Harris, Charlaine: Veren muisti

Merlotte’s-baariin tehdään palopommi-isku. Koska nykyään baarin omistajan Sam Merlotten tiedetään olevan kaksiluontoinen, epäilykset kohdistuvat heti Bon Tempsin muodonmuuttajavastaiseen väestöön. Sookie Stackhousella on kuitenkin omat epäilyksensä. Hänen rakastajansa Ericin ja tämän jälkeläisen Pamin raivostuttavan salamyhkäiset juonittelut meinaavat kuitenkin viedä Sookien huomion kokonaan toisaalle. Kun sekä työ- että rakkauselämä ovat uhattuina, Sookie ei totisesti tyydy sivustakatsojan rooliin. Tultuaan vähitellen vedetyksi mukaan juonitteluihin hän ymmärtää, että tilanne on vielä uhkaavampi - ja kuolettavampi - kuin hän olisi voinut arvatakaan.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Monet ovat arvostelleet sarjan pitkittämistä, ja onhan siinä toki vinha perä. Mennäänhän jo kirjassa nro 11. Eihän tässäkään kirjassa oikeastaan tapahdu mitään uutta. Sookie on jälleen kerran vaarassa, ja jälleen kerran hän yrittää selvitä tilanteesta omien kykyjensä avulla, mutta lopulta apuun on pyydettävä lauma yliluonnollisia kavereita.

Kirjan alussa Samin baariin hyökätään, eikä oikein ole selvää, että kuka tai mikä on hyökkäyksen takana. Samaan aikaan Sookie yrittää luovia nykyisen ja entisen vampyyripoikaystävänsä kanssa, kämppiksinä hottikset keijusukulaiset, järkättävänä yhdet vauvakutsut ja sekaan soppaan heitetään vielä haltijat, noidat ja muodonmuuttajat (sisältää myös ihmissudet).

Joten kirja on täynnä sekalaista porukkaa, joilla itsekullakin on omat ongelmansa. En oikein tiedä, olenko tyytyväinen Sookien mieselämään. Onhan Eric joo siis kiva ja silleen. Kuuma pakkaus, eikä Billikään olisi kai huono vaihtoehto.

Kirja kuitenkin tahmaisuudesta huolimatta etenee piirun verran lopussa. Mutta vaikea sanoa, että miten tarina on tarkoitus sitoa pakettiin kahdessa seuraavassa osassa. Vaikea kuvitella, että kaikille tarinoille saadaan nätti loppu, mutta se tuskin on tarkoituskaan. Väkeä tässä nyt joka tapauksessa on jo kuollut yhden kaupungin verran, eli varmaan järkevää lopetella sarjaa pikkuhiljaa. Muuten alkaa väki loppua kesken. Tässä kirjassa oli jotenkin muutenkin ehkä aavistuksen surullisempi taustavire, kuin aiemmin. Tiedä sitten, johtuuko se lopun vääjäämättömästä lähestymisestä. Näitä kirjoja on kuitenkin ollut hauska lukea.

Sarjaa en ole ensimmäistä kautta lukuunottamatta katsonut telkkarista, joten en ole perillä, että miten paljon tarina eroaa telkkarista.