Metz, Melinda: The Outsider

Ah, Roswell. Seurasin sarjaa telkkarista lähinnä sen takia, että Max Evansin näyttelijä, Jason Behr nyt vaan oli mielestäni niin hot. Vaikka hänellä oli vähän hörökorvat ja muutenkin hahmo oli vähän nössö. Kirjan nappasin Kindlelle silkasta mielenkiinnosta. Luin jossain vaiheessa Vampyyripäiväkirjojen kirjat ja nyt olen katsellut sarjaa telkkarista. Ja täytyy myöntää, että molemmissa on yksi yhteinen piirre. Molemmat toimivat paremmin telkussa.

Ihan hyvä tämä kirja oli, parempi mielestäni kuin Vampyyripäiväkirjat. Sarjassa tahti on tietenkin erilainen. Kirjan alussa Max pelastaa Lizin hengen, mutta saa samalla peräänsä uteliaan ja epäileväisen seriffin. Seriffi Valenti haluaa selvittää, kuka paransi Lizin. Koska parantajan on pakko olla alien. Ja niinhän Max onkin. Samoin kuin Isabel ja Michael. Sarjan eka kirja kertoo siitä, että nuoret yrittävät saada seriffin epäluulon hälvenemään. Ja samalla Liz, Maria ja Alex joutuvat hyväksymään sen, että me emme olekaan yksin täällä... Toiset ovat selviytyneet 40 -luvun maahansyöksystä, ja kuoriutuneet hautomokammiostaan 16 vuotta aiemmin. He ovat ulkonäöltään kuin ihmiset, eivätkä he muista juuri mitään kotiplaneetastaan. Mutta, heillä on erityiskykyjä.

Kirja ammentaa surutta Roswellin ufo-tarinoista. Ja ihan hyvä niin, tähän on sotkettu teinidraamaa ja ehkä ripaus todellista ufo-tarinaa :-)

Tuskin luen jatkoa hetkeen, kun on noita muitakin kirjoja aika paljon kesken. Mutta, ihan viihdyttävä pikkupläjäys, jonka lukemiseen ei kauaa mennyt. Sarjaa on tehty 10 osaa.

McGuire, Jamie: Beautiful Disaster

Tämä kirja oli ykkösenä aika monella Goodreadsin listalla. mm. "Hottest Adult & Young Adult Romance Books " ja "Best Book Boyfriends". Kertonee jotain kirjan kohderyhmästä.

En ole varma, voiko Houkutuksen Edwardia voittaa kukaan parhaassa poikaystävä -kategoriassa, mutta koska hän on oikeastaan kuitenkin satuhahmo, niin annetaan Travisille mahdollisuus.

Kirjan alkuhan on toooodella kliseinen siinä mielessä, että koulussa on paha poika ja kiltti tyttö. Oikesti poika on kuitenkin tosi fksu ja tytössäkin löytyy särmää. Travis harrastaa väkivaltaisia tappeluja, joista saaduilla rahoilla hän rahoittaa vuokranmaksua ja opiskelua. Ja koulussa hän on melkein joka tytön unelma. Tässä kohtaa tökkäsi ekan kerran ihan kunnolla. Omasta kouluajastani on toki kauan, mutta en nyt kyllä muista, että näin avoimesti olisi tyrkytetty itseään teininä kenellekkään ihastukselle. Päinvastoin. Mainehan siinä olisi jo mennyt. Mutta ehkä tuolla rapakon takana nykyteineillä on eri meno? Nyt kuitenkin tyttelit aivan avoimesti yrittävät Travisia iskeä.

Hän kuitenkin ystävystyy sen ainoan tapauksen kanssa, joka ei kuolaa hänen peräänsä. Abbyn. Abbyn bestis on Travisin serkun tyttöystävä. Alku onkin näiden kahden ystävyyden rakentumista. Kirja jatkuu aika perinteisesti, ystävyys syvenee, tunteet heräävät jne. Ja lopulta se väistämätönkin tapahtuu. Tai noh, tässä kyllä sokea Reetakin näki, että Travisin tunteet ovat aika vahvoja alusta asti, mutta Abby ei vaan näe sitä. Tai ainakaan halua nähdä.

Kirjassa on aika paljon väkivaltaa arkisessa tilanteessa. Travis on mustasukkainen, ja hän valitettavasti purkaa sitä käsittelemällä kovakouraisesti ihmisiä, joista hän kuvittelee joko kilpakosijoita tai jotka kohtelevat kaltoin Abbya. Tämä häiritsi, koska tätä pidettiin aika itsestäänselvänä, eikä sitä oikein kritisoitu. Oikeassa elämässä Travis olisi kyllä kieltämättä aika rasittava persoona.

Jos ei nyt oteta huomioon, että tarina oli aika kliseinen. Teiniromantiikkaa, muutamalla vakavalla teemalla höystettynä, niin antaisin jopa 4 tähteä viidestä. Ei tämä Abbyn ja Travisin tarina siltikään voita Edwardin ja Bellan juttua. Mutta, jos olisin 18 v. niin olisin riemusta kiljuen ottanut poikaystävän, joka olisi ollut Travisin kaltainen. Näin keski-iän kynnyksellä en enää. Ja aion lukea kyllä jatko-osan, joka on sama tarina Travisin silmin nähtynä.

Lynch, Scott: Locke Lamoran valheet

Muinaista Venetsiaa muistuttavassa Camorrin kaupungissa elää myytti tarunomaisesta mestarivarkaasta. Vainolaisen huhutaan kävelevän seinien läpi, ilmestyvän tyhjästä ja käyttävän miekkaansa mestarin tavoin. Puolet kaupungista uskoo taruun ja pitää sankariaan Robin Hoodin kaltaisena köyhien puolustajana, toinen puoli viittaa jutulle kintaalla. Kumpikaan ei ole täysin oikeassa. Totuuden tietää herrasmiesroistoksi itseään kutsuva Locke Lamora, joka elää varasjoukkoineen kirjaimellisesti maan alla, piilossa vanhan Perelandron temppelin uumenissa. Turvatakseen elantonsa ja pitääkseen uteliaat silmät loitolla he antavat tarinan Vainolaisesta elää omaa elämäänsä. Jo vuosien ajan herrasmiesroistot ovat häpeämättä rikkoneet kaupungin kirjoittamatonta lakia ja putsanneet varakasta aatelistoa, jonka jopa rosvoruhtinas Barsavi on luvannut jättää rikoksilta rauhaan. Huolella rakennettu selusta alkaa kuitenkin murtua, kun Locke kumppaneineen saa vastaansa haastajan, joka tunnetaan nimellä Harmaa kuningas. Juonien verkko tiivistyy ja panokset kovenevat. Kun Camorrin kujille alkaa ilmestyä poikkeuksellisen paljon ruumiita, myös Locke tajuaa kuinka vaarallisille vesille hän on ajautumassa..

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Tämä kirja oli alunperin syynä loppuvuoden lukujumiin. Ensimmäiset sata sivua jotenkin laahasivat, enkä vaan saanut hommaa käyntiin. Ihmettelin mielessäni, että miksi kirja oli saanut paljon hyviä arvioita. Mutta, sen jälkeen juttu alkoikin yht'äkkiä luistaa. Hahmot alkoivat tulla tutummiksi, ja tarina alkoi käydä jännittäväksi. Huomasin lukevani loppuosaa yön pimeinä tunteina, kun ei vaan voinut jättää enää kesken.

Locke Lamora ei ehkä ole tyypillinen herrasmiesvaras. Hän ei ole naistenmies, eikä ilmeisesti mitenkään erityisen komeakaan. Mutta, hän sulautuu joukkoon, ja osaa hurmata kaikki sukupuoleen katsomatta. Hänen joukkionsa rakentelee huijaukset nerokkaasti. Hän on myös inhimillinen. Kaikki kepposet eivät välttämättä onnistu. Porukkaan kuuluuvat identtiset Sanzan kaksoset, Kirppu ja tappelussa hyvä Jean. 

Kirja on hyvin rakennettu. Pikkuhiljaa välitarinoissa avataan henkilöiden ja tapahtumien taustoja. Kaikkea ei kerrota, ja muutama asia vain mainitaan siten, että niihin taatusti palataan myöhemmissä osissa.

Kirja ei ole mitään kevyttä luettavaa, yli 500 sivua. Ja tässäkin on aika raakojakin kidutuskohtauksia. Tai ainakin oma herkkä mieleni hieman kapinoi muutamaa kohtaa vastaan, vaikka ne tarinaan kyllä sopivatkin. 

Juonesta ei oikein viitsi kirjan takakantta enempää kertoa, koska kirjan parasta antia oli yllätyksellisyys. Joten, en halua pilata muilta sitä iloa. Suomennos oli hyvä. Kirja on taitava sekoitus eri tyylilajeja, kiroillaan, mutta se sopii hyvin tarinaan. Aina puhekielen viljelyssä ei onnistuta. Mutta tässä onnistutaan. Varmasti alkuperäinen kieli on yhtä rikasta myös. Toivottavasti tästä ilmestyisi myös muut osat suomennettuna, seitsemän osaista tästä on kaavailtu, ja 3 on nyt ilmestynyt. Jos suomennoksia ei tule, niin aika nopeasti varmasti luen sitten englanniksi nuo muut osat. Sen verran tarinan jatko jäi mietityttämään.

Vuosikatsaus

Kun muut, niin sitten minäkin. Eli ohjelmassa seuraa vuosikatsaus vuoden 2013 kirjoihin. Onneksi GoodReads tarjoaa tähän hyviä apuvälineitä.

Yhteensä tuli luettua 119 kirjaa. Harlekiineja aloin tilastoida vasta loppuvuodesta, niitä tulee varsinkin lomareissuilla kyllä luettua, mutta kaikista ei ole tilastomerkintää. Yhteensä niitä oli 6 kpl tässä tilastossa.

Sivuja on GR:n mukaan 44 684. Tämä lukuhan saattaa vaihdella, koska sivumäärä vaihtelee versiosta toiseen. Mutta eiköhän tuo anna jotain suuntaa.

Pisin kirja oli Stephen Kingin 22.11.1963. Sillä oli mittaa 869 sivua.

E-kirjoja: 38 kpl
Englanniksi: 23 kpl
Suomeksi: 96 kpl
Kirjastosta lainasin: 58 kpl

Näin asiaa tutkittuani, hämmästyttää englanninkielisen kirjallisuuden vähyys. Tuntuu, että koko ajan on kuitenkin jotain Kindlellä kesken. Kirjastoa tuli hyödynnettyä paljon. Meillä on todella viihtyisä kirjasto, ja tilaan paljon kunnan muista kirjastoista. Kätevää.

Nyt on ollut jo vähän aikaa taas joku lukujumi, syytän tästä kyllä erästä kesken olevaa kirjaa, joka on ainakin alkuun ollut aika tylsä, joten en vaan saa sitä käyntiin ja sitä myöten siirryttyä sitten muihin kirjoihin. Tokihan, tyylilleni uskollisena luen taas 3 - 4 kirjaa samaan aikaan. Mutta, jouluna on tullut katsottua myös paljon sarjoja Netflixistä, joten nyt on aika mennyt enemmän niiden parissa. Ja talouteemme kotiutui uusi televisio 3D -ominaisuudella, joten tokihan niihinkin leffoihin on pitänyt tutustua.

Ei muuta kuin oikein rattoisaa alkanutta vuotta kaikille lukijioille! Blogillani niitä on 5 kpl (ja sen muuten 5 enemmän kuin vuosi sitten). Olen itse asiassa aina vähän hämmästynyt, että joku haluaa lukea juuri minun raapustuksiani. Kirjablogeja on kuitenkin viime viikon uutisten mukaan liki 200, ja joukossa on kymmeniä todella hyviä.

Roth, Veronica: Allegiant

Viimeinen osa maailmanlaajuista huomiota osakseen saanut Divergent -sarja tuli nyt sitten luettua.
Viimeiset osat ovat aina haastavia, ja mielestäni tässä onnistutaan ihan hyvin.

Tarinan alussa Tris, Tobias ja muut lähtevät kaupungista sen ulkopuolelle. Mukaan lähtee sekalainen seurakunta, eivätkä kaikki tule toimeen keskenään. Mutta, kirjan yksi vahvoista teemoista on vanhojen syntien anteeksianto. Maailma ulkoupuolella antaa paljon ajattelemisen aihetta ja perspektiiviä nuorille. He tajuavat, että eivät suinkaan ole yksin maailmassa. Maailmassa, jonka laajuuskin heille valkenee pikkuhiljaa. Hauskasti kirjaan on upotettu meille tuttuja asioita oudossa yhteydessä. Esim. lentokentästä on tehty viimeisen kirjan päänäyttämö.

Tobias ja Tris saavat molemmat tietoonsa perimästään asioita, joihin se suhtautuvat kumpikin ristiriitaisesti. Ja tekevät päätöksiä, joilla on kauaskantoiset seuraukset. Hallintoportaasta saa etsimällä etsiä hyviksiä, vaikka kaikki tuntuvat etsivän hyviä ratkaisuja omista lähtökohdistaan. Onko nuorten päätökset sitten sen parempia, sen saa jokainen varmasti päätellä itse. Kaunpungin sisällä käydään myös omat taistelunsa, jossa pääosassa ovat Tobiaksen vanhemmat.

Kirjan juoni etenee aika hyvin. Muutamia suvantovaiheita on, mutta tokihan niitä pitääkin olla yli 500 sivun kirjassa. Pääasiassa kuitenkin koko ajan tapahtuu jotain. Loppu oli ihan ok, ei siitä enempää, muuten menee spoilaukseksi. Varmasti loppu, joka ei ole kaikkien mieleen, mutta taas toisaalta jotkut ovat kovastikin pitäneet. Selkeä loppu, mutta ei mitään erään toisen sarjan tapaista, jossa lapsenlapsetkin käydään erillisessä jatko-osassa läpi.

Tämän sarjan suomennus aloitetaan ensi vuonna, elokuvan myötä. Ehkä luen vielä joskus suomeksikin, olisi jännä nähdä muutaman kohdan käännökset jne.

Evanovich, Janet: Yhdeksän hyvää

Palkkionmetsästäjä Stephanie Plum saa pomoltaan Vinnieltä komennon jäljittää Samuel Singh, intialaismies, josta on tullut laiton maahanmuuttaja Vinnien takaaman oleskeluluvan päätyttyä. Juttuun kytkeytyy myös mystinen Ranger, mies, joka on ennenkin pistänyt Stephanien sekaisin. Hän ilmaantuu hankalalla hetkellä: Stephanie ja hänen poliisipoikaystävänsä Joe Morelli ovat juuri muuttaneet yhteen. Hulvaton juoni huipentuu Las Vegasissa, jossa pelipanokset ovat korkeita eli henki herkässä.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Stephanie aiheuttaa taas harmaita hiuksia perheelleen ja varsinkin Morellille. Joe ja Stephanie asustavat saman katon alla, tosin, se tuntuu olevan enemmän pakon sanelemaa, kuin varsinaista avoliittoa, mutta homma tuntuu toimivan.

Stephanie lähtee etsimään maahanmuuttajaa, joka katoaa. Jos kaveria ei löydy viikon sisään, Vinnie menettää paljon rahaa, maineensa ja ehkä firmansakin. Samuel, kateissa oleva mies siis, asuu alivuokralaisena hyvin herttaisen rouvan (kamala riivinrauta) luona, jonka koira on myös kadonnut samalla. Stephanieta säälittää koira ja hän ottaa homman hoitaakseen. Samuelin työpaikan omistaa kolme veljestä ja aika nopeasti yhdestä heistä tulee pääepäilty, varsinkin kun ruumiita alkaa taas löytyä vähän liiankin kanssa.

Stephanieta vainoaa sekopäinen kukkien lähettäjä, joka tuntuu pelaavan jotain peliä Stephanien kustannuksella. Tästä kirjasta ei selvitä ilman synnytystä ja reissua Las Vegasiin. Jossa jopa puhtoinen Conniekin räväyttää.

Tässä kirjassa suomentaja oli vaihtunut, ja esim. Kylä ei ollutkaan enää kylä, vaan Burg alkuperäisen nimen mukaan. Muutenkin kieli ei ollut ihan samanlaista, mutta hyvin sen luki. Näitä ei tällä hetkellä ole enempää suomennettu, mutta latasin jo kindlelle seuraavia osia. Kunhan saan muutaman muun kirjan alta pois, niin pitää taas jatkaa tarinaa. Vähän epäilen, että ei Morelli - Ranger -kuvioon saada oikein selvyyttä, mutta hauskahan siitäkin kolmiosekoilusta on lukea. Sitä ei voi oikein kutsua kolmiodraamaksikaan. 

Evanovich, Janet: Kahdeksan kaunista

Avioerojuttujen setviminen ei oikeastaan kuulu takuukarkureita metsästävän Stephanie Plumin toimenkuvaan. Kadonneen äidin ja tyttären tapaus tulee Stephanielle enemmänkin sukurasitteena, hänen vanhempiensa naapurista.

Pelottava Eddie Abruzzi varoittaa Stephanieta pitämään näppinsä irti jutusta. Stephanien entinen heila Joe Morelli ja tuoreempi tuttavuus Ranger sen sijaan varoittavat häntä Abruzzista. Molemmat neuvot alkavat tuntua varteenotettavilta, kun Stephanie saa ovelleen käärmeitä, autoonsa tarantelloja, sohvalleen kahtia sahatun miehen ja peräänsä pupujussiksi pukeutuneen stalkkerin. Rangerin on aika kaivaa Stephanien ase ulos keksipurkista, joskin Stephanie odottaa saavansa muutakin: miksei Ranger ole vieläkään lunastanut Stephanielta saamaansa intiimiä palkkiota? Onneksi tämän tytön perässä juoksee mies jos toinenkin – heillä tosin tuppaa olemaan naamiot kasvoillaan ja vain räjähteitä ojennettavanaan.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Tässä kohtaa Stephanie on oikeassa. Eddie Abruzzi on pelottava. Ja kukaan, ei kukaan voi pitää hämähäkeistä. Ottaisin ehkä sohvalleni ennemmin sen kahtia sahatun ruumiin, kuin autooni kasan isoja hämppiksiä. Jostain syystä käärmeet eivät aiheuta niin suurta inhoreaktiota. 

Mainostin näitä kirjoja kaverille perusdekkareina. Sitähän ne ovat. Olennainen juoni ei juurikaan muutu, mutta silti sitä aina ahmii viimeiset sivut, jotta saa tietää koko kuvion. Yleensä perusjuoni selviää jo aiemmin, mutta aina loppuun jää joku koukku. 

Stephanie selvittelee vanhempiensa naapurin sukulaistytön katoamista, ja siihen liittyvää sotkuista avioeroa. Samalla hän tulee sohaisseeksi ampiaispesää ja saa peräänsä vaarallisen gansterin Abruzzin. Ja tästä miehestä häntä varoittelevat sekä Morelli ja Ranger. Morelli on edelleen rakastunut Stephanieen, mutta ei halua rinnalleen vaarallista työtä tekevää neitosta. Okei, myönnettäköön, että olen vähän samoilla linjoilla Morellin kanssa, Stephanie ottaa mielestäni välillä liikaa riskejä. Saa olla moderni nainen, mutta ihan tyhmänrohkea ei tarvitsisi olla.

Stephanien aina niin puhtoinen sisko on osoittautunut vähemmän puhtoiseksi. Tai siis systerin aviomies, jonka takia sisko majailee lapsineen myös vanhempien talossa. Myös Rangerin kanssa tapahtuu vähän muutakin kuin kädestä pitämistä. Mutta, edelleen tämänkin kirjan jälkeen kannatan Morellia.