maanantai 23. syyskuuta 2013

Hosseini, Khaled: Tuhat loistavaa aurinkoa

Suurmenestykseksi noussut, säkenöivä romaani Leijapojan tekijältä - unohtumaton tarina kahden naisen kohtalosta ja ystävyydestä sotien haavoittamassa Afganistanissa
Mariam on vain 15-vuotias, kun hänet lähetetään Kabuliin ja naitetaan itseään kolmekymmentä vuotta vanhemmalle Rashidille. Hän aloittaa uuden elämänsä toiveikkaana, mutta vuosien kuluessa burqa kätkee alleen niin nöyryytykset, mustelmat kuin hiipuvan toivon lapsesta.
Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Kabulissa riehuvat taistelut murskaavat myös nuoren ja rakastuneen Lailan haaveet tulevaisuudesta. Hänestä tulee Rashidin toinen vaimo.
Afganistanilaisnaisen kohtalosta määräävät miehet, sota, talibanien hirmuhallinto. Mutta Mariamin ja Lailan välille kasvaa ystävyys, joka on kaikkia näitä vahvempi – ja joka saa heidät yhä uudestaan taistelemaan toivon ja vapauden puolesta.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Saman kirjailijan Leijapoikaa luin hieman ahdistuneena, mutta tämä kirja ihan oikeasti vähän pelotti etukäteen. Naisen asema on arka aihe, ja Leijapojassa sitä sivuttiin, mutta ei paljon. Tässä koko kirja kuitenkin pureutui aiheeseen.

Kirja on taas todella hyvin kirjoitettu, ja tarina kyllä vie mennessään. Mutta luin tätä siihen malliin, että sata sivua ja sitten piti lukea jotain kevyempää väliin. Alkoi muuten ahdistamaan liikaa. Länsimaisen kasvatuksen saaneena koko tuo touhu on vaan jotain niin käsittämätöntä. Tiedän, että Afganistanin tilanne on sodan runtelemassa maassa paha, se on sitä sukupuoleen ja ikään katsomatta, mutta onhan se käsittämätöntä, että miten yksi ihmisryhmä pystyy sanelemaan muiden elämän ihan täysin. Ehkä se kontrolli kumpuaa pelosta?

Tarinassa on kahden naisen limittäin kulkeva elämä, joka lopulta yhdistyy. Kirjassa vähän häiritsi se, että aina kun näkyi valoa tunnelin päässä, se osoittautui lopulta junan valoksi. Eli aina jotain meni pieleen. Loppu oli kuitenkin valoisampi monelta osin, vaikka siinäkin oli surullinen pohjavire.

Voin toki suositella kirjaa ja kirjailijan muitakin kirjoja, mutta itse taidan taas palata hetkeksi enemmän viihdekirjallisuuden pariin. Tällaisissa kirjoissa kumpuaa aina se turhautuminen, kun ei pysty mitenkään vaikuttamaan asioihin. Ja nyt tarkoitan sitä ihan oikeaa vaikuttamista näiden ihmisten elämään. Toki, hyväntekeväisyys auttaa paljon esim. lapsia ja naisia pakolaisleireillä, mutta taas siihen naisen asemaan ei täältä käsin voi juurikaan vaikuttaa.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Lawrence, Theo: Salatun voiman kaupunki


Maaginen kahtia jaettu kaupunki. Poliittista kapinaa. Ikuista rakkautta?

Manhattan vuonna X. Pilvenpiirtäjien huipulla hallitsevat rikkaat ja etuoikeutetut, joiden yltäkylläisen elämän mahdollistaa vain katutasossa, ilmastonmuutoksen synnyttämien kanaalien varsilla kurjaliston joukossa majailevilta mystikoilta salaperäisesti hankittu energia. Yläluokan hienostosviiteissä asuu myös 16-vuotias Aria Rose, rakastuneena silmittömästi isänsä poliittisen kilpailijan poikaan.

Vai onko hän sittenkään niin rakastunut? Ainakaan hän ei pysty muistamaan, miten romanssi sai alkunsa. Mutta sitten Aria tapaa Hunterin, komean ja hämmentävän mystikon alakaupungista, ja tällä tuntuu olevan hallussaan hänen unohtuneen menneisyytensä avain.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Taas yksi dystopia. Eikä ollenkaan huonompi tämäkään. Tarina oli taas hieman erilainen, kuin aiemmat lukemani. Aria herää yhteen aamuun muistamatta mitään sulhasestaan. Sulhasesta, jonka takia hän on kuitenkin uhmannut perhettään ja saattanut vaaraan itensä ja paljon muutakin. Tämän romanssin takia jaettu kaupunki saadaan kuitenkin yhdistettyä. Tai se on ainakin tarkoitus.

Kaikki ei kuitenkaan ole kunnossa ja Aria tutustuu poikaan kaunpungin varjoisalta puolelta. Maan tasalta, jossa asuu se huonompi aines. Ja mystikot, jotka pitävät kaupungin pyörimässä. Kirja on aika raadollinenkin kuvaus yhteiskuntaluokista, ja vaikka kyseessä on fantasia, niin täyttä tottahan tämä luokkajako on monessa maassa. 

Lopussa homma jotenkin lässähti, toivon, että jatko ei mene poliittiseksi suhmuroinniksi. Jatko-osahan tullee vasta joskus ensi vuoden puolella. Mutta ei siis huono sarjan ensimmäiseksi osaksi. Ei ollenkaan. Romantiikkaa, jännitystä ja toimintaa sopivassa suhteessa. Arian veli tosin nosti ärsyttävyyskertoimen potenssiin sata.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Roberts, Nora: The Perfect Hope


Tämä oli kolmas kirja Majatalo -sarjaa. Samalla myös viimeinen. Suomennosta tästä ei vielä ollut, joten latasin englanninkielisen teoksen suoraan Kindlelle. Tarina kertoo kolmannen Montgomeryn veljeksen Ryderin ja majatalon pitäjän Hope:n tarinan. Hope on vaihtanut loistohotellin managerin maailmasta pieneen idylliseen kylään, ystävänsä Averyn luokse. Veljesten äiti palkkaa hänet jo sarjan ensimmäisessä osassa, kun Hope:lle selviää exänsä petollisuus.

Tarina sinällään on tuttu, kuten näissä kirjoissa aina. Ryder on jäyhä rakennusmies, ja Hopekin ehkä vähän varautunut. Heidän romanssinsa saa kuitenkin tuulta purjeisiin majatalon aaveen avustuksella. Sama vaeltava aave, Lizzy on avittanut kahta muutakin veljestä ottamaan omissa romansseissaan alkuaskeleet.

Yliluonnollisen aineksen sotkeminen kirjaan olisi ehkä saattanut häiritä, mutta jotenkin ei kuitenkaan. Tässä kirjassa myös Lizzyn tarina saa päätöspisteen, ja siinä saatiin aikaiseksi pientä jännitystäkin. Myös Hopen exä aiheuttaa harmaita hiuksia.

Mukavan leppoisaa ja nopeaa luettavaa. Vaikkakin, olen huomannut, että näissä romanttisissa kirjoissa englanti tuntuu joskus paljon vaikeammalle, kuin muissa kirjoissa. Mutta, se johtunee siitä, että kirjoissa on paljon adjektiiveja. Tyyliin: Synkän komea raamikas mies jne. Eikä niitä kaikkia adjektiiveja vaan voi muistaa...

lauantai 7. syyskuuta 2013

Mäki, Reijo: Seriffi

Rintamamiestalon pihalla valittaa ruosteinen vaijerikeinu, jossa istuu alaston ja raadeltu ruumis. Lehdet aloittavat armottoman lööppitulvan, jota jatkuu läpi talven. Seuraavana keväänä Jussi Vares palkataan tutkimaan yhä selvittämätöntä murhaa. Työ vie yksityisetsivän jälleen Turun alamaailman armottoman ja arvaamattoman aateliston pitkiin pöytiin ja hämäriin huoneisiin. Alkaa hämäysten ja toinen toistaan seuraavien juonenkäänteiden omituinen naamioleikki, jonka säännöt eivät tunnu aukeavan Varekselle. Ja sitten Jussia vastaan astelee nainen nimeltä Harriet, joka jättää mieheen ikuisen jäljen.Samaan aikaan novellikirjailija Luusalmi valmistautuu elämänsä ensimmäiseen runonlausuntatilaisuuteen odottamattomin seurauksin.Jossakin tapahtumia tarkkailee herkeämättä kasvoton Sheriffi. Hän on yhtä aikaa kaikkialla, mutta ei missään...

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Tämä kuului lukuohjelmistoon äänikirjana. Latasin keväällä Elisan sivuilta, ja kuuntelin juostessa kesän aikana. Yleensä juoksen lenkit kaverin kanssa, joten kirjan kuunteluun meni se kolmisen kuukautta. Mikä hieman häiritsi. Parin viikon tauko ei tee välttämättä oikeutta kirjan jännittävälle juonelle. Lenkkeillessä myös ainakin itselläni ajatus tuppaa harhailemaan, joten välillä oikein havahtui, että jaa, nyt taisi mennä viimeiset viisi minuuttia ihan ohi.

Juoni oli aika perusdekkarimainen. Kirjan alussa löytyy pari ruumista, mutta tappajaa heille ei sitten noin vaan löydykkään. Jossain vaiheessa toisen kuolleen omaiset ottavat yhteyttä Varekseen, joka alkaa sitoa langanpäitä kiinni. Nyt on pakko olla itsestään ylpeä, mutta ainakin itse tajusin aika aikaisessa vaiheessa kupletin juonen. Loppuun toki mahtui parikin nasevaa yllätystä, joten kirja täytti kesädekkarin odotukset loistavasti. Vares ratkoi rikoksia, tällä kertaa Turussa ja sen lähimaastossa pysyen. Hän löysi itselleen myös taas tuttuun tapaan naisystävän, ja mukana kuvioissa oli sama vanha perusjengi, joka pohti elämää apteekin tiskillä.

Sellainen pieni vinkki, että perjantai-ilta, pururata ja ruumiin löytyminen ei ole hyvä yhdistelmä herkemmälle ihmiselle. Siitä lenkistä tuli ennätys. Ainakin sykkeen puolesta.

torstai 5. syyskuuta 2013

Evanovich, Janet: Three to get deadly


Palkkionmetsästäjä Stephanie Plum saa taas rikolliset vapisemaan, äitinsä häpeämään silmät päästään ja seksikkään poliisin Joe Morellin haikailemaan peräänsä.

Rakastettu karkkikauppias Mo on jättänyt liikennesakkonsa maksamatta ja häipynyt. Miksi ihmeessä, kysehän on vain sakoista? Jäljittäessään Mota Stephanie saa sapiskaa kaupunkilaisilta. Mon kaltainen ihana ihminen ei ole voinut tehdä mitään väärää, kaikkihan hänet tuntevat. Vai tunteeko kukaan? Hämärähommia alkaa paljastua. Mon kellarissa olevissa säkeissä ei olekaan pelkkiä makeisia, ja Stephanie törmää ruumiiseen. Avukseen hän saa entisen ilotytön Lulan, joka on iso ja vahva kuin sumopainija, sekä Joe Morellin. Surman selvittäminen olisi lasten leikkiä, ellei mummikin änkeäisi mukaan ja kampaajareissu päättyisi katastrofiin. Mutta Stephanie ei luovuta: pää punaisena konnajahtiin!


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Ylläoleva teksti on suomenkielisen kirjan takakansi, mutta luin tämän englanniksi. Kieli on helppoa ja sujuvaa ja jopa ymmärrän vitsitkin, joten helppo valinta.

Stephaniella on sekopää perhe, tai no, isä taitaa olla suht normaali, mutta isoäiti on aivan huippu. Kirjan parasta antia onkin päivällispöytä -keskustelut, joita käydään verrattain tiheään. 

Stephanie siis alkaa selvittämään paikallisen jäätelökauppiaan mystistä katoamista. Hän ei kuitenkaan ole ainut, joka on herrasta kiinnostunut. Apuna häärii entinen rakkauden ammattilainen Lola ja toki myös Morelli ja Ranger. Toinen poliisi, ja toinen kovanaama palkkionmetsästäjä. Morellin kanssa Stephaniella on romanssinsa, Rangerin kanssa ei ainakaan vielä. Hahmot ovat ehkä kärjistettyjä, mutta pidän hirmuisesti tällaisistä perusdekkareista, joissa on rikos tai pari, niitä selvitellään ja konnat laitetaan pakettiin. 

Kirjoissa ei ole mitään yliluonnollista, ja siksi ne ovat lukuvalikoimaani poikkeus. Oikein virkistävä sellainen.


maanantai 2. syyskuuta 2013

Hosseini, Khaled: Leijapoika

Kabulilaisen mahtimiehen poika Amir ja köyhän hazarapalvelijan poika Hassan - erottamattomia, melkein ikuisesti. Leijanlennätyskilpailussa talvella 1975 tapahtuu kuitenkin jotain, mitä kumpikaan ei voi unohtaa. Sitten Neuvostoliiton panssarivaunut vyöryvät Kabuliin ja kokonainen elämäntapa päättyy.

Paljon myöhemmin Yhdysvaltoihin kotiutunut Amir saa viestin menneisyydestä. "Nyt on tilaisuus olla jälleen hyvä", sanoo setä Rahim Khan puhelimessa. Amirin on aika sovittaa lapsuutensa synnit.


* * * * * * * * * * * * * * 
Heti alkuun tunnustus: Harvoin luen mitään tällaista, olen enemmän kevyemmän kirjallisuuden ystävä. Jotenkin aina ajattelen, että vaikka omassa elämässäni ei mitään draamaa olekaan, niin en halua myöskään viihdyttää itseäni lukemalla / katselemalla mitään ahdistavaa.

Tiedän, tämä on oman pään työntämistä pensaaseen, eikä varmasti mikään reilu tapa ajatella. Mutta, en myöskään kovin mielelläni lue väkivaltaisia kirjoja, oli ne sitten fiktiota tai faktaa.

Tämä kirja kuitenkin ilmestyi työpöytäni kulmalle työkaverin kantamana. Hän suositteli, ja ajattelin, että jospa nyt kerrankin olisin ajanhermolla ja lukisin. Kirjahan siis ilmestyi jo 10 vuotta sitten, joten ehkä hieman jälkijunassa olen, mutta kuitenkin.

Ja lopputulos oli se, että istuin kaksi iltaa nenä kiinni kirjassa. Hyvä vaimo -pisteet eivät ropisseet, mies nimittäin tällä välin kaivoi 4 - 5 metriä pitkän istutus-uran, suunnitteli piharemontin naapurin kanssa ja taisi se kysyä aiheeseen jotain mielipidettäkin. Toivottavasi meillä ei ole vaaleanpunaista lauta-aitaa, kun seuraavan kerran katson takapihalle... 

Kirjan tarina ei kaikista ennakkoluuloistani huolimatta ollut ahdistava, vaikka raakoja kohtia oli mukana. Mutta, myönnetään, että tuntuu erilaiselle lukea näistä asioista kirjasta, kuin vaikka hesarista. Ne tulevat jotenkin enemmän todeksi. Välillä tuntuu häijylle, että ihmiset tuntuvat ikäänkuin alistuvan kohtaloonsa ilman vastarintaa. Luulin ekan osan aikana, että kyseessä olisi ollut kirjailijan elämänkerta, mutta näin ei ollut.

Kirjan ensimmäinen kolmannes oli tarinan alkua ja lapsuuden kuvausta suh vauraassa Afganistanissa. Tai siis sotaa ei vielä ollut, ja elämä oli rauhallista. Rikkaus oli ehkä erilaista, kuin länsimaissa on totuttu, mutta huonoa elämää se ei ollut. 

Sitten tapahtuu ikäviä asioita ja poikien ystävyys loppuu, seuraa aikuisuuden aika, ja kirjan kertoja Amir joutuu lähtemään maasta isänsä kanssa. Kirjan toinen kolmannes kuvaa heidän elämäänsä yhdysvalloissa ja viimeinen osa palaa takaksin Afganistaniin, joka on nyt kokonaan toinen maa.

Kirjoittajan toinenkin kirja: Tuhat loistavaa aurinkoa odottaa lukijaansa myös työkaverilta lainassa. Mutta saatan lukea jotain vähän kevyempää tähän väliin. Vaikkapa niitä puutarhaoppaita...


sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Cast P.C: Vapautettu

Neferet hallitsee Yön talossa, mutta Isle of Skyellä vallitsee rauha. Zoeyn rinnalla on Stark, maailman uskollisin ja seksikkäin soturi. Miksi palata enää koskaan?

Stevie Raen tilanne ei ole yhtä seesteinen. Hänen soturinsa on vain osittain ihminen. Refaimin täytyy pettää joko isänsä tai rakastettunsa. Mikä on siteistä vahvin - ystävyyden, rakkauden vai veren side? Ja voiko valasta vapautua?


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Kaikkien sarjojen pitkittäminen ei haittaa, mutta tässä aletaan nyt mennä jo kyllä siinä rajalla. Neferet palaa juonittelemaan Tulsan kouluun kuin jojo, joka ei suostu lopettamaan pomppimistaan. Hän on siis niin yltiöpäisen läpimätä, mutta eihän sitä nyt sitten huomaa muut, kuin Zoey ja hänen kaverinsa. Edes jumalatar Nyx itse ei tajua tätä, joka nyt haiskahtaa aika läpinäkyvältä...

Stevie Rae on rakastunut lintupoikaan. Korppiko se nyt sitten oli puoliksi? Ja tipu tottakai pitää Steviestä. Kirjassa kuolee aika paljon väkeä tällä kertaa, en tiedä, minkälaista kuolemankoston sarjaa tässä oikein pedataan, mutta ehkä tätä sarjaa kannattaisi pikkuhiljaa alkaa kasaamaan loppua kohden. Alkaa selkeästi olla juoni jo aika kaluttu. Ja veikkaan, että seuraavassa osassa Zoyellä on taas yksi uusi (=vanha) mies kierroksessa, vaikka tässä osassa hän poikkeuksellisesti pysyi yhdessä komistuksessa kerrallaan.

Olen lukenut näitä kirjoja välillä suomeksi ja välillä englanniksi, tämä oli suomeksi. Koko ajan tökki joku, ja jälkeenpäin selvisi, että tässä oli suomentaja vaihtunut. Ei ollut mielestäni ehkä niin hyvä, kuin aiemmin. Joku siinä ei vaan oikein toiminut. Olisi ehkä pitänyt lukea alkuperäinen, varsinkin kun se olisi löytynyt e-kirjana.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...