Beevor, Antony: Toinen maailmansota

Toinen maailmansota sai alkunsa elokuussa 1939 koillisen Kiinan Mantšuriassa ja päättyi kuusi vuotta myöhemmin Neuvostoliiton miehitettyä maan pohjoisosat. Euroopassa samoihin aikoihin puhjennut sota riehui Tyynenmeren ja Kiinan tapahtumista erillään, mutta sillä oli kauaskantoiset globaalit vaikutuksensa. Toinen maailmansota, ihmiskunnan historian kaikkien aikojen tuhoisin katastrofi, on vaikuttanut jälkipolvien maailmankuvan muokkautumiseen enemmän kuin mikään muu kansainvälinen konflikti. Vaikka sodan keskeisiä käänteitä on kartoitettu jo lukemattomin kirjoin ja elokuvin, kokonaiskäsitys aiheesta on jäänyt hajanaiseksi ja osin myös harhaanjohtavaksi.

Kansainvälisistä bestsellereistään palkittu historioitsija Antony Beevor esittää tässä uransa magnum opuksessa tuoreimpaan tutkimustietoon pohjaavan näkemyksensä. Toisen maailmansodan historian jo aiemmilla teoksillaan mullistaneessa Beevorissa yhdistyvät ihanteellisesti paitsi lennokas kaunokirjallinen tyyli myös laajojen asiakokonaisuuksien suvereeni hallinta.

Antony Beevorin valtapoliittisiin voimasuhteisiin pureutuva, moraalisesti tasapuolinen ja huolellisesti taustoitettu kokonaisesitys ei säästä ideologiseen tekopyhyyteen ja juonitteluun sortuneita valtakuntien johtajia. Heidän suuruudenhullujen päätöstensä seurauksena kymmenet miljoonat tavalliset rivisotilaat ja siviilit saivat surmansa mitä julmimmalla tavalla vuosina 1939–1945.

Toinen maailmansota vangitsee lukijansa ja vie sodan dramaattisille tapahtumapaikoille sen kaikille rintamalohkoille: myrskyävän Atlantin sukellusvenejahdista Pohjois-Afrikan hehkuville aavikoille, Burman viidakoista itärintaman jäätäville aroille ja aina luhistuvan Euroopan rauniokaupunkien, natsien keskitysleirien ja Japanin keisarikunnan viimeisiin kauhunhetkiin. 

******************************************************************'''

Sotaromaani. Ikuisuusprojekti. Tämän kirjan sain lahjaksi jo kolme vuotta sitten, ja olen sitä lueskellut pikkuhiljaa. Nyt päätin, että tänä kesänä se tulee luettua loppuun. Toinen maailmansota on varmasti monella tapaa sivistävä opus. Kirjassa oli liikaa nippelitietoa omaan makuuni, mutta tämä oli tietokirja, joten laajuudessaan se oli häikäisevä. Se, mikä on kirjailijan omaa tulkintaa ja mikä silkkaa faktaa, on toki hämärän peitossa, mutta kukaan ei varmasti kiistä sitä, että esim. natsisaksan johto oli taatusti päästään sekaisin. 

Kirja avasi itselleni tarkemmin syitä, miksi tänäkin päivänä tietyt ryhmät ja maat ovat siinä tilanteessa kuin ovat. Enkä lähde syyttelemään, miksi he eivät anna toisilleen anteeksi. Ihmishenki on aika halpaa sodan tiimellyksessä. Olen tyytyväinen, että luin kirjan. Sitä unohtaa usein, että ihmisen pahin vihollinen on toinen ihminen. Ilman vallanhalua ei kai olisi sotiakaan. Saksaa ja Japania tuntui ohjaavan alkuun enemmän rodullinen tahto, muut maat taisivat vaan haluta lisää valtaa ja maata. Isot pomot ja kenraalit tappelivat keskenään, eivätkä oikein kertoneet toisilleen tietoja. Jokainen halusi kunnian itselleen.

Kirjan suomensi Jorma-Veikko Sappinen, ja nyt täytyy antaa erityismaininta hänelle. Kääntäjällä täytyy olla itselläänkin hyvä tietämys aiheesta, ja käännös tuntui todella asiantuntevalta. 

Hosseini, Khaled: Tuhat loistavaa aurinkoa

Suurmenestykseksi noussut, säkenöivä romaani Leijapojan tekijältä - unohtumaton tarina kahden naisen kohtalosta ja ystävyydestä sotien haavoittamassa Afganistanissa
Mariam on vain 15-vuotias, kun hänet lähetetään Kabuliin ja naitetaan itseään kolmekymmentä vuotta vanhemmalle Rashidille. Hän aloittaa uuden elämänsä toiveikkaana, mutta vuosien kuluessa burqa kätkee alleen niin nöyryytykset, mustelmat kuin hiipuvan toivon lapsesta.
Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Kabulissa riehuvat taistelut murskaavat myös nuoren ja rakastuneen Lailan haaveet tulevaisuudesta. Hänestä tulee Rashidin toinen vaimo.
Afganistanilaisnaisen kohtalosta määräävät miehet, sota, talibanien hirmuhallinto. Mutta Mariamin ja Lailan välille kasvaa ystävyys, joka on kaikkia näitä vahvempi – ja joka saa heidät yhä uudestaan taistelemaan toivon ja vapauden puolesta.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Saman kirjailijan Leijapoikaa luin hieman ahdistuneena, mutta tämä kirja ihan oikeasti vähän pelotti etukäteen. Naisen asema on arka aihe, ja Leijapojassa sitä sivuttiin, mutta ei paljon. Tässä koko kirja kuitenkin pureutui aiheeseen.

Kirja on taas todella hyvin kirjoitettu, ja tarina kyllä vie mennessään. Mutta luin tätä siihen malliin, että sata sivua ja sitten piti lukea jotain kevyempää väliin. Alkoi muuten ahdistamaan liikaa. Länsimaisen kasvatuksen saaneena koko tuo touhu on vaan jotain niin käsittämätöntä. Tiedän, että Afganistanin tilanne on sodan runtelemassa maassa paha, se on sitä sukupuoleen ja ikään katsomatta, mutta onhan se käsittämätöntä, että miten yksi ihmisryhmä pystyy sanelemaan muiden elämän ihan täysin. Ehkä se kontrolli kumpuaa pelosta?

Tarinassa on kahden naisen limittäin kulkeva elämä, joka lopulta yhdistyy. Kirjassa vähän häiritsi se, että aina kun näkyi valoa tunnelin päässä, se osoittautui lopulta junan valoksi. Eli aina jotain meni pieleen. Loppu oli kuitenkin valoisampi monelta osin, vaikka siinäkin oli surullinen pohjavire.

Voin toki suositella kirjaa ja kirjailijan muitakin kirjoja, mutta itse taidan taas palata hetkeksi enemmän viihdekirjallisuuden pariin. Tällaisissa kirjoissa kumpuaa aina se turhautuminen, kun ei pysty mitenkään vaikuttamaan asioihin. Ja nyt tarkoitan sitä ihan oikeaa vaikuttamista näiden ihmisten elämään. Toki, hyväntekeväisyys auttaa paljon esim. lapsia ja naisia pakolaisleireillä, mutta taas siihen naisen asemaan ei täältä käsin voi juurikaan vaikuttaa.

Hosseini, Khaled: Leijapoika

Kabulilaisen mahtimiehen poika Amir ja köyhän hazarapalvelijan poika Hassan - erottamattomia, melkein ikuisesti. Leijanlennätyskilpailussa talvella 1975 tapahtuu kuitenkin jotain, mitä kumpikaan ei voi unohtaa. Sitten Neuvostoliiton panssarivaunut vyöryvät Kabuliin ja kokonainen elämäntapa päättyy.

Paljon myöhemmin Yhdysvaltoihin kotiutunut Amir saa viestin menneisyydestä. "Nyt on tilaisuus olla jälleen hyvä", sanoo setä Rahim Khan puhelimessa. Amirin on aika sovittaa lapsuutensa synnit.

* * * * * * * * * * * * * * 

Heti alkuun tunnustus: Harvoin luen mitään tällaista, olen enemmän kevyemmän kirjallisuuden ystävä. Jotenkin aina ajattelen, että vaikka omassa elämässäni ei mitään draamaa olekaan, niin en halua myöskään viihdyttää itseäni lukemalla / katselemalla mitään ahdistavaa.

Tiedän, tämä on oman pään työntämistä pensaaseen, eikä varmasti mikään reilu tapa ajatella. Mutta, en myöskään kovin mielelläni lue väkivaltaisia kirjoja, oli ne sitten fiktiota tai faktaa.

Tämä kirja kuitenkin ilmestyi työpöytäni kulmalle työkaverin kantamana. Hän suositteli, ja ajattelin, että jospa nyt kerrankin olisin ajanhermolla ja lukisin. Kirjahan siis ilmestyi jo 10 vuotta sitten, joten ehkä hieman jälkijunassa olen, mutta kuitenkin.

Ja lopputulos oli se, että istuin kaksi iltaa nenä kiinni kirjassa. Hyvä vaimo -pisteet eivät ropisseet, mies nimittäin tällä välin kaivoi 4 - 5 metriä pitkän istutus-uran, suunnitteli piharemontin naapurin kanssa ja taisi se kysyä aiheeseen jotain mielipidettäkin. Toivottavasi meillä ei ole vaaleanpunaista lauta-aitaa, kun seuraavan kerran katson takapihalle... 

Kirjan tarina ei kaikista ennakkoluuloistani huolimatta ollut ahdistava, vaikka raakoja kohtia oli mukana. Mutta, myönnetään, että tuntuu erilaiselle lukea näistä asioista kirjasta, kuin vaikka hesarista. Ne tulevat jotenkin enemmän todeksi. Välillä tuntuu häijylle, että ihmiset tuntuvat ikäänkuin alistuvan kohtaloonsa ilman vastarintaa. Luulin ekan osan aikana, että kyseessä olisi ollut kirjailijan elämänkerta, mutta näin ei ollut.

Kirjan ensimmäinen kolmannes oli tarinan alkua ja lapsuuden kuvausta suh vauraassa Afganistanissa. Tai siis sotaa ei vielä ollut, ja elämä oli rauhallista. Rikkaus oli ehkä erilaista, kuin länsimaissa on totuttu, mutta huonoa elämää se ei ollut. 

Sitten tapahtuu ikäviä asioita ja poikien ystävyys loppuu, seuraa aikuisuuden aika, ja kirjan kertoja Amir joutuu lähtemään maasta isänsä kanssa. Kirjan toinen kolmannes kuvaa heidän elämäänsä yhdysvalloissa ja viimeinen osa palaa takaksin Afganistaniin, joka on nyt kokonaan toinen maa.

Kirjoittajan toinenkin kirja: Tuhat loistavaa aurinkoa odottaa lukijaansa myös työkaverilta lainassa. Mutta saatan lukea jotain vähän kevyempää tähän väliin. Vaikkapa niitä puutarhaoppaita...

Heikkilä, Pia: Operaatio Lipstick

Anna, 32 vuotta, sotakirjeenvaihtaja, asemapaikka Kabul. Skuuppien ohella Anna metsästää rakkautta, mutta sotilasoperaatioiden ja räjähdysten keskellä sen oikean löytäminen on tavallistakin haastavampaa. Seksiä sen sijaan riittää - rauhanturvajoukot ja avustusjärjestöt aivan vilisevät sinkkumiehiä, jotka ovat aina valmiina riisumaan luotiliivinsä.

Kun paljastuu, että Annan ystävää Kellyä kaltoin kohdelleella miehellä on yhteyksiä laittomiin asekauppoihin, naiset päättävät nostaa tämän hämärät puuhat päivänvaloon: he aloittavat Operaatio Lipstickin, joka vie heidät entistäkin vaarallisempien tilanteiden keskelle - ja monessakin mielessä kuumempiin paikkoihin.

Tämä kirja ei ymmärtääkseni ole aivan oma elämänkerta, mutta kuvaa Heikkilän ja häne kollegoidensa työtä joltain ajanjaksolta. Ihan mukiinmenevä lomapokkari (vaikka luinkin e-kirjana), joka kyllä antaa ajattelemisen aihetta sodan runtelemista alueista. Itse kirja on aika tavallinen tarina siitä, että tyttö kaipaa miestä, muutakin kuin sänkypuuhiin. Vaikka sänkyyn hän kyllä päätyy yhden jos toisenkin kanssa. Mutta siis sopiva mies löytyy kyllä jo alkumetreillä, mutta ainahan sitä pitää olla mutkia matkassa. Eihän siihen muuten jännitystä saisi.

Anna työntää nenänsä herhiläispesään ja yrittää paljastaa laitonta asekauppaa. Sehän osoittautuu todella vaaralliseksi. Joten jännitystä kirjassa on myös ihan sopivasti. Eniten ehkä pidin kuitenkin kuvauksista normaalien ihmisten elämästä sodan keskellä. Sitä ei vaan tajua täältä suomesta käsin, sohvan pohjalla kirjaa lukiessa.