Howey, Hugh: Siirros

Päätä huimaava scifitrilleri Siilon maailman alkuvaiheista ja maanpäällisen elämän tuhosta

Nuori kongressiedustaja Donald Keene saa tehtäväkseen valvoa jättimäistä maanalaista rakennushanketta, ja vähittäin rakennuksen todellinen tarkoitus alkaa selvitä hänelle. Keene aikoo paljastaa siilon salaisuuden, jota Yhdysvaltain hallitus tarkoin varjelee, mutta joutuu maksamaan aikeistaan kalliin hinnan.

Maailmanlaajuiseksi menestystarinaksi kohonneen Siilon saagan toinen kirja, Siirros, kertoo Siilon maailman synnystä. Elämä maanpinnalla on käymässä mahdottomaksi, ja ihmiskunta pakenee siiloon, jossa uusi elämä on täynnä sääntöjä, uhrauksia ja mukautumista. Muisto maanpäällisestä elämästä kummittelee ihmisten mielissä, ja pinnan alla kytee kipinä, joka voi hetkessä muuttaa siilon palavaksi ruutitynnyriksi.

*********************************************************************************

Pidin hyvin paljon Siilosta, sarjan ensimmäisestä osasta. Tässäkin kävi vähän samalla tavalla tosin. Kirjan alkuosa sai istumaan nenä kiinni kirjassa, mutta loppuosa ei ihan niin mukaansa tempaava ollut. Mutta hyvä siitäkin huolimatta. Oli jotenkin kiva saada ahaa -elämyksiä ensimmäiseen osaan nähden. Tämän kirjan tapahtumat kuitenkin tapahtumat suurimmaksi osaksi ennen ekaa.

Donald Keene on hyvin inhimillinen hahmo, joka tuntee huonoa omaatuntoa jo siitä, että hän työskentelee entisen tyttöystävänsä Annan kanssa projektissa, joka on Annan isän suunnittelema. Donaldin vaimo jää valitettavasti hyvin etäiseksi, harmi siksi, että kuitenkin koko kirjan ajan Helen kulkee Donaldin punaisena lankana. Donald kyseenalaistaa aika nopeasti koko hankkeen, mutta ei saa kuitenkaan totuutta selville tarpeeksi ajoissa. 

Kirjan lopussa aletaan lähestyä ekan kirjan tapahtumia ja loppu muistuttaakin sitä aika paljon. Ihmismieli on kummallinen, se ei halua tulla suljetuksi ahtaaseen paikkaan tuhansien muiden kanssa. Varsinkaan, jos sillä on muisto jostain paremmasta. Enempää kirjasta ei oikein pysty sanomaan, spoilaamatta tarinaa. Ja sitä ei kannata näiden kirjojen kohdalla tehdä.

Howey, Hugh: Siilo

Mikä on velvollisuutesi siilossa?
Pitää yllä järjestystä.
Mitä suojelet ennen kaikkea?
Elämää ja isien perintöä.
Mitä se vaatii?
Uhrauksia.

Ihmiskunnan rippeet elävät valtavassa maanalaisessa siiloissa. Maailma on saastunut elinkelvottomaksi ja ulkoilma on myrkyllistä hengittää. Ihmiset elävät siilossa ankarien sääntöjen ja rajoitusten armoilla. Mutta jotkut uskaltavat kyseenalaistaa vallitsevan järjestyksen ja unelmoida.

Yksi heistä on Jules.
Hän on valmis paljastamaan siilon salaisuudet.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Kirja on alunperin julkaistu viitenä pienenä tarinana. Jatkokertomuksena. Mutta myöhemmin yhdistetty kirjaksi. Ja hyvä näin, koska tarinat ovat aika lyhyitä. Juoni on kuitenkin yksi ainoa koko tarinassa.

Luin kirjan puoleenväliin asti yhdeltä istumalta. Sitten oli pakko nukkua välissä. En tiedä, johtuiko se nukkumisesta vai todella kiireisestä työpäivästä, jonka asiat pyörivät vielä illallakin päässä. Mutta kirjan loppuosa ei ollut ihan niin mukaansa tempaava kuin alkuosa.

Joka tapauksessa, aivan loistava dystopia. Kirjailija kuvasi hyvin ihmisten ajatuksia ja tunteita maanalaisesta asumisesta. Tai no, mistäs minä tiedän, kun ei sellaisesta ole kokemusta, mutta voisin kuvitella sen jokseenkin noin tapahtuvaksi.

Kirjassa siis eletään korkeassa, liki 140 kerrosta käsittävässä siilossa. Jokaisella tasolla on oma tarkoituksensa ja kirjan alussa siilon pohjalta nostetaan taitava mekaanikkonainen yläkerrokseen seriffiksi. Hän alkaa aika nopeati haistaa palaneen käryä ja muutamat tapahtumat saavat aikaan lumipalloefektin, joka vavisuttaa koko siiloa. 

Enempää en viitsi kertoa, koska osa kirjan viehätystä oli nimenomaan se, että tapahtumat tulivat totaalisena yllätyksenä. Tällaisissa tarinoissa se on hyväksi. Kirja jättää myös muutamia asioita auki, tosin, ei mitään tärkeitä, mutta en tiedä, onko tähän tarkoitus joskus mahdollisesti tehdä jatkoa.