Simukka, Salla: Punainen kuin veri

Olipa kerran tyttö, joka oppi pelkäämään.

Trilleri joka pitää otteessaan kuin hyytävin pakkanen.

Punainen kuin veri aloittaa Lumikki Anderssonista kertovan jännitystrilogian, jonka muut osat ovat Valkea kuin lumi ja Musta kuin eebenpuu.

Pimiöön on ripustettu kuivumaan pestyjä viidensadan euron seteleitä. Ilmassa leijuu vanhan veren haju. Lumikki Anderssonin periaatteena on olla sotkeutumatta asioihin, jotka eivät hänelle kuulu, mutta seteleiden löytäminen kiskaisee hänet keskelle kansainvälistä huumebisnessvyyhtiä. Alati kiihtyvä tapahtumien pyörre heittää Lumikin hengenvaarallisiin tilanteisiin, pakenemaan kylmäverisiä rikollisia ja lopulta salaisiin Jääkarhun juhliin. Tapahtumien taustalla talvi on kylmempi kuin vuosiin, ja pakkanen kurittaa Tampereen katuja.

Punainen kuin veri pitää otteessaan kuin hyytävin pakkanen. Se aloittaa uuden, vetävän trilleritrilogian, jonka pääosassa on vahva ja itsenäinen Lumikki Andersson.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Taas voi kehua estoitta suomalaista kirjaa. Se on aina positiivinen juttu. Huomasin kirjasta Goodreadsissa hyvän arvion ja varasin sen samantien paikallisesta kirjastosta. Ja samaan syssyyn laitoin varaukseen trilogian toisen ja kolmannen osan. Toinenkin on jo luettu, mutta siitä seuraavassa viestissä lisää.

Kirjassa ei ole mitään yliluonnollista, eikä edes oikein romantiikkaa. Ja silti, tai ehkä juuri siitä johtuen vaihteeksi, tätä on nautinto lukea. Kirjat ovat lyhyitä, ainakin pari ekaa ja tässä tapauksessa se on plussaa. Ei sen takia, että tarinaa ei haluaisi enempää lukea, mutta juttu pysyy hyvin kasassa. Ei tule turhaa liirumlaarumia ja joutokäyntiä. 

Kirjan alussa Lumikki (oma nimeni on tylsä, mutta enpä tiedä, haluaisinko tätäkään...) asuu opiskelija-asunnossa Tampereella. Hän on muuttanut sinne Riihimäeltä, ja pitkin kirjaa heitellään vihjeitä rankasta kouluajasta ja jostain muustakin, josta sitten lisää toisessa osassa. Kouluajan muistot ovat koulineet Lumikista kuitenkin selviytyjän, joka ei koe tarvetta sopeutua muiden joukkoon, muuta kuin huomaamattomaksi sivustaseuraajaksi. Tahtomattaan hän kuitenkin sotkeutuu koulukaveriensa ongelmaan, johon pimiöön ripustetut setelit liittyvät.

Tarinassa juostaan pakoon roistoja pitkin Tampereen katuja ja vähän sen ulkopuolellakin. Tarina on kaikesta huolimatta aika uskottava. Tiedän, että huumebisnes on raadollista, eikä siinä paljon kenenkään henki paina. Lumikista ei tehdä uber-selviytyjää, vaikka hän aika monesta pinteestä pääseekin pakoon. Lähinnä kuitenkin nokkeluutensa ansiosta. 

Kirjan lopussa tämä tarina saa loppunsa, mutta muita langapätkiä jää niin auki, että nappasin lukuun heti seuraavan osan.