Yön talon valtaavat uudet, uhkaavat voimat.
Zoey on vihdoin kotona, minne hän kuuluukin, ja Stark on hänen rinnallaan. Hänen täytyy kuitenkin valmistautua kohtaamaan Neferet - kunhan Neuvosto vain tunnustaisi hänen asemansa ylipapittarena.
Salaperäinen Aurox, syntisen hyvännäköinen teinipoika, on todellisuudessa luotu salaiseksi aseeksi, mutta siitä tietää vain Neferet. Zoey aistiikin pojassa jotain tuttua...
Paljastuuko Neferetin todellinen luonne ennen kuin hän onnistuu hiljentämään vihollisensa? Pystyykö Zoey herättämään Auroxissa uinuvan ihmisen ja pelastamaan hänet?
*****************************************************************************
Tämä oli ensimmäisiä sarjoja, joita luin aikanaan englanniksi. Nyt olen lukenut näitä satunnaisesti eri kielillä, miten on tullut ekana vastaan. Tämän nappasin kirjastosta. On sarjoja, joita lukee mielellään sen 10 osaa. Ja sitten on näitä sarjoja. Jotka olisi voinut lopettaa jo pari osaa sitten. Eivät huonoja, mutta juonen pää katoaa ja tarina muuttuu itseään hyvin toistavaksi.
Tässä osassa on palattu takaisin Tulsaan, Yön kouluun. Neferet, se pahis siis, häärii siellä edelleen pääpiruna. Tottakai hän on onnistunut hämäämään kaikki muut, mutta Zoey ja kumppanit tietävät hänen oikeat karvansa. Ja on vain ajan kysymys, koska ne paljastuvat muille.
Neferetin mukana on uusi, komea poika, Aurox. Hän muuttuu tarvittaessa sonniksi, joka tappaa kaiken tieltään. Aurox ei kuitenkaan ole ihan sinut itsensä kanssa. Hän tuntee outoa yhteenkuuluvuutta Zoeyn kanssa.
Samaan aikaa Steve Rayn poikaystävä muuttuu öisin linnuksi. Hän on miespuolisen pääpahiksen, Kalonan poika. Tosin, edellisessä osassa hän kääntyi hyvien puolelle, mutta rangaistukseksi hän saa pitää uuden ihmismuotonsa vain öisin.
Kirjan juoni onneksi soljuu mukavasti, ja tällä kertaa kieli on hyvin suomennettu. Viimeksi joku tökki, en huomannut tarkistaa, oliko tämä nyt eri. Tämän suomentaja on Inka Parpola. Kirja sopii kesälomaan, lukaisin kirjan yhden illan jalkapallopelien lomassa, eli kovin montaa tuntia ei mennyt. Toivottavasti tätä nyt ei kuitenkaan enää montaa osaa pitkitetä.
Ja vielä yksi nurinan aihe, enempää spoilaamatta: Pitäkää nyt ne kuolleet haudassaan tai mihin ikinä päätyvätkään! Ei enää yhtään kuolleista nousemista, kiitos. Jos nyt johonkin pitää luottaa, niin siihen, että kuollut pysyy kuolleena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti