Jaa jaa. Siinä se nyt sitten oli. Viimeinen osa. 14 osa. Ensimmäisen luin joulukuussa 2011. Onneksi Goodreads pitää tällaiset tärkeät päivät tallessa. Olin pariin kertaankin aloittanut kirjan, mutta nyt päätin ottaa asian vakavasti. Lukisin sarjan, vaikka siihen menisi 10 vuotta. Noh, ei mennyt, meni 2,5 vuotta.
Sarjassa oli siis 14 osaa englanniksi. Ja 24 kirjaa suomeksi. Kolmea viimeistä osaa ei ole suomennettu, mikä oli sinällään käsittämätön päätös. Jättää nyt sarja sitten noin kesken. Itse luin osan kirjoista englanniksi, osan suomeksi. Siinä oli omat hankaluutensa yrittää muistaa nimiviidakosta nimet molemmilla kielillä. Mutta, loppua kohden en enää stressannut siitä, että kuka nyt olikaan taas kuka. Pääasia, että päälinjat pysyivät hallussa.
Periaatteessa olen sitä mieltä, että tarinan olisi saanut tiivistettyä puoleen tuosta määrästä tekstiä. Mutta toisaalta sitten taas. Tämähän oli kuitenkin erään joukon tarina. Olisihan Kalle Päätalokin varmaan saanut Iijoki -sarjansa pariin kirjaan tai jotain. (En päässyt kyseisiä kirjoja ekaa kappaletta pidemmälle.) Mutta eihän tällaisten tarinoiden tarkoitus ole se loppu vaan itse matka. Juoksussa sanotaan, että ei se matka tapa vaan vauhti. Tässäkin olisi ehkä jossain vaiheessa voinut kyllä vauhtia kiristää, mutta kaikesta huolimatta tarina oli hyvä.
Yritän nyt olla spoilaamatta tarinan loppua, mutta kannattaa lukea tästä eteenpäin varovasti, ihan kaikkea infoa en voi jättää pois. Tässä kirjassa pääpaino on sotimisella. Kaikki ovat kokoontuneet yhteen ja ja samalla kun Rand yrittää kukistaa itse pääpahiksen, niin muut käyvät sotaa kaikilla rintamilla. Egwene, Elayne, Mat ja Perrin ovat kukin tärkeässä roolissa omassa kohteessaan. Nynaeven rooli ei ole kovinkaan paljon esillä, mutta tärkeä rooli on hänelläkin. Eli kaikki kaksi vuotta aiemmin matkaan lähteneet nuoret ovat mukana loppukähinöissäkin.
Taistelukuvaukset siis vievät helposti puolet kirjasta, toki näitä nyt olisi voinut lyhentää, mutta ei niihin toisaalta ehtinyt puutua. Tässä kirjassa kuolema korjaa satoa ja hyvä niin. Ei yhtäkään sotaa voiteta tai hävitä ilman tappioita.
Itse olen tyytyväinen kirjan loppuun, matka on ollut pitkä ja kyllä tämä sarja nousee kärkisijoille, kun puhutaan mielifantasiastani. Mikään ei mene Taru Sormusten herrasta -ohi, mutta pidän tällaisistä eeppisistä tarinoista.
Toki, tässä tökki asioita. En ikinä esimerkiksi käsittänyt, että miksi Randille piti kehittää neliösuhde kolmeen eri naiseen? Ihmettelin jo välillä, että onko Jordan mormooni tai jotain? Mutta, joku syy tähänkin ehkä oli. Perrinin susiunet olivat aika tylsiä, vaikka niillä tarkoituksensa olikin. Myös alkupään Aiel -kuviot olivat aika puuduttavia. Viimeisessä kahdessa kirjassa edettiin ihan eri tahtiin kuin aiemmin, johtuiko sitten kirjailijan vaihdoksesta vai mistä.
Suosittelen kuitenkin tätä kaikille, ikään katsomatta. Jos vaan fantasia uppoaa, niin tässä saa ajan mukavasti kulutettua. Kannattaa ehkä lukea koko sarja englanniksi, kielen vaihtaminen aiheutti ainakin itselleni nimisekaannuksia välillä. Netistä löytyy onneksi hyviä koostesivustoja. (mm. http://encyclopaedia-wot.org/index.html), joista oli apua.
Nyt voin sukeltaa keskustelupalstojen pyörteisiin viimeisen osan spekulointiin. Olen vältellyt niitä, koska en ole halunnut tietää loppua etukäteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti