Nevadan autiomaassa kangastuksen lailla väikkyvä Utopia on maailman kahdeksas ihme. Valtavan lasikuvun alle rakennetun huippumodernin huvipuiston laitteet avaruusasemasta hologrammihalliin ovat niin aidon tuntuisia, että ne voisivat olla taikuutta.
Aivan omanlaistaan taikuutta suunnittelee myös John Doe -niminen mestaririkollinen; taikuutta jonka suuri huipentuma on oleva Utopian lasikupuun sijoitettujen muoviräjähteiden yhtäaikainen laukaiseminen alapuolella tietämättöminä liikkuvien 20 000 kävijän niskaan. Huvipuiston laitteita ja uloskäyntejä ohjaavan tietokonejärjestelmän kaapannut Doe vaikuttaa täysin pysäyttämättömältä – ellei huvipuiston laitteet aikanaan ohjelmoinut tohtori Andrew Warne saa uutta neronleimausta seuraavan kolmen tunnin sisällä.
************************************************
Tässä kirjassa yhdistyi moni asia, josta pidän. Aika puhdasverinen toimintapläjäys ahdettuna vajaaseen 600 sivuun. Vaikka itsekin ohjelmoin työkseni, niin en osannut etsiä kirjasta virheitä koodin kuvauksen suhteen tai muuten asiaan liittyen. Kirja on kuitenkin kirjoitettu yli 10 vuotta sitten, joten voisin kuvitella, että tässä kuvatut tapahtumat voisivat olla ihan nykypäivää ja totta.
Kirjan alussa Andrew Warne saapuu uuteen huvipuistoon tyttärensä kanssa. Hän luulee tulevansa suunnittelemaan uusia laitteita, mutta hänet onkin kutsuttu ajamaan alas oma tekoälyluomuksensa, joka on aiheuttanut ohgelmia. Samaan aikaan puistoon saapuu John Doe:n johtama rikollisjoukkio, joka alkaa kiristämään puiston johtoa. Tästä alkaa muutaman tunnin kestävä piinallinen kissa-hiiri -leikki. Kirjan tapahtumat siis tosiaan sijoittuvat muutamaan tuntiin, joka on hyvä ratkaisu. Mitään ei pitkitetä liikaa, ja toimintaa riittää. Osa rikollisista ja heidän tarkoituksistaan paljastetaan heti ensimetreillä, mutta kyllä kirjan loppuunkin jäi yllätyksiä. Kirjalle annoin GoodReadsissa viisi tähteä. Tässä olivat osaset paikallaan. Pidän muutenkin kyseisen herran kirjoista, hänhän on kirjoittanut mm. Perdergast -sarjaa yhdessä Douglas Prestonin kanssa.
En ole vuosiin käynyt huvipuistoissa. Tänä päivänä en taida edes uskaltaa mennä maisemajunaa pidemmälle. Tai no, jos Lintsille menee, niin kyllä sitä nyt vuoristoradassa pitää käydä. Onneksi tässä on vielä aikaa kesään, koska ihan heti tämän kirjan lukemisen jälkeen en uskaltaisi edes possujunaan. Tässä myös korostuu eräs huoleni, joka liittyy kyllä osittain ammatinvalintaan. Koodarina tiedän, kuinka helpppo on tehdä ohjelmointivirheitä. Ja kaikkihan tässä maailmassa perustuu nykyään jo melkein koodiin. Lentokoneet, lääkärien laitteet, ja myös ne huvipuiston vekottimet. Ja tämä kirja taas toi esiin sen, kuinka helppo niitä onkaan sabotoida tai tehdä ihan inhimillisiä virheitä.
Huvipuistona Utopia kuulostaa ihan kivalle, tosin, kuvittelisin, että vastaavia maailmalta jo löytyisi. Itse kyllä joskus haluaisin esim. Walt Disney Worldiin, ihan sen tunnelman takia. En niiden laitteiden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti