ja tästäkin kirjasta jäi edeltäjänsä tapaan vähän halju fiilis. Kyllä me aika lintukodossa elämme. 

Ja sivuhuomautus: 44-vuotias ei ole vielä järin vanha, vaikka Wallanden parissa kohtaa antaa niin ymmärtääkin. Ei se hauta odota seuraavan mutkan takana, kun 40 pamahtaa mittariin.

Mankell, Henning: Riian verikoirat

Etelä-Ruotsin rannikolle ajautuu kumilautta, jolla makaa kaksi kuollutta miestä. Miesten sanotaan olleen venäläissyntyisiä rikollisia Latviasta, ja Kurt Wallander lähtee Riikaan selvittämään tapausta. Vasta perillä Wallanderille paljastuu, että hänen nimensä on murhien takana olevan salaliiton tappolistalla.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Suomalaisia aina syytetään synkkämielisiksi, mutta eipä ruotsalaiset kyllä paljon jälkeen jää. Ainakin, jos uskoo heidän rikoskirjallisuuden luomaa kuvaa. En ole kovin montaa Wallander -leffaa nähnyt, mutta tuntuu, että niissä sataa ihan koko ajan. Ja on synkkää ja pimeää.

Otin joku aika sitten uudelleen lukuun nämä ruotsalaisen rikoskirjallisuuden kuuluisat teokset ja täytyy myöntää, että kyllä Mankell kirjoittaa osaa. Osa kirjoista on ehkä hieman liiankin poliittisia makuuni, mutta juoni on yleensä mukaansa tempaava.

Tässä, Wallander -sarjan toisessa kirjassa Kurt Wallander tutkii rannikolle ajautuneiden ruumiiden arvoitusta. Ruumiit kuuluvat Latvialaisille miehille ja sieltä lähetetään poliisi selvittämään asiaa. Jälkeenpäin Kurt kutsutaan vastavierailulle selvittämään asiaan liittyvää toista rikosta.

Kirja on kirjoitettu 1990 -luvun alussa, jolloin kuohunta Neuvostoliiton ja muiden Baltian maiden välillä on kova. Toki, nykytilanteen valossa jutut kuuulostavat kovasti tutuille. Mankell maalaa kuitenkin Latviasta aika ankean kuvan, ja se varmasti kyllä vastaa todellisuutta. Wallander yritää selvittää murhaa tilanteessa, jossa hän ei voi luottaa oikein kehenkään, ja kaikki salaavat jotain. Sen lisäksi tietenkin kaikkea salakuunnellaan. Wallander palaa Latviaan parikin kertaa ja kirjan loppua kohden jännitys tiivistyy aika reilusti. Kirjan keskivaiheilla oli ehkä vähän turhaa toistoa, vaikka kirja itsessään olikin aika lyhyt. Vajaat 300 sivua.

Matka: Risteily, Visby - Kööpenhamina - Norjan rannikko

28.6 Torstai
Lähtö Helsingistä, ei tuulista. Onneksi. Laivalla löydetiin heti tuttuja naamoja ja Lysykin oli töissä. Jää kuulemma vuoden päästä eläkkeelle. Tulee kyllä ikävä, jos ei osuta enää samaan aikaan reissuun :-(

29.6 Perjantai - Visby
Täällä oli kuulemma satanut edellisinä päivinä ja ollut kylmä. Nyt aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta ja oli helle. Ei edes tuullut. Aamupäivällä käveltiin ensin pieni kierros kaupungilla, mutta mikään paikka ei ollut vielä auki. Kumma, koska oli kuitenkin normaali perjantai. Mutta vasta kymmeneltä avasivat joka puolella.

Käytiin laivalla juomassa kahvit ja suunnistettiin takaisin. Nyt olivat jo kaupatkin auki ja ihmisiä paljon enemmän. Tuuli alkoi hieman nousta, mikä aiheutti pientä päänvaivaa sen suhteen, että laitanko matkapahoinvointilaastarin vai en. Laitoin sen lopulta, mieluummin se hieman uivelo olo siitä, kun oikeasti huono olo. Se oli kuitenkin ihan turhaa, koska ei se mitään keinunut.

Illalla

30.6 Lauantai - Kööpenhamina
Täällä myös upea ilma, ihan shortsikeli. Aamulla lähdetiin kiertoajelulle ja oppaaksi sattui suomalainen nainen, joka oli tosin asunut Tanskassa pitkään. Nähtiin pieni merenneito, joka siis oli todella nimensä veroinen. Pieni. Sen jälkeen pyörittiin keskustassa tärkeimmät nähtävyydet. Ihan kivan oloinen kaupunki.

Miehelle iski perinteinen vatsatauti, joten laivalle palaamisen jälkeen sain pyöriä loppuillan yksin laivalla ja kaupungilla. Mutta onneksi tauti talttui seuraavaan aamun mennessä.

Aamulla olin odottanut kovasti Juutinrauman sillan näkemistä. Kuvittelin sen jotenkin massiiviseksi kolossiksi keskellä merta. Nojoo, ei se sitten niin iso ollutkaan. En edes tajunnut sillan olevan SE silta, ennenkuin kapteeni niin kuulutti.

1.7 Sunnuntai - Merellä
Tämä päivä vietettiin merellä. Ei ei tapahtunut muuta kuin armotonta kirjojen lukua ja syömistä. Ei keinuntaa tms. ikävää. Mutta ei mitään raportoitavaakaan.

2.7 Maanantai - Bergen
Tällä kertaa otettiin laivan oma retki, jolla pääsi näköalapaikalle ylös pilvien luokse. Onneksi otettiin, koska omitoimimatkailijana olisimme joutuneet jonottamaan aika kauan. Matka ylös tehtiin pikkujunalla, tai vaunuhan se oli. Siinä kohtaa hieman pelotti. Mutta kannatti mennä. Vaikka ilma oli ehkä hieman viileämpi, näköalat olivat huikeat yli Bergenin.

Tämän jälkeen käytiin Norjan oman säveltäjän Griegin kotipaikassa. Se nyt oli ihan ok, vaikka kyseisen herran sävellyksistä en montaa tunne.

3.7 Tiistai - Geyranger
Tämä paikka on yksi kauneimmista vuonoista, sen perällä on pikkuinen kylä, jossa saa kyllä puolikkaan päivän kulumaan kivasti. Kuljetus laivalta tapahtui pienemmillä veneillä, koska satamaan tuolla ei ole mitään asiaa isolla laivalla.

4.7 Keskiviikko - Molde

5.7 Torstai -Brönnesund

6.7 Perjantai - Lofootit

7.7 Lauantai - Tromssa