sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Simoni, Marcello: Kirottujen kirjojen kauppias


Tuhkakeskiviikkona armon vuonna 1205 isä Vivïen de Narbonne pakenee henkensä edestä kannoillaan pelottavan salaseuran Saint-Vehmen lähettämät ritarit. Vivïenillä on hallussaan Saint-Vehmen himoitsema vanhaa itämaista viisautta sisältävä teos, Uter ventorum.

Kolmetoista vuotta myöhemmin Vivïenin vanha ystävä, pyhäinjäännöksiä ja kirjoja kauppaava Ignazio da Toledo saa venetsialaiselta aatelismieheltä tehtäväkseen lähteä etsimään tuota monien tavoittelemaa teosta. Uskotaan, että sen opit takaavat maailman hallinnan sille, joka saa sen haltuunsa. Vivïen lähtee matkaan kahden toverinsa, Villalmen ja Uberton kanssa. Etsintä vie heidät pitkälle, henkeäsalpaavalle seikkailulle Italiasta Etelä-Ranskan kautta Espanjaan. Kirja on nimittäin varmuuden vuoksi jaettu neljään osaan, joista jokainen on piilotettu eri paikkaan. Kutakin osaa suojelee arvoitus, joka etsijöiden on ensin selvitettävä. Vivïen kumppaneineen ei kuitenkaan ole ainoa, jolla on vihiä kirjan osien sijainnista.

Tämän kirjan nappasin kirjastosta ihan vain nimen perusteella. Olen aina ollut hulluna historiallisiin mysteereihin. Ja niitähän tässä riitti. Onneksi ei ehkä niin perusteellista mystistä selvittelyä, kuin juuri lukemassani Infernossa. Mutta, tässäkin oltiin perehdytty aikakauteen ja oli mielenkiintoista seurata tarinaa pitkin Ranskaa. Päähenkilöstä, Ignaziosta en saanut oikein otetta, mutta pidin mukana kulkevasta Ubertosta. Hänessä oli hieman inhimillisyyttä enemmän. Hän oli kuitenkin kasvanut luostarissa ja nyt pääsi ensimmäistä kertaa maailmaa näkemään.

Suosittelen kesälukemiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...