perjantai 15. huhtikuuta 2011

Martin, George R. R: Miekkoja ja valtatappelua

Työkaverin suosituksesta hankin ensimmäisen osan Geroge R.R. Martinin sarjasta: Song of Ice and Fire. Kirja kantaa nimeä Game of Thrones ja paksuutta sillä oli liki 1000 sivua. Ja koska viime aikoina on tuo kielitaito hieman päässyt rapistumaan, niin päätin, että tämähän luetaan nyt englanniksi. Eihän se nyt niin hankalaa voi olla, kun naapurin teini-ikäinenkin lukaisi ne ihan tuosta vaan. Alunperin hankin paperiversion, mutta puolestavälistä jatkoin lukemista e-kirjana.

Ja tosiaan, aika nopeasti lukeminen alkoikin sujumaan myös vieraalla kielellä. Kirjan alku oli heti hätkähdyttävä ja työkaverin kommentti "Älä tykästy kehenkään, se kuolee kuitenkin" alkoi tuntumaan enemmän kuin todelta. Kaikesta päänkatkomisesta huolimatta tarina imaisi mukaansa. Kirjan jokainen luku on aina jonkun hahmon näkökulmasta kerrottu. Ja tämä osoittautui hyväksi tavaksi. Kappaleet jäivät toki aina johonkin sellaiseen kohtaan, että aika nopeasti tuli luettua seuraavat kappaleet, että pääsi taas seuraamaan juuri sen suosikin matkaa. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että aloitin kirjan jo kesällä 2010, ja ekojen lukujen jälkeen luin paljon muutakin englanniksi, joten jatko sujui ehkä senkin takia helpommin.

Välillä vilkuilin myös suomennettua versiota, jossa nimet ja paikat olivat suomennettu. Ehkä jotain juttuja olisi saanut paremmin irti, jos olisin tosiaan lukenut suomeksi. Käännökset olivat välillä ihan oivaltavia. En kuitenkaan tuota pitänyt ongelmana, mutta välillä oli todellinen haaste muistaa henkilöt. Kirjasarjan uusimman osan henkilöluettelo on kuulemma 60 sivua pitkä. Henkilöitä ja eri sukuja vilisee pilvin pimein, eikä itselläni ollut ainakaan mitään mahdollisuutta pitää kaikkia muistissa. Jos ei sitten pidä auki samalla sitä henkilöluetteloa.

Kirja on täynnä poliittista juonittelua. Ekassa osassa fantasia oli vielä aika vähäisessä roolissa, odotan jatko-osilta enemmän sen suhteen. Välillä kirjan niljakkeet saivat verenpaineen nousemaan sellaisiin lukemiin, että pieni lenkki lähimetsän pururadalla oli tarpeen, että pystyi taas jatkamaan lukemista. Kirjassa ei kuitenkaan ole mitenkään mustavalkoinen meno. Suurin osa henkilöistä pysyy harmaalla alueella. Sillä hyvikselläkin oli omat luurankonsa kaapissa.

Sain kirjan sopivasti loppuun, ennenkuin HBO alkoi näyttämään kirjasta tehtyä sarjaa. Sarja seuraa hyvin uskollisesti kirjaa, joten mitään uutta se ei tarjonnut. Vuorosanatkin muistin välillä ulkoa. Mutta HBO:n tyyliin uskollisena, hyvin toteutettu sarja.

torstai 7. huhtikuuta 2011

Kirja: John Marsden, The Tomorrow -series

Australialainen nuortenkirjailija John Marsden on kirjoittanut erittäin suositun (australiassa suosittu) The Tomorrow -sarjan. Innostuin sarjasta, kun sen ensimmäisestä osasta tehty leffa tuli teattereihin. Leffa on edelleen näkemättä, mutta kirjat luin aika nopeassa tahdissa läpi. En arvioinut niitä erikseen vaan kaikki kerralla, koska en enää edes muista, että missä kirjassa tapahtui mitäkin.

Sarjan osat ovat:
  1. Tomorrow, When The War Began
  2. The Dead of the Night
  3. The Third Day, the Frost
  4. Darkness Be My Friend
  5. Burning for Revenge
  6. The Night is for Hunting
  7. The Other Side of Dawn
Sarjan perusjuonena on sota. Ryhmä nuoria lähtee viikonlopun viettoon ja sillä aikaa heidän kotikylänsä ja samalla koko Australia vallataan. Missään vaiheessa kirjojen ei aikana ei sanota, että mikä maa hyökkäsi, mutta ei siinä tarvitse olla ruudinkeksijä tajutakseen, mihin suuntaan sormi osoittaa. Ja siitähän homma sitten alkaa edetä. Ensimmäisissä osissa nuoret pistävät kapuloita rattaisiin oikein kunnolla. Jos ei anna sellaisten pikkuseikkojen häiritä, kuten se, että nuoret päihittävät kilokaupalla ammattisotilaita lähinnä pikkunäppäryydellään, niin homma on oikein toimivaa.

Ja kuten kuvaan sopii, niin sekaan mahtuu romansseja, teiniangstia (tätä luojan kiitos aika vähän) ja kuolemaa. Paljon kuolemaa. Moni joukosta putoaa matkan varrella pois. Koska luin kirjat tosiaan aika putkeen, niin jossain vaiheessa alkoi puuduttamaan se, että jatkuvasti tehtiin joku killeri-isku vihollisen asuntoihin / autoihin / laivoihin / lentokoneisiin / jne. ja aina vihulaiset tulivat rytinällä päälle ja aina kuitenkin selvittiin nippanappa.

Kirjat ovat kuitenkin aika raadollisesti kirjoittettu, ja voisin kuvitella, että sota tosiaan voisi ollakin tuollaista. Ei mitään mukavaa. Sarjan loppuosissa tehdään myös sissi-iskuja, mutta mukaan mahtuu paljon muutakin. Suosittelen sarjaa kuitenkin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...