lauantai 26. huhtikuuta 2014

Christie, Agatha: Sininen juna

Hercule Poirot
rubiinimurhaajan jäljillä


”Mutta on kaksi sellaista
jotka tietävät. Toinen on hyvä Jumala, toinen on Hercule Poirot." Näin
mahdottomia lausuessaan tuo itserakas nero on kuitenkin oikeassa. Sinisen junan
tapausta pidetään jo ratkaistuna, kun Hercule vielä kertaa tapahtumat ja oivaltaa,
kuka lopulta murhasi Ruth Ketteringin.

Rikas, kaunis ja
avioliitossaan epäonnistunut Ruth Kettering lähti Sinisellä junalla Ranskan
Rivieralle tapaamaan rakastettuaan. Hänellä oli mukanaan mittaamattoman arvokas
ja haviteltu Tulensydän-rubiini. Yöjunan käytävillä liikkui monia ihmisiä,
mutta vain yksi otti hengen Ruthilta ja vei jalokiven mennessään. Jalokivi oli
motiivi, mutta kenellä oli tilaisuus tihutyöhön ja syy murskata kaunottaren
kasvot?


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Tämä dekkari oli seuranani lenkkipoluilla äänikirjan muodossa. Nyt pitäisi kyllä jo muistaa, että tällaiset kirjat eivät ole oikein hyvä ratkaisu, jos kuuntelee tätä kerran - pari kuukaudessa. Yleensä juoksen kaverin kanssa, joten tämä kirja ei oikein edennyt. Tämä oli seuranani myös silmäleikkauksen jälkeen, mutta silloinkaan en saanut tätä loppuun, joten nyt parilla lenkillä sitten kuuntelin loppuratkaisun. Lukijana oli Lars Svedberg, joka on kyllä lukija omaan makuuni.

Nyt se vähän lässähti, koska oli vaikeuksia muistaa, että kuka oli kuka ja kuka nyt oli tehnyt sitten mitäkin. Englantilaiset nimet kuulostivat samalle korvaan, eikä perus-Poirotin juonet juurikaan toisaalta eroa, joten mitään varsinaista kliimaksia ei tullut. Mietinkin, että pitäisi varmasti lukea viimeiset luvut ihan kirjasta. Pelkään, että hyppäsin jonkun kappaleen yli kokonaan, koska loppu tuli todella töksähtäen. Kirja vielä loppui kesken lenkin alkuosuuden, eikä ollut mukana mitään muuta kuunneltavaa, joten loppumatkan pyörittelin juonta mielessäni. 

Kirjana toki hyvä. Alussa murhataan nuori ja rikas nainen junassa. Sopivia ehdokkaita on useita, ja juoni kuljettaa Poirotin ja muut Ranskan Rivieralle, jossa tuohon aikaan, ja kai nykyäänkin rikkaat ja hyvinvoivat lomailevat.

Tykkään näistä Christien dekkareista, kun näissä ei kuitenkaan mässäillä väkivallalla. Toki, tässäkin on raaka murha, kasvot murskattu jne. mutta ei sitten muuta tarpeetontakin kuvausta aiheesta. Eipä tästä nyt muuta osaa sanoa, kuin että suositellaan dekkareiden ystäville.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Jordan, Robert; Sanderson, Brandon: Towers of Midnight

Edellinen osa meni tahmaten, mutta tämä sen sijaan imaisi mukaansa. Yhtäkkiä alkoi tapahtua joka rintamalla ja loppu lähestyi paljon nopeammin, kuin olin kuvitellutkaan. No siis joo, onhan tätä tarinaa tahkottu jo 13 kirjan verran, joten korkea aikakin. Tarinassa on edetty koko sarjan aikana n. parisen vuotta, joten ei mitään pitkää pätkää. Paljon on vaan ehtinyt tapahtua sinä aikana.

Tässä kirjassa keskityttiin aika paljon Perriniin ja siihen, että Valkoviitat haluavat hänet hengiltä. Hän on tappanut pari valkoista aiemmin, eivätkä he oikein tykänneet siitä. Noh, kukapa nyt tykkäisi. Perrin kuitenkin hoitaa homman omaan suoraselkäiseen tyyliinsä ja saa yllättäviäkin liittolaisia lopussa. Kirjan tylsimmät pätkät liittyivät Perrinin susiuniin. Tiedän, että niillä on varmasti lopun kannalta paljonkin merkitystä, mutta ne nyt olivat vaan jotenkin vähän booooring lukea.

Matista on myös paljon tarinaa. Hänellä on tarjota uudelle kuningattarelle, Elaynelle, ylivoimaiselta kuulostava ase. Samaan aikaan hän tuskailee vaimonsa, Tuonin, puolesta. Vaimo kun sattuu olemaan suuri ja mahtava hallitisija. Merentakaisen kansan, joka haluaa vallata maat itselleen. Eli on siinä pojalla dilemma. Kirjan lopussa Mat myös lähtee pelastamaan monta kirjaa sitten kadonnutta Moirainea. Aes Sedaita, josta koko tarina oikeastaan lähti liikkeelle. Hän on varma, että nainen on vielä elossa Ghenjein Tornissa. Paikassa, josta Mat itse pakeni kauan sitten.

Egweneä yritetään salamurhata ja häneen syvästi rakastunut Gawyn yrittää ritallisesti pelastaa häntä. Poikaparka ei vaan saa ehkä aikeitaan esiin parhain mahdollisimman tavoin. Tarvitaan yksi melkein kuollut kosija, ennenkuin Egwene tajuaa, että nyt olisi tosi rakkaus kyseessä. Kirjassa muuten kositaan useampaan otteeseen. Eli yllättävän paljon romantiikkaa.

Rand kasaa porukkaa yhteen ja lopussa kaikki kynnelle kykenevät ja hengissä olevat kerääntyvät lopulta yhteen paikkaan. Kuka tukeakseen, kuka estääkseen Randia rikkomasta sinettejä. Jännä nähdä, onko kirjassa ns. nätti loppu vai käykö tässä joku Tulen ja Jään kaltainen 'kaikki kuolee kerralla' -tapainen juonenkulku. En oikein jaksa uskoa, että Jordan haluaisi tappaa päähenkilöitä tai mitään, mutta toisaalta. Mistäs sitä tietää.

Viimeinen osa on jo alkumetreillä Kindlessä. Lukuaikaa näyttää olevan n. 20 h, joten vaikka vietänkin lomaviikkoa, niin en taida silti ehtiä tällä viikolla kokonaan vikaa osaa lukemaan. Tosin, aurinko paistaa kivasti, joten ainakin yhden päivän voisi maata takapihan auringossa kirja kädessä :-) Ehtisi siinä nyt jo aika pitkälle.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Mankell, Henning: Valkoinen naarastiikeri


Kadonnut nainen, mustan miehen sormi, harvinainen eteläafrikkalainen pistooli, venäläinen radiolähetin - Kurt Wallander rakentaa kuvaa paloista, jotka eivät tunnu loksahtavan paikoilleen.

Kiinteistövälittäjä Louise Åkerblom katoaa jäljettömiin Ystadissa Ruotsissa. Maapallon toisella puolella Etelä-Afrikassa joukko buureja suunnittelee attentaattia, joka hajottaisi uudistusmieliset voimat ja palauttaisi vallan apartheidin kannattajille.

Rikoskomisario Wallander saa Åkerblomin tapauksen tutkittavakseen ja hän vaistoaa heti, ettei kysymys ole tavallisesta katoamisesta. Tutkinnan mittaan hän osoittaa jälleen pitävänsä ihmisyyttä tärkeämpänä kuin poliisien ohjesääntöä - ja maksaa vakaumuksesta kovan hinnan.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Minkä ihmeen takia suomalaisia pidetään aina melankolisena kansana? Kyllä nämä ruotsalaiset pikkukaupungin poliisit ovat ihan omaa luokkaansa. Tässä kirjassa Wallander saa ihmeteltäväkseen kadonneen kiinteistövälittäjän ja irroneen sormen. Nainen löytyy kyllä aika alkumetreillä ja sormen omistajakin kerrotaan lukijoille aika nopeasti. Wallander ei sitä tosin siinä vaiheessa tiedä. 

Edellinen osa kertoi Kurtin seikkailuista Latviassa ja tässä osassa sukelletaan Etelä-Afrikan historiaan. Toki, olen joskus historiaa lukenut ja tiesin buurien liittyvän tuonne päin maailmaa. Mutta tämä kirja valotti enemmänkin heidän historiaansa. Jännä oli lukea tarinaa, joka on kirjoitettu 1990 -luvun alussa ja mm. Nelson Mandela oli vasta vapautettu vankilasta. Juurihan minä katsoin telkkarista hänen hautajaisiaan.

Tarina etenee kahdella rintamalla. Toisaalla poliisit Kurtin johdolla yrittävät selvittää katoamisia ja irronneita sormia Ruotsissa ja toisaalla kerrotaan buurien halusta saada Etelä-Afrikka omaan valtaansa. Heidän mielestään valkoisten ylivaltaa ollaan rajoittamassa liikaa, joten radikaali salamurha saattaisi auttaa asiaa. Loppua kohden tarina tiivistyy ja luin taas aika vauhdilla viimeiset sata sivua. 

Nyt kuitenkin jätän herran Mankell vähäksi aikaa rauhaan. Politiikka on jees, mutta mieluummin nyt seuraavaksi pokkaririntamalla jotain vähemmän poliittista. Näitä kirjoja taitaa kuitenkin olla vielä kymmenkunta jäljellä, joten kyllä niitä vielä riittää. Ja tästäkin kirjasta jäi edeltäjänsä tapaan vähän halju fiilis. Kyllä me aika lintukodossa elämme. 

Ja sivuhuomautus: 44-vuotias ei ole vielä järin vanha, vaikka Wallanden parissa kohtaa antaa niin ymmärtääkin. Ei se hauta odota seuraavan mutkan takana, kun 40 pamahtaa mittariin.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Simukka, Salla: Musta kuin eebenpuu

Aika käy vähiin, ensi-ilta on oven takana ja Lumikin täytyy löytää keinot voittaa ahdistelijansa, jonka sielu tuntuu olevan musta kuin eebenpuu.

Ilmaisutaidon lukiossa ollaan tekemässä jouluksi uutta tulkintaa Lumikki-sadusta ja näytelmän pääosaan on tietenkin haluttu Lumikki Andersson. Kaikki näyttäisikin sujuvan harvinaisen hyvin. Lumikki on yllätykseksi itselleenkin alkanut seurustella mukavan pojan kanssa, joka esittää näytelmässä metsästäjää. Olisiko elämä viimein löytämässä rauhallisen uomansa?

Ensi-illan lähestyessä Lumikki alkaa kuitenkin saada viestejä salaiselta ihailijalta, jonka ihastus paljastuu pian kaikennieleväksi pakkomielteeksi. Viestien lähettäjällä tuntuu olevan enemmän tietoa Lumikin menneisyydestä kuin Lumikilla itsellään. Ihailija uhkaa muuttaa ensi-illan verilöylyksi, ellei Lumikki suostu hänen vaatimuksiinsa. Selvittäessään salaisen ihailijan henkilöllisyyttä Lumikin on pakko kohdata myös oman henkilöhistoriansa mustimmat salaisuudet.

Lisäksi Lumikin elämän suuri rakkaus, Liekki, ottaa jälleen yhteyttä yli vuoden hiljaisuuden jälkeen ja haluaa jatkaa siitä, mihin he kaksi jäivät. Lumikin on tehtävä valinta kahden rakkaan väliltä. Mutta onko se mahdollista?
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Tämän loistavan suomalaisen sarjan kolmas osa tuli kirjastosta nopeasti lukuun, joten olihan se sitten pakko lukaista samantien. Kirjan lukemiseen ei kauaa mennyt, pituutta sillä oli piirun verran vajaa 200 sivua, joten se oli yhdellä istumalla kahlattu läpi. 

Pidin tästä enemmän kuin toisesta osasta, jossa tapahtumat sijoittuivat Prahaan. Tässä oltiin taas takaisin Tampereella, Lumikilla oli elämä tasaantunut, löytynyt poikaystävä ja rooli  koulunäytelmästä. Lumikkina, tottakai. 

Joku lähettelee sairaita kirjeitä Lumikille, näiden lähettäjää saikin sitten arvuutella aivan loppumetreille. Varsinkin toisessa osassa pedattiin myös toista salaisuutta, joka selviää tässä osassa. Ja kaiken lisäksi Liekki on palannut takaisin maisemiin. Ok, Liekin ajatusmaailmaa en kyllä ymmärtänyt. Ensin hän on yli vuoden pois, ja sitten kävelee takaisin ja kuvittelee, että homma vaan tuosta jatkuu. Ehkä ihan pikkuisen suuri ego tai jotain...

Sarjan plussaa olivat hieman erilaiset henkilöhahmot, lyhyet kirjat, tarina ei niiden takia rönsyillyt ja hyvä kirjoitustyyli. Suosittelen lämpimästi ihan kaikille ikään katsomatta. 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...