maanantai 28. lokakuuta 2013

Evanovich, Janet: Luuvitonen


Palkkionmetsästäjä Stephanie Plumin Fred-setä on kadonnut. 72-vuotiaan häntäheikin ainoa harrastus on nuukailu - mihin se olisi voinut miehen kuljettaa? Plumille ei ole tarjolla kunnon keikkoja, joten hän suostuu Ranger-nimisen silmänilon apulaiseksi. Mutta millaisissa sisustustöissä tarvitaan luotiliivejä?Janet Evanovichin rempseän naishahmon seurassa ei totisesti käy aika pitkäksi: luvassa on jälleen hengästyttävää toimintaa, nokkelaa huulenheittoa, ikimuistoisia hahmoja ja pureksittuja kynsiä. Stephanie tekee hartiavoimin töitä pitääkseen näppinsä irti vanhasta suolasta, Joe Morellista. Vaihtoehtoja pukkaakin ovista ja ikkunoista, mutta yllättäen ja pyytämättä, ja monilla on ase kädessään. Onneksi Stephaniella on apunaan neuvokas entinen prostituoitu Lula ja itärannikon nopein tainnutusase.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Ehtaa Stephanie Plum -laatua jälleen. Tällä kertaa ei kuitenkaan mennä tukkaputkella karanneen oikeudenkarkurin perässä vaan metsästetään vanhaa sukulaismiestä. Fred-setä esitellään sangen ikävänä ihmisenä ja jossain kirjan puolivälissä toivoin jo kovasti, että setä kasvaisi horsmaa niityllä. 

Muitakin karkureita tarinaan kyllä mahtuu, mutta sivujuonteena. Yhden takuukeikan tiimoilta Stephanie joutuu tekemisiin kääp... anteeksi, siis pienikasvuisen Briggs-herran kanssa (hän siis itse aina korjaa tämän näin). Tämä osoittautuukin varsinaiseksi vitseniekaksi ja hänen sanailuaan on kiva seurata.

Stephanie myös arpoo Morellin ja Rangerin välillä. Ranger alkaa näyttää kiinnostuksen merkkejä, muutenkin kun kalliiden autojen kautta. Hän tarjoaa Stephanielle töitä, työt tosin ovat vähintään arveluttavia. Morellista ei osaa sanoa, että onko hän mustasukkainen, vai oikeasti huolissaan. Alunperin olin ihan täysin Morellin leirissä, mutta alan lämmetä Rangerille pikkuhiljaa. Todennäköisesti tätäkin kolmiodraamaa nyt veivataan sitten muutama kirja tai jotain.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Pratchett, Terry: Mort



Varakkaan tuntuinen joskin kovin luiseva herrasmies palkkaa nuoren Mortin oppipojakseen pestuumarkkinoilta. Eipä poika arvaa tekevänsä oppisopimuksen itsensä Kuoleman kanssa...

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Lainasin kirjastosta pari näitä kerralla. Itselleni uppoaa nämä kyllä paremmin suomeksi kaikesta huolimatta. Ei vaan mene mikään vitsi ohi.

Kuolema on paras näistä sarjoista, ainakin omasta mielestäni. Jotenkin tuntuisi lohdulliselta ajatella, että kyseessä tosiaan olisi kohtelias luinen kaveri, joka saattelee toiselle puolelle. Kuoleman yritykset oppia normaalia elämää ovat aivan loistavia.

Hän siis palkkaa Mortin oppipojakseen, Mort ei vaan oikein sisäistä hommaa, ja yrittää pelastaa jotain sellaista, jonka tarkoitus on kuolla. Tästä seuraa aikamoinen sotku. Mortin tunteita hämmentää nuori prinsessa, jonka siis piti kuolla ja Kuoleman ottotytär. Tyttären ja Mortin sanailu on myös sangen hupaisaa.

Edelleenhän kirjoissa ei ole mitään logiikkaa, mutta tässä oli parempi juoni kuin edellisissä.

Harris, Charlaine: Veri kielellä

Sookiella on taas murhatapaus käsissään. Nuori nainen on kuollut vampyyrien juhlissa, ja näyttää siltä, että Eric voisi olla syypää. Eric vannoo viattomuuttaan, mutta Sookie ei tätä purematta niele, sillä hän osui paikalle parahiksi nähdäkseen Ericin nauttimassa uhrin verta, vain hetki ennen kuin tämä tapettiin. Sookien täytyy selvittää tapaus, mutta se osuu pahimpaan mahdolliseen hetkeen: hänen keijusukulaisillaan on omia huolia, joihin Sookie tulee väistämättä vedetyksi mukaan. Hän saa uuden kavalan vihollisen, ja vampyyrien valtapelit osuvat suoraan hänen sydämeensä. Keijujen taikakalun avulla hän voisi saada yhden toiveensa toteutumaan, mutta ainoa ongelma on se, ettei Sookie tiedä vieläkään, mitä - ja kenet - hän todella haluaa.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Niin se vaan lähenee loppuaan tämäkin. Edellisten osian kohdalla ajattelin, että hyvä niin. Turha pitkittää väistämätöntä, mutta tämän kirjan luettuani kyllä harmittaa. Tarina oli hyvä, ja jännittävä. 

Toki, moni asia sain ainakin näennäisesti pisteen tässä tarinassa ja Sookien jahkailu eri miesten välillä sai taas uutta verta propelliin. Saas katsoa, miten käy lopussa. Itse asiassa olen tietoinen loppuratkaisusta, mutta ei se haittaa, haluan nähdä, mikä on reitti siihen. (Ja huom. tämä ei spoilaa mitenkään loppua). 

Kirjan alussa Sookie siis jälleen kerran törmää ruumiseen. Kumman lungisti hän ottaa tapahtumat kaikesta huolimatta. Jos itseäni kuulusteltaisiin poliisien toimesta, johtuen kuolleesta ihmisestä, voisin olla hieman hermoheikompi. Tosin, Sookiella on kokemusta ja lisäksi hän toki osaa aavistaa ne kysymykset etukäteen.

Kirjassa myös keijut saavat ison siivun tarinasta. Ja muutamasta vanhasta tutusta tulee esiin uusia juttuja. Kirjassa myös syntyy vauvoja ja järkätään häitä. Samin sokeus ihmissusityttöystäväänsä kohtaan ihmetyttää. Sookien elämä kietoutuu bisnesmielessä Samin elämään, ja ihan kuin Sookie muutenkin miettisi tulevaa elämäänsä enemmän.

Sookie miettii moneen kertaan, mihin hän käyttää mummon perintönä tulleen taikakalun. Mutta nähtäväksi jää, että kuka lopulta hyötyy eniten kapistuksen voimista. Moni sitä ainakin tavoittelee itselleen. 

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Howey, Hugh: Siilo

Mikä on velvollisuutesi siilossa?
Pitää yllä järjestystä.
Mitä suojelet ennen kaikkea?
Elämää ja isien perintöä.
Mitä se vaatii?
Uhrauksia.

Ihmiskunnan rippeet elävät valtavassa maanalaisessa siiloissa. Maailma on saastunut elinkelvottomaksi ja ulkoilma on myrkyllistä hengittää. Ihmiset elävät siilossa ankarien sääntöjen ja rajoitusten armoilla. Mutta jotkut uskaltavat kyseenalaistaa vallitsevan järjestyksen ja unelmoida.

Yksi heistä on Jules.
Hän on valmis paljastamaan siilon salaisuudet.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Kirja on alunperin julkaistu viitenä pienenä tarinana. Jatkokertomuksena. Mutta myöhemmin yhdistetty kirjaksi. Ja hyvä näin, koska tarinat ovat aika lyhyitä. Juoni on kuitenkin yksi ainoa koko tarinassa.

Luin kirjan puoleenväliin asti yhdeltä istumalta. Sitten oli pakko nukkua välissä. En tiedä, johtuiko se nukkumisesta vai todella kiireisestä työpäivästä, jonka asiat pyörivät vielä illallakin päässä. Mutta kirjan loppuosa ei ollut ihan niin mukaansa tempaava kuin alkuosa.

Joka tapauksessa, aivan loistava dystopia. Kirjailija kuvasi hyvin ihmisten ajatuksia ja tunteita maanalaisesta asumisesta. Tai no, mistäs minä tiedän, kun ei sellaisesta ole kokemusta, mutta voisin kuvitella sen jokseenkin noin tapahtuvaksi.

Kirjassa siis eletään korkeassa, liki 140 kerrosta käsittävässä siilossa. Jokaisella tasolla on oma tarkoituksensa ja kirjan alussa siilon pohjalta nostetaan taitava mekaanikkonainen yläkerrokseen seriffiksi. Hän alkaa aika nopeati haistaa palaneen käryä ja muutamat tapahtumat saavat aikaan lumipalloefektin, joka vavisuttaa koko siiloa. 

Enempää en viitsi kertoa, koska osa kirjan viehätystä oli nimenomaan se, että tapahtumat tulivat totaalisena yllätyksenä. Tällaisissa tarinoissa se on hyväksi. Kirja jättää myös muutamia asioita auki, tosin, ei mitään tärkeitä, mutta en tiedä, onko tähän tarkoitus joskus mahdollisesti tehdä jatkoa.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Preston, Douglas ja Child, Lincoln; Kuoleman asetelma

Tällä kertaa kukaan ei ole turvassa

Kuolema kulkee Medicine Creekin elokuisilla maissipelloilla. Kansasilaisen pikkukaupungin šeriffi Dent Hazen löytää ensimmäisen ruumiin. Nenätön, huuleton ja korvaton nainen on aseteltu maissikasvuston keskelle raivattuun kehään, ja ruumista ympäröi intiaaninuoliin seivästettyjen varisten vartio.

Kun Hazenin pakeille ilmestyy mustapukuinen, kalmankalpea, syvän etelän murretta puhuva herrasmies, joka esittäytyy FBI:n erikoisagentti Pendergastiksi, kelpo šeriffillä on epäilyksensä. Niinpä Pendergast värvää avukseen kylän toisen kummajaisen, mustiin pukeutuvan teinitytön nimeltä Corrie Swanson. Kaksikon tutkimukset vievät heidät syvälle paikkakunnan menneisyyteen, intiaanien ja valkoisten välillä käytyyn veriseen taisteluun – ja takaisin 2000-luvulle, geenimuunteluun erikoistuneen elintarvikeyrityksen tarkoin varjeltujen salaisuuksien äärelle.

Mutta pelloilla ääneti kulkeva viikatemies ei lepää. Maissintähkien keskeltä löytyy yhä uusia lakoon tallattuja kehiä ja niiden keskeltä sama, kammottava kuoleman asetelma.

* * * * * * * * * * * * 

Alkuperäisistä Pendergast -dekkareista tämä on jo neljäs, mutta suomennetuista vasta toinen. Ja täytyy sanoa, että toimii kuin junanvessa (tästä on muuten kahta koulukuntaa, osan mielestä sanonta viittaa tapaukseen, joka ei toimi ollenkaan ja itse taas käytän sitä silloin, kun joku toimii moitteettomasti). Taas istuin lentomatkan nenä kiinni kirjassa, enkä juuri ulkomaailmaa havainnoinut. Koko ajan tapahtui jotain, yhtään seisovaa hetkeä ei ollut. Kirjasta löytyi nokkela etsivä, ylimielinen seriffi, näsäviisas teini ja kasa pikkukaupungin asukkeja.

Jo koko alkuasetelma on aika karmiva. Maissipellot, joiden keskeltä löytyy irvokas ruumis. Asetelma saa todella niskakarvat nousemaan pystyyn. Ruumiita alkaa tulla lisää ja paikalle saapunut erikoinen FBI -agentti värvää apurikseen Corrien, joka on alkoholisti äidin tytär, eikä oikein tule muiden kanssa toimeen.

En usko, että Pendergastin taustaa juurikaan on esitelty kahdessa ensimmäisessäkään kirjassa, joita ei siis ole suomennettu. Tässä annetaan hieman jo inhimillisempi kuva miehestä, mutta ei kuitenkaan valoteta taustaa enempää. Edelliseen kirjaan viitataan parissa kohtaa, mutta tämän voi hyvin lukea erillisenä opuksena, ei haittaa, vaikka edellisiä ei ole lukenut. 

Lopussa ehkä pitkitetään liikaa erästä tapahtumaa. Enkä edelleenkään ymmärrä sitä logiikkaa, että jos ympärillä putoaa porukkaa kuin sitä maissia konsanaan, niin mitä tekevät kirjan henkilöt? Tunkevat väen vängällä pimeisiin paikkoihin ja tyhjiin rakennuksiin. Yksin. Keskellä yötä. Hei haloo? Ei kai kukaan oikeasti tee niin, jos on vaarassa tulla tapetuksi? Itse ainakin soittaisin armeijaa hätiin.

Enkä muuten arvannut taaskaan loppuratkaisua, kuin ihan vasta loppumetreillä.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Ahern, Cecelia: Ihmemaa


Mihin kaikki katoaa?

Mihin päätyvät kaikki ne ihmiset, jotka katoavat kuin tuhka tuuleen? Asia on kalvanut 34-vuotiasta Sandy Shorttia siitä lähtien kun hän oli lapsi ja naapurintyttö Jenny-May katosi jälkiä jättämättä.

Samaan aikaan toisella puolen Irlantia Jack Ruttle on epätoivoinen. Hänen nuorempi veljensä Donal on ollut kateissa jo vuoden, eikä poliisista ole apua. Bongatessaan lehdestä Sandyn etsivätoimiston ilmoituksen Donal on varma, että hänen rukouksiinsa on vastattu.

Sandyn myöhästyttyä sovitusta tapaamisesta Donal kuitenkin huomaa etsivänsä mystisesti kadonnutta 188-senttistä naisetsivää, jonka oli määrä jäljittää hänen veljensä. Ja mystisesti kadoksissa Sandy Shortt totisesti on. Hän on harhautunut juoksulenkillään kylään, josta ei ole minkäänlaista ulospääsyä. Kaiken lisäksi eräs kylän asukkaista on kukapa muukaan kuin Jenny-May Butler.

Vaikka salaperäinen kylä tarjoaa avaimen katoamisen arvoitukseen, Sandy huomaa kaipaavansa takaisin kotiin. Mutta onko Sandy piilottanut itsensä tällä kertaa liian hyvin?

Ihmemaa on lämmin ja mielikuvituksellinen tarina yksinäisyydestä, etsimisestä ja löytämisestä yhdeltä Irlannin suosituimmista nuorista kirjailjoista.


* * * * * * * * * * * * * * * 
Tämä oli myös mukana kevyenä lomalukemisena. Olen lukenut aiemmin samalta kirjailijalta kirjan: Tapaaminen elämän kanssa. Ja näissä molemmissahan on mukana yliluonnollista. Tässä kirjassa ei kyllä suoraan sanottu, että oliko kyseessä vain sukellus mielikuvitukseen vai todellinen matka maahan, jossa kaikki kadonnut sijaitsee.

Enemmän tarinassa oli ehkä sukellettu mielen syövereihin, ja kuvattu eräänlainen pakkomielteinen asioiden etsiminen. Rinnakkain meni Sandyn tarina uudessa maassa (tai mielensopukoissa) ja Jack:n kadonneen veljen etsiminen. Donalin tarina oli ehkä kuitenkin se traagisempi, vaikka Sandyn mielenliikkeet välillä vähän sykähdyttivätkin.

Kirjasta ei oikein saanut otetta, vaikka sen kyllä ihan mielikseen kertaalleen lukikin. Mutta jätin kirjan laivan kirjastoon seuraavalle luettavaksi. En kokenut tarvetta tuoda sitä enää kotiin.


tiistai 15. lokakuuta 2013

Adler, Elisabeth: Lomalukemisia

Lomareissulla tuli luettua kasa harlekiineja, mutta ei niistä nyt sen kummempaa. Jokainenhan varmasti niiden kupletin tajuaa.

Mutta muutaman kirjan nostaisin esiin. Tässä kaikki samalta kirjailijalta. Aivan loistavaa lomalukemista, varsinkin kun matka suuntautui osittain Italiaan.

Kesä toscanassa:
Newyorkilainen lääkäri ja yksinhuoltaja Gemma Jericho saa yllättäen salaperäisen perinnön Toscanasta. Italian auringossa odottavat vanha ränsistynyt huvila ja kuvankaunis pikkukylä - sekä syntisen komea amerikkalainen mies, joka väittää omistavansa puolet Jerichon tilasta
* * * * * * ** 
Tämä oli valloittava kuvaus Gemmasta ja hänen äidistä ja tyttärestään. Äiti itse asiassa saa sen perinnön ja lähtee sitä hakemaan. Matkaan tulee mutkia kuitenkin petollisen lakimiehen takia, hän on nimittäin myynyt testamentatun tilan.

Gemman romanssi oli ehkä pääosassa, mutta myös muuta naiset löytävät oman osansa onnesta ja äiti nousee lopussa enemmän esiin. Kirjassa esiintyy myös kasa kyläläisiä, ja vaikka tehdään vähän jäynää puolin jos toisinkin, niin mitään isompaa härdelliä ei kuitenkaan ole.


Provencen tuoksu:
Kieroilevan petturimiehensä jättänyt Franny Marten saa kutsun ranskalaisten sukulaistensa luokse Provenceen. Oikea ranskalainen linna, tuoksuvat laventeliniityt ja syvän sinisenä hohtava taivas ovat kuin satua. Mutta seikkailu taikamaassa saa kuitenkin kihelmöivän käänteen: linnaan saapuu vieras, jolla on kosto mielessään.

* * * * * * ** 
Tässä kirjassa oli toki myös romanssi mukana, mutta enemmän kyseessä oli kuitenkin jännitystarina. Ja kaiveltiin historian syövereistä, että kuka oli vanhan murhan takana. Lopussa kaikki asiat selvisivät, ja useammalle tarinalle saatiin onnellinen loppu.

Mutta niinhän se pitää ollakin kevyessä kesälukemisessa.

Malibun yöt:
Yksityisetsivä Mac Reillyn matala profiili on mennyttä. Ulkoiluttaessaan koiraansa Malibun samettisen tummassa yössä Mac erottaa naisen kirkaisun tyrskyjen pauhun seassa. Kun hän seuraa ääntä, hän päätyy luksusrantatalolle ja löytää kaunottaren, jolla on yllään vain mustaa pitsiä ja kädessään ase.

Väistettyään punapään ampuman luodin Mac päättää jututtaa rantatalon omistajaa, miljardööri Ron Perriniä. Joku on seurannut Ronia, ja epäilyt kohdistuvat hänen tulevaan ex-vaimoonsa Allie Rayhin. Rakastettu elokuvatähti Allie puolestaan väittää Ronin ahdistelevan häntä.

Punnusten ollessa tasan Mac ei tiedä mihin uskoa. Kun sekä Allie että Ron yhtäkkiä katoavat, vastuutonta elämää viettävä hurmurietsivä oivaltaa, että tästä sotkusta hän ei selviä ilman osa-aikaista tyttöystäväänsä Sunny Alvarezia. Mysteeriä selvittäessään räväkkä pari päätyy Etelä-Kalifornian kautta Meksikon rannoille ja Rooman kaduilta Ranskan maaseudulle.
* * * * * * * *

Tämä kirja saatta olla osa pidempää sarjaa? En tarkistanut sitä, mutta tarinassa oletettiin muutamassa kohdassa, että pari oli jo lukijoille tuttu. Mitenkään isommin ei kyllä historiaan menty.

Tarina oli aika perusdekkari, ruumiita tuli useampia ja loppuun asti sai jännittää syyllistä. En tiedä, johtuiko minusta vai mistä, mutta itselleni loppu tuli kyllä yllätyksenä. Ei siis pääparin tarina, vaan tarinan roisto.

Macin ja Sunnyn tarina oli sopivan rento, kumpikin sai palstatilaa tarpeeksi, vaikka pääpaino olikin Mac:n puolella. Jokaisella tarinan hahmolla tuntui olevan luurankoja kaapissa, joillakin enemmän ja joillakin vähemmän. Tarinan yksi epäillyistä sai kuitenkihn omat sympatiani jo ihan alkumetreillä, vaikka pitkään epäilin henkilön vain sumuttavan yleisöä.


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Evanovich, Janet: Neljäs kerta toden sanoo

Stephanie Plum iskee! Yleensä ohi, mutta erehtyväisyydellään tämä kasarimuotiin jämähtänyt New Jerseyn ylpeys on voittanut puolelleen miljoonat lukijat ympäri maailmaa.

Tällä erää palkkionmetsästäjä Plum jahtaa autovarkaudesta syytettyä tarjoilijaa. Hän saattaisi jopa onnistua tehtävässään, ovathan hänen apunaan 73-vuotias isoäiti Mazur, transvestiittirokkari Sally Sweet ja aina-niin-ihana Joe Morelli. Tapaus alkaa kuitenkin kerätä ympärilleen murhia, tuhopolttoja ja tuttuja vihollisia, jotka saavat Stephanien pistämään korkoihinsa vauhtia – ja autohan tietysti räjähtää, kuten on tavaksi tullut. Lisäksi Stephanie on koditon ja rahaton ja joutuu muuttamaan hamsterinsa kanssa Joe Morellin nurkkiin. Onneksi sankarittaremme on hauskimmillaan pienen paineen alla!


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Ahkera sunnuntain, sain loppuun kaksi kirjaa.

Nämä kirjat ovat laatutavaraa. Vauhdikasta menoa alusta loppuun. Tässä kirjassa esitellään taas uusi hahmo, Sally. Joka on kyllä mies, liki 2 metrinen, mutta pukeutuu naisten vaatteisiin. Näissä kirjoissa hahmot ovat niin yliampuvia, että niille ei voi kuin hymyillä. Mutta sehän näissä on kaiketi tarkoituskin. Kun vedetään kunnolla yli, niin se tehdään tyylillä.

Stephanie muuttaa pakon sanelemana Morrelin luo, ja tässä kirjassa on enemmän vipinää vällyjen välissä, kuin aiemmissa osissa. Siinä sivussa jahdataan taas karannut konnaa, tällä kertaa naispuolista. Tarinassa on useita eri juonenpätkiä, jotka osittain nivoutuvat lopussa yhteen. Toivoisin, että Stephanie ja Morrell päätyisivät yhteen, mutta pahoin pelkään, että sarjassa, jossa on liki 20 osaa, näin ei tapahdu ainakaan ennen osaa 15 tai jotain...

Mutta, jälleen kerran suosittelen dekkarin ja huonon huumorin ystäville. Hauskasti kirjoitettu dekkari, josta jää hyvälle mielelle, mutta kirjan tapahtumat unohtaa alle puoleen tuntiin.

Cronin, Justin: Linnake


Vuosi nolla. Luhistuvan Amerikan raunioissa kourallinen henkiinjääneitä kohtaa toisensa. Yhdessä he pyrkivät kohti turvaa vastassaan ylivoimaiset viraalit, vampyyrinkaltaiset elävät kuolleet.

Vuosi 97 jv. Ihmisten vastarintaliikkeen on murtauduttava Iowan jäisille lakeuksille rakennettuun linnakekaupunkiin ja tuhottava elävien kuolleiden kaksitoista kauhistuttavaa johtajaa. Pystyykö edes salaperäinen Amy-tyttö, puoliksi viraali ja puoliksi ihminen, auttamaan viimeisiä eloonjääneitä heidän itsemurhatehtävässään?


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Kirja oli samaan tyyliin kirjoitettu, kuin ensimmäinenkin. Eli välillä oltiin vuodessa nolla, jolloin kaikki alkoi, ja välillä n. 100 vuotta siitä eteenpäin. Joissain kohdin oli myös pätkiä sieltä välistä. Vaikka kaikki näennäisesti olivat eri tapahtumia, niin kuitenkin niillä oli joku punainen lanka, jolla henkilöt ja tapahtumat nivoutuivat yhteen.

Kirja oli liki 600 sivua ja aika tiheää tekstiä. Silti sen lukemiseen ei mennyt montaa iltaa, koska tarina tempaisi mukaansa. Kirjan alussa kerrotaan yhdestä porukasta, joka yrittää selviytyä alkavasta maailmanlopusta. Jossain kohtaa kerrotaan tarina vuodesta 79 jälkeen katastrofin ja sitten päädytään sinne vuosisadan loppuun jälkeen nollavuoden.

Henkilöhahmoihin ehtii samaistua aika nopeastikin, joten kirjassa on monta harmillista hetkeä, kun kuolema korjaa satoaan. Ihmismielen raadollisuus tulee esiin siinä kohtaa, kun tajuaa, että ihmisen vihollinen ei aina ole viraali vaan välillä toinen ihminen. 

Hieman häiritsi myös uskonnollisuus, jota kirjassa ainakin sivutaan. Osa tarinasta (onneksi hyvin pieni osa), on vähän hämärää tajunnan virtaa. Mutta ei se varsinaista tarinaa haittaa. Kirjan loppua kohden porukka alkaa kasaantua kohti linnakekaupunkia. Sen jälkeen meno on kuin karanneen junan käsissä, kaikki odottavat yhteentörmäystä, joka myös väistämässä tapahtuu.

Todella mielenkiinnolla jään odottamaan kolmatta ja viimeistä osaa. 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...