Alkuteos ilmestynyt 2009. Suomentanut Tiina Hakala. Päällyksen kuvitus: Brandon Dorman. Päällyksen typografia: Kai Toivonen. Sidottu.
Näin siis kuvataan kirjan takakannessa. Myönnettäköön, että tartuin tähän ajatuksella, että jaahas, vampyyritarina osa 104. Tosin, sillä erotuksella, että tapahtumapaikkana oli Saksa. Kirjan loppupuolella siirryttiin kyllä sitten ameriikan ihmemaahan.
Tarina alkaa siitä, että Rebekka huomaa oudon (komean, tottakai) pohjan seuraavan häntä. Tai oikeastaan, poika tuntuu olevan aina siellä, missä hänkin. Lucian ei kuitenkaan muista mitään menneisyydestään, hän ei omista mitään ja sattuman kautta hän päätyy purkamaan elämäänsä Rebekan psykiatri-äidille.
Nuoret nyt kuitenkin (yllätys yllätys) rakastuvat, mutta pahat vanhemmat (Rebekan) erottavat heidät julmasti toisistaan. Mutta sitä kautta Rebekka löytääkin totuuden. Ja tässä kohtaa tarina menikin mielenkiintoiseksi. Kyseessä ei ole olekaan siis vampyyri, vaan suojelusenkeli. Nämä siipiveikot kulkevat mukana syntymästä kuolemaan, ja joskus ne hairahtuvat ja astuvat kuolevaisten maailmaan.
Loppu olikin tosi koukuttava ja erikoinen. Jäin oikein harmittelemaan, että kyseessä on yksittäinen kirja, eikä sarja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti