perjantai 28. maaliskuuta 2014

Macomber, Debbie: Joulukuusikuja 1225

Näistä kirjoista nyt yleensä en mitään kirjoittele, mutta poikkeuksena Debbie Macomber:n Cedar Cove -sarja. Sarja kertoo pienen Cedar Cove -kaupungin asukkaista ja jokaisen kirjan nimi viittaa johonkin osoitteeseen kaupungissa. Ja sitten perehdytään tarkemmin juuri sen talon asukkaisiin. Ja ideana on siis aina rakkaus. Joko kyseessä on uusi liitto, vanha liitto, eronnut pari, eroava pari jne. Eli siis selkeää harlekiinikamaa. Tämä kirja on jo 12. osa ja täytyy sanoa, että kirjailija on jotenkin onnistunut tunkemaan samaan kirjaan kaikki aiemmissa osissa esiintyneet hahmot. Eikä siinä mitään, onhan tämä joulunumero, joten saahan sitä muidenkin joulukuulumisia kertoa.

Pääosassa tässä on kuitenkin joulukuusitilaa pitävä Beth, joka suostuu lastensa takia viettämään joulun exänsä Kentin kanssa. Tyttärillä on toki oma agendansa vanhempiensa suhteen, Romanttinen sellainen. Ja kasalla koiranpentuja etsitään uutta kotia. Sarjan kirjat ovat tähän asti olleet ihan arkisen kivoja, mutta tässä oli omaan mieleen ehkä vähänkin liian siirappista. Mutta, toki, harlekiini ja joulunumero --> need I say more?

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Gagnon, Michelle: Kukaan ei kaipaa sinua


Kutkuttavan karmiva teknotrilleri teineille!

Ihmiskokeeseen tempaistun Noan on lyöttäydyttävä yksiin hakkeriaktivisti Peterin kanssa voittaakseen kilpajuoksun takaa-ajajiaan vastaan.

Noa Torsonilla ei ole aavistustakaan, miksi hän herää kummallisen karussa sairaalavuoteessa tippaletku käsivarressaan. Sijaiskotien kovettama tyttö joutuu ensi kertaa turvautumaan ulkopuoliseen apuun päästyään vaivoin pakoon vangitsijoiltaan.

Peter Gregory saa eräänä iltana päähänsä tarkistaa, mitä hänen tekopyhä isänsä puuhailee. Poika ehtii tuskin klikata salaperäisen Persefone-projektin tiedostoja, kun kotiin murtautuvat mustapukuiset miehet jo vievät kannettavan mennessään. Kun Noa ja Peter kohtaavat hakkeriyhteisön kautta, megaluokan datan analysointi ei jätä tilaa muille kuin äärimmäisen kammottaville tulkinnoille

Yhdysvaltalaisen Michelle Gagnonin (s. 1971) nuorille aikuisille suunnattua trilogiaa on verrattu Stieg Larssonin Millennium-trillereihin.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Lomalla ehtii lukea, joten tässäpä jo kolmas luettu kirja kahden päivän sisään. Taas mennään nuorisolinjalla, mutta tämä kirja oli aivan loistava. Tietokoneet, hakkerointi ja jännitys. Mitäpä muuta sitä tällainen vanha koodaritäti kaipaisi. Itselläni ei ole hakkerointi tai muutenkaan tietoturva -asiat niin tuttuja, että osaisin löytää tarinasta niitä epäloogisuuksia. Enkä niitä haekaan. Kun luen viihdettä, laitan aivot narikkaan ja annan mennä. (Jos ei nyt ihan idioottimaisia lapsuksia tule vastaan.)

Tässäkään kirjassa ei ole yliluonnollisia elementtejä, vaikka tarinassa kulkee keksitty sairaus. Mutta, erilaisia sairauksia maailma on varmasti väärällään, joten niiden levittämiseen ei avaruusöttiäisiä tai muita yliluonnollisia tarvita. Tämäkin kirja taas osoittaa, että ihmisen pahin vihollinen on toinen ihminen.

Noa ja Peter yrittävät selvittää, että miksi Noalla on vatsan auki leikkaava arpi ja mitä hänelle on tehty. Tietokonetempuillaan he saavat selville pala palalta karmean totuuden, ja sen takia heidän perässään on kokonainen liuta sekä rikollisia, että myöskin hyviksiä. Aina kun tuntuu löytyvän turvapaikka, ei se kauaa ole turvallinen. Peter ja Noa saavat alukseen lääkäriopiskelijan ja salaperäisen viestittäjän, joiden avulla he lopulta päätyvät torpedoimaan rikollisten toimia. Noalla on vaikeuksia luottaa kehenkään, mutta pikkuhiljaa hän päästää Peterin lähelleen. 

Tässä kirjassa oli jotenkin karmivaa, että monissa maissa on hyvinkin arkipäivää elintenmyynnit ja ihan silkat varastamiset. Ihmisiltä, joita ei kukaan kaipaa, viedään sisäelimet ja myydään ne eniten tarjoavalle. Tässä vähän vastaavaa tehdään lastenkotien lapsille ja kodittomille, joita ei kukaan enää etsi. Täytyy sanoa, että se ajatus sai aika vakavaksi. Kyseessä ei ole kirjailijan lennokas mielikuvitus. 

Luen ehdottomasti kirjasarjan toisen osan. Jäi tämä nyt niin kutkuttavaan kohtaan.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Simukka, Salla: Valkea kuin lumi

Olipa kerran tyttö jolla oli salaisuus.

Lumikki-trilleritrilogian piinaavan jännittävä toinen osa.

Lumikki Andersson matkustaa kesällä paahtavan helteiseen Prahaan. Kauan kaivattu yksinolo katkeaa alkuunsa, kun Lumikkia lähestyy nuori nainen, joka väittää olevansa hänen sisarensa. Nainen, Zelenka, vaikuttaa yhtä aikaa vilpittömältä ja salailevalta.

Perheensä salaisuutta selvittäessään Lumikki joutuu tekemisiin kummallisen uskonlahkon kanssa, joka paljastuu vähin erin vaarallisemmaksi kuin hän olisi voinut koskaan kuvitella. Kohta lahkoa uhkaa suuri tragedia - ja joku aikoo vieläpä kääriä siitä suuret rahat. Zelenka on hengenvaarassa, mutta niin on Lumikkikin.

Prahan vanhat kadut ja hautausmaat tulevat Lumikille tutuiksi lomasuunnitelmista poikkeavalla tavalla, kun hän joutuu juoksemaan henkensä edestä estääkseen tuhoisat suunnitelmat. Armoton helle pitää kaupunkia otteessaan, ja Lumikin täytyy miettiä kerran toisensa jälkeen, kehen hän voi luottaa, kun kenenkään aikeet eivät tunnu olevan puhtaita ja valkeita kuin lumi.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Lumikin taru jatkuu, tällä kertaa Prahassa. Tämä kirja oli vielä lyhyempi kuin eka osa, joten tämän lukemiseen meni parisen tuntia. Luin sen sunnuntai -iltana heti ekan osan perään. Ja edelleen plussana pidän lyhyttä ja tiivistä tarinaa.

Tässä osassa ei paljon palata ekan osan tapahtumiin, vaikka Lumikki on hetkeksi joutunut palamaan takaisin kotiin Riihimäelle. Hän lähtee lomailemaan Prahaan saadakseen vähän rauhaa ja päästäkseen pois ahdistavasta ilmapiiristä. Prahassa hän kuitenkin törmää Zelenkaan, joka väittää olevansa hänen siskonsa. Koko kirjan ajan Lumikki kokee outoa tuttuuden tunnetta, johon liittyy pari vuotta vanhempi tyttö. Lumikki ei tiedä, onko tyttö mielikuvituksen tuotetta, vai onko Zelenka tuo outo hahmo menneisyydestä. Tässä kohtaa kuka tahansa lukija on jo tajunnut totuuden, mutta Lumikille se valkenee aika myöhään. Ehkä omaa elämää ei osaa niin läheltä nähdä.

Tässä kirjassa on myös jännitystä uskonlahkojen ja lehtimiesten taholta. Tällä kertaa pakoon juostaan Prahassa. Joka on turvallinen vaihtoehto jäisen Tampereen jälkeen. Lumikki saa kerittyä Zelenkan tarinaa auki ja lopulta saa koko kamalan kuvion selville. Ehtiikö hän pelastaa vastalöytyneen siskonsa (tai ainakin siskoksi väitetyn tytön)?

Nyt saadaan myös romantiikkaa peliin. Lähinnä takautumien muodossa. Ja nyt pointsit kirjailijalle rohkeuden takia. Enempää en spoilaa siitä tarinasta ;-)

Simukka, Salla: Punainen kuin veri

Olipa kerran tyttö, joka oppi pelkäämään.

Trilleri joka pitää otteessaan kuin hyytävin pakkanen.

Punainen kuin veri aloittaa Lumikki Anderssonista kertovan jännitystrilogian, jonka muut osat ovat Valkea kuin lumi ja Musta kuin eebenpuu.

Pimiöön on ripustettu kuivumaan pestyjä viidensadan euron seteleitä. Ilmassa leijuu vanhan veren haju. Lumikki Anderssonin periaatteena on olla sotkeutumatta asioihin, jotka eivät hänelle kuulu, mutta seteleiden löytäminen kiskaisee hänet keskelle kansainvälistä huumebisnessvyyhtiä. Alati kiihtyvä tapahtumien pyörre heittää Lumikin hengenvaarallisiin tilanteisiin, pakenemaan kylmäverisiä rikollisia ja lopulta salaisiin Jääkarhun juhliin. Tapahtumien taustalla talvi on kylmempi kuin vuosiin, ja pakkanen kurittaa Tampereen katuja.

Punainen kuin veri pitää otteessaan kuin hyytävin pakkanen. Se aloittaa uuden, vetävän trilleritrilogian, jonka pääosassa on vahva ja itsenäinen Lumikki Andersson.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Taas voi kehua estoitta suomalaista kirjaa. Se on aina positiivinen juttu. Huomasin kirjasta Goodreadsissa hyvän arvion ja varasin sen samantien paikallisesta kirjastosta. Ja samaan syssyyn laitoin varaukseen trilogian toisen ja kolmannen osan. Toinenkin on jo luettu, mutta siitä seuraavassa viestissä lisää.

Kirjassa ei ole mitään yliluonnollista, eikä edes oikein romantiikkaa. Ja silti, tai ehkä juuri siitä johtuen vaihteeksi, tätä on nautinto lukea. Kirjat ovat lyhyitä, ainakin pari ekaa ja tässä tapauksessa se on plussaa. Ei sen takia, että tarinaa ei haluaisi enempää lukea, mutta juttu pysyy hyvin kasassa. Ei tule turhaa liirumlaarumia ja joutokäyntiä. 

Kirjan alussa Lumikki (oma nimeni on tylsä, mutta enpä tiedä, haluaisinko tätäkään...) asuu opiskelija-asunnossa Tampereella. Hän on muuttanut sinne Riihimäeltä, ja pitkin kirjaa heitellään vihjeitä rankasta kouluajasta ja jostain muustakin, josta sitten lisää toisessa osassa. Kouluajan muistot ovat koulineet Lumikista kuitenkin selviytyjän, joka ei koe tarvetta sopeutua muiden joukkoon, muuta kuin huomaamattomaksi sivustaseuraajaksi. Tahtomattaan hän kuitenkin sotkeutuu koulukaveriensa ongelmaan, johon pimiöön ripustetut setelit liittyvät.

Tarinassa juostaan pakoon roistoja pitkin Tampereen katuja ja vähän sen ulkopuolellakin. Tarina on kaikesta huolimatta aika uskottava. Tiedän, että huumebisnes on raadollista, eikä siinä paljon kenenkään henki paina. Lumikista ei tehdä uber-selviytyjää, vaikka hän aika monesta pinteestä pääseekin pakoon. Lähinnä kuitenkin nokkeluutensa ansiosta. 

Kirjan lopussa tämä tarina saa loppunsa, mutta muita langapätkiä jää niin auki, että nappasin lukuun heti seuraavan osan. 

torstai 20. maaliskuuta 2014

McGuire, Jamie: Walking Disaster

Varoitus: Tämä kirjoitus sisältää spoilereita sarjan ensimmäiseen osaan: Beautiful Disaster. Kirja on nimittäin täsmälleen sama tarina, tällä kertaa vain Travisin silmin nähtynä.

Stephenie Meyerin piti kirjoittaa Houkutus -sarjan eka osa uudelleen Edwardin näkökulmasta. Hän kuitenkin jätti homman kesken, kun kirjan ensimmäiset luvut vuotivat nettiin. Aikanaan itsekin ne sieltä luin ja odotin kovasti jatkoa. Nyt olen kuitenkin jo skeptinen, että Midnight Sun -nimellä kulkeva teos ikinä näkee päivänvaloa kokonaisuudessaan. Ja tämän Travisin tarinan jälkeen alan olla sitä mieltä, että ehkä hyvä näin.

Walking Disaster siis kertoo Abbyn ja Travisin tulisen rakkaustarinan Travisin kertomana. Travis rakastuu Abbyyn nopeasti, mutta Abby on epävarma, koska Travisilla on aikamoinen maine naisten keskuudessa. Travis on tatuoitu pahapoika, joka harrastaa laittomia kellaritappeluita. Hän on kuitenkin myös älykäs ja perhettään rakastava nuorimies, jolla on vaan sangen räiskyvä luonne.

Travis lyö Abbyn kanssa vetoa, jonka Abby häviää ja muuttaa kuukaudeksi Travisin ja tämän serkun luo. Tottakai he lopulta päätyvät yhteen ja väillä eroavat ja taas palaavat yhteen. Heidän rakkautensa ei ainakaan ole tylsää missään vaiheessa. Abbyllä on salaisuuksia menneisyydestä, jotka palaavat vainoamaan ja aiheuttavat omalta osaltaan ongelmia kyyhkyläisten elämään. Kaikesta kuitenkin selvitään.

Ekassa osassa valittelin väkivallan ihannointia. Tässä ei mitenkään oikein kritisoida sitä, että Travis pätkii turpaan milloin ketäkin. Tässä osassa Travis sentään itse tajuaa ajatella, että ihan kaikkea ei tarvitse ratkaista nyrkeillä. Enempää en tuosta moralisoi, vaikka sisäinen kukkahattuni välillä tärisikin pahasti. Ihmettelin myös alkoholihuuruista menoa, vaikka rehellisesti sanottuna, sitähän se taisi kyllä olla omassa nuoruudessanikin. (Itsehän toki join vain jaffaa, mutta ne kaverit ;-))

Enemmän ehkä nyt häiritsi se, että Travis on ihan kamalan, hirvittävän mustasukkainen ja sitä kautta aivan liian omistushaluinen. Juu, tiedän, tuollaisia ihmisiä on, ja onhan se tavallaan kutkuttavaa, että joku voisi pitää toisesta noin paljon. Mutta, en tiedä, ajatuksena se kyllä olisi sangen pelottavaa ja huolestuttavaa, jos oma mies käyttäytyisi noin. Saattaisin aika pikaisesti hakea kallonkutistajan numeroa.

Alussa annoin ymmärtää, että tämä osa olisi saanut jäädä kirjoittamatta. Syy ei varsinaisesti ole kirjassa vaan siinä, että tarinassa ei ollut enää mitään jännitettävää, kun tiesi, miten se etenee. Toki, oli virkistävää nähdä asiat toisesta vinkkelistä ja monta asiaa jätettiin kertomatta tai kerrottiin sen sijaan tarinasta toinen pätkä. Kirjan loppua on vaikea kommentoida spoilaamatta mitään, joten jätän sen väliin. Annoin kyllä Goodreadissa 4 tähteä, joten ei tämä nyt huono ollut. Suosittelen kyllä kaikille romantiikan nälkäisille. Ja n. 20 vuotta sitten namä kirjat olisivat varmasti nousseet suosikeiksini alta aikayksikön.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Mankell, Henning: Riian verikoirat



Etelä-Ruotsin rannikolle ajautuu kumilautta, jolla makaa kaksi kuollutta miestä. Miesten sanotaan olleen venäläissyntyisiä rikollisia Latviasta, ja Kurt Wallander lähtee Riikaan selvittämään tapausta. Vasta perillä Wallanderille paljastuu, että hänen nimensä on murhien takana olevan salaliiton tappolistalla.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Suomalaisia aina syytetään synkkämielisiksi, mutta eipä ruotsalaiset kyllä paljon jälkeen jää. Ainakin, jos uskoo heidän rikoskirjallisuuden luomaa kuvaa. En ole kovin montaa Wallander -leffaa nähnyt, mutta tuntuu, että niissä sataa ihan koko ajan. Ja on synkkää ja pimeää.

Otin joku aika sitten uudelleen lukuun nämä ruotsalaisen rikoskirjallisuuden kuuluisat teokset ja täytyy myöntää, että kyllä Mankell kirjoittaa osaa. Osa kirjoista on ehkä hieman liiankin poliittisia makuuni, mutta juoni on yleensä mukaansa tempaava.

Tässä, Wallander -sarjan toisessa kirjassa Kurt Wallander tutkii rannikolle ajautuneiden ruumiiden arvoitusta. Ruumiit kuuluvat Latvialaisille miehille ja sieltä lähetetään poliisi selvittämään asiaa. Jälkeenpäin Kurt kutsutaan vastavierailulle selvittämään asiaan liittyvää toista rikosta.

Kirja on kirjoitettu 1990 -luvun alussa, jolloin kuohunta Neuvostoliiton ja muiden Baltian maiden välillä on kova. Toki, nykytilanteen valossa jutut kuuulostavat kovasti tutuille. Mankell maalaa kuitenkin Latviasta aika ankean kuvan, ja se varmasti kyllä vastaa todellisuutta. Wallander yritää selvittää murhaa tilanteessa, jossa hän ei voi luottaa oikein kehenkään, ja kaikki salaavat jotain. Sen lisäksi tietenkin kaikkea salakuunnellaan. Wallander palaa Latviaan parikin kertaa ja kirjan loppua kohden jännitys tiivistyy aika reilusti. Kirjan keskivaiheilla oli ehkä vähän turhaa toistoa, vaikka kirja itsessään olikin aika lyhyt. Vajaat 300 sivua.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Jordan, Robert; Sanderson, Brandon: The Gathering Storm


Niin se vaan tämäkin sarja alkaa lähestyä loppuaan. Nyt mennään jo 12 osassa kuuluisaa, ja hyvin, hyvin pitkää Wheel of Time (=Ajan pyörä) -fantasiasarjaa. Kirjan alkuperäisen kirjoittajan Robert Jordanin kuoleman jälkeen leski valitsi kirjan jatkajaksi Brandon Sandersonin. Itse luin monta osaa ennen tätä suomeksi, joten en kyllä osaa erottaa, että koska kirjoittaja vaihtuu. Sanderson teki kirjan loppuun Jordanin muistiinpanojen pohjalta, joten loppupeleissä ratkaisut ovat kaiketi Robertin käsialaa.

Alunperin sarjan piti olla 12 osainen, mutta tarinaa oli niin paljon, että viimeinen osa jaettiin kolmeen, joista tämä on eka. Alkukirjassa ei oikein tapahdu taas mitään erikoista. Kaikki alkavat suunnata katseitaan ja askeleitaan kohti viimeistä taistelua. Lan kerää omat soturinsa ja myöntää viimein, että hänestä saattaa olla kuninkaaksi. Rand tuntuu sekoavan entistä enemmän, poikarukka ei luota enää kehenkään. Hän yrittää karkoittaa kaikki ympäriltään ja tekee muutamia todella radikaaleja ratkaisuja.

Egwene taistelee tietään kohti Aes Sedain valtaistuinta. Hänen keinonsa ovat paljon maltillisempia kuin Randin, mutta molemmilla on päämäärä. Elaynesta ei tässä kirjassa juurikaan puhuta, Mat ja Perrin esiintyvät kyllä. Mat yrittää selvittää, että onko hänen naimisiinmenonsa viisas veto ollenkaan. Hän myös joutuu mm. keskelle mielipuolten kylää matkallaan Randin luokse. Perrin on paljon rauhallisempi saatuaan takaisin vaimonsa.

Lopussa tapahtuu taas paljon, ja asetelmat ovatkin aika kutkuttavat seuraavan osan alussa. Ja pidän kyllä siitä, että edes osa pahasta saa palkkansa. Siitä yksi kirjan päätarinoista pitää huolen. Ehkä hieman liiankin pahan palkan, mutta kuitenkin. Kirjan loppupuolen pääpaino on siinä, kuka lopulta saa Tar Valonin ja Aes Sedait takaisin ruotuun.

Vielä on kaksi osaa jäljellä, niiden lukemiseen ei toivottavasti mene ihan yhtä kauan kuin tähän. Vaikka kirja ei ollut tylsä, niin kyllähän sitä tuli luettua pitkään ja hartaasti. Välillä se oli kappale kerrallaan etenemistä, kun ei muuten napannut. Harmi, että kirjan suomennos jätettiin kesken. Ei se nyt itseäni haitannut, mutta voin kuvitella, että montaa nuorempaa lukijaa saattaa haitatakin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...