maanantai 20. tammikuuta 2014

Gier, Kerstin: Emerald Green


Monesta sarjasta on nyt tullut viimeinen osa. Ja tämä oli taas yksi niistä. En malttanut odottaa suomennosta, joten latasin tämän Kindlelle. En tosin lukenut sitä kuitenkaan heti ilmestymisen jälkeen. Mutta nyt kirja meni muutamassa illassa.

Gwendolyn eli Gwen saa tietää 16-vuotiaana, että hänellä on aikamatkaajien geeni. Geeni, jota varten hänen serkkuaan Charlottea on kasvatettu koko ikä. Gwen kuitenkin saa geenin ja joutuu keskelle ikivanhaa seikkailua, jonka pääarkkitehti on 1700 -luvulla elävä kreivi.

Gwen on aluksi hyvin epäileväinen, mutta lopulta hän kuitenkin rakastuu toiseen aikamatkaajaan Gideoniin. Toisen osan lopussa kuitenkin selviää, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää ja Gideonkin on huijannut häntä. Kolmas osa alkaakin sydänsurujen merkeissä. Edellisen osan haamu, Xemerius on myös paljon mukana. Demonilla on asennetta, se on myönnettävä.

Kirja on aika tavallinen teinikirja, mutta pisteet siitä, että lopulta draamailua on suhteellisen vähän. Vaikka märehditäänkin sydänsuruja, koulukaverin naamiaisia ja muuten vaan teinien juttuja. Tarina etenee, loikitaan ajassa taaksepäin ja Gwen tapaa mm. isoisänsä useaan otteeseen. Vähän häiritsee se, että melkein jokaista aikamatkaa haittaa joku ulkoinen tekijä, aika loppuu kesken, tai muuten vaan tulee ongelmia. Ihmiset eivät tunnu puheessaan pääsevän pääpointtiin asti ennenkuin yhteys katkeaa jne. Mutta, tällähän sitä jännitystä luodaan.

Kirjan juonesta sen verran, että Gwen yrittää ystävineen selvittä, että kuka on kaiken takana oleva pahis ja kuka oikeastaan vedättää ja ketä. Kerätään verta aikamatkustuslaitetta varten, ja selvitetään, miksi Paul ja Lucy aikanaan katosivat toisen laitteen kanssa. Sen lisäksi yritetään pelastaa kouluhaamun henki ja pitää kaikki muutkin hengissä. Ja selvitä niistä sydänsuruista.

Ihan suositeltava trilogian päätösosa.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Metz, Melinda: The Outsider


Ah, Roswell. Seurasin sarjaa telkkarista lähinnä sen takia, että Max Evansin näyttelijä, Jason Behr nyt vaan oli mielestäni niin hot. Vaikka hänellä oli vähän hörökorvat ja muutenkin hahmo oli vähän nössö. Kirjan nappasin Kindlelle silkasta mielenkiinnosta. Luin jossain vaiheessa Vampyyripäiväkirjojen kirjat ja nyt olen katsellut sarjaa telkkarista. Ja täytyy myöntää, että molemmissa on yksi yhteinen piirre. Molemmat toimivat paremmin telkussa.

Ihan hyvä tämä kirja oli, parempi mielestäni kuin Vampyyripäiväkirjat. Sarjassa tahti on tietenkin erilainen. Kirjan alussa Max pelastaa Lizin hengen, mutta saa samalla peräänsä uteliaan ja epäileväisen seriffin. Seriffi Valenti haluaa selvittää, kuka paransi Lizin. Koska parantajan on pakko olla alien. Ja niinhän Max onkin. Samoin kuin Isabel ja Michael. Sarjan eka kirja kertoo siitä, että nuoret yrittävät saada seriffin epäluulon hälvenemään. Ja samalla Liz, Maria ja Alex joutuvat hyväksymään sen, että me emme olekaan yksin täällä... Toiset ovat selviytyneet 40 -luvun maahansyöksystä, ja kuoriutuneet hautomokammiostaan 16 vuotta aiemmin. He ovat ulkonäöltään kuin ihmiset, eivätkä he muista juuri mitään kotiplaneetastaan. Mutta, heillä on erityiskykyjä.

Kirja ammentaa surutta Roswellin ufo-tarinoista. Ja ihan hyvä niin, tähän on sotkettu teinidraamaa ja ehkä ripaus todellista ufo-tarinaa :-)

Tuskin luen jatkoa hetkeen, kun on noita muitakin kirjoja aika paljon kesken. Mutta, ihan viihdyttävä pikkupläjäys, jonka lukemiseen ei kauaa mennyt. Sarjaa on tehty 10 osaa.

perjantai 10. tammikuuta 2014

McGuire, Jamie: Beautiful Disaster


Tämä kirja oli ykkösenä aika monella Goodreadsin listalla. mm. "Hottest Adult & Young Adult Romance Books " ja "Best Book Boyfriends". Kertonee jotain kirjan kohderyhmästä.

En ole varma, voiko Houkutuksen Edwardia voittaa kukaan parhaassa poikaystävä -kategoriassa, mutta koska hän on oikeastaan kuitenkin satuhahmo, niin annetaan Travisille mahdollisuus.

Kirjan alkuhan on toooodella kliseinen siinä mielessä, että koulussa on paha poika ja kiltti tyttö. Oikesti poika on kuitenkin tosi fksu ja tytössäkin löytyy särmää. Travis harrastaa väkivaltaisia tappeluja, joista saaduilla rahoilla hän rahoittaa vuokranmaksua ja opiskelua. Ja koulussa hän on melkein joka tytön unelma. Tässä kohtaa tökkäsi ekan kerran ihan kunnolla. Omasta kouluajastani on toki kauan, mutta en nyt kyllä muista, että näin avoimesti olisi tyrkytetty itseään teininä kenellekkään ihastukselle. Päinvastoin. Mainehan siinä olisi jo mennyt. Mutta ehkä tuolla rapakon takana nykyteineillä on eri meno? Nyt kuitenkin tyttelit aivan avoimesti yrittävät Travisia iskeä.

Hän kuitenkin ystävystyy sen ainoan tapauksen kanssa, joka ei kuolaa hänen peräänsä. Abbyn. Abbyn bestis on Travisin serkun tyttöystävä. Alku onkin näiden kahden ystävyyden rakentumista. Kirja jatkuu aika perinteisesti, ystävyys syvenee, tunteet heräävät jne. Ja lopulta se väistämätönkin tapahtuu. Tai noh, tässä kyllä sokea Reetakin näki, että Travisin tunteet ovat aika vahvoja alusta asti, mutta Abby ei vaan näe sitä. Tai ainakaan halua nähdä.

Kirjassa on aika paljon väkivaltaa arkisessa tilanteessa. Travis on mustasukkainen, ja hän valitettavasti purkaa sitä käsittelemällä kovakouraisesti ihmisiä, joista hän kuvittelee joko kilpakosijoita tai jotka kohtelevat kaltoin Abbya. Tämä häiritsi, koska tätä pidettiin aika itsestäänselvänä, eikä sitä oikein kritisoitu. Oikeassa elämässä Travis olisi kyllä kieltämättä aika rasittava persoona.

Jos ei nyt oteta huomioon, että tarina oli aika kliseinen. Teiniromantiikkaa, muutamalla vakavalla teemalla höystettynä, niin antaisin jopa 4 tähteä viidestä. Ei tämä Abbyn ja Travisin tarina siltikään voita Edwardin ja Bellan juttua. Mutta, jos olisin 18 v. niin olisin riemusta kiljuen ottanut poikaystävän, joka olisi ollut Travisin kaltainen. Näin keski-iän kynnyksellä en enää. Ja aion lukea kyllä jatko-osan, joka on sama tarina Travisin silmin nähtynä.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Lynch, Scott: Locke Lamoran valheet

Muinaista Venetsiaa muistuttavassa Camorrin kaupungissa elää myytti tarunomaisesta mestarivarkaasta. Vainolaisen huhutaan kävelevän seinien läpi, ilmestyvän tyhjästä ja käyttävän miekkaansa mestarin tavoin. Puolet kaupungista uskoo taruun ja pitää sankariaan Robin Hoodin kaltaisena köyhien puolustajana, toinen puoli viittaa jutulle kintaalla. Kumpikaan ei ole täysin oikeassa. Totuuden tietää herrasmiesroistoksi itseään kutsuva Locke Lamora, joka elää varasjoukkoineen kirjaimellisesti maan alla, piilossa vanhan Perelandron temppelin uumenissa. Turvatakseen elantonsa ja pitääkseen uteliaat silmät loitolla he antavat tarinan Vainolaisesta elää omaa elämäänsä. Jo vuosien ajan herrasmiesroistot ovat häpeämättä rikkoneet kaupungin kirjoittamatonta lakia ja putsanneet varakasta aatelistoa, jonka jopa rosvoruhtinas Barsavi on luvannut jättää rikoksilta rauhaan. Huolella rakennettu selusta alkaa kuitenkin murtua, kun Locke kumppaneineen saa vastaansa haastajan, joka tunnetaan nimellä Harmaa kuningas. Juonien verkko tiivistyy ja panokset kovenevat. Kun Camorrin kujille alkaa ilmestyä poikkeuksellisen paljon ruumiita, myös Locke tajuaa kuinka vaarallisille vesille hän on ajautumassa..

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Tämä kirja oli alunperin syynä loppuvuoden lukujumiin. Ensimmäiset sata sivua jotenkin laahasivat, enkä vaan saanut hommaa käyntiin. Ihmettelin mielessäni, että miksi kirja oli saanut paljon hyviä arvioita. Mutta, sen jälkeen juttu alkoikin yht'äkkiä luistaa. Hahmot alkoivat tulla tutummiksi, ja tarina alkoi käydä jännittäväksi. Huomasin lukevani loppuosaa yön pimeinä tunteina, kun ei vaan voinut jättää enää kesken.

Locke Lamora ei ehkä ole tyypillinen herrasmiesvaras. Hän ei ole naistenmies, eikä ilmeisesti mitenkään erityisen komeakaan. Mutta, hän sulautuu joukkoon, ja osaa hurmata kaikki sukupuoleen katsomatta. Hänen joukkionsa rakentelee huijaukset nerokkaasti. Hän on myös inhimillinen. Kaikki kepposet eivät välttämättä onnistu. Porukkaan kuuluuvat identtiset Sanzan kaksoset, Kirppu ja tappelussa hyvä Jean. 

Kirja on hyvin rakennettu. Pikkuhiljaa välitarinoissa avataan henkilöiden ja tapahtumien taustoja. Kaikkea ei kerrota, ja muutama asia vain mainitaan siten, että niihin taatusti palataan myöhemmissä osissa.

Kirja ei ole mitään kevyttä luettavaa, yli 500 sivua. Ja tässäkin on aika raakojakin kidutuskohtauksia. Tai ainakin oma herkkä mieleni hieman kapinoi muutamaa kohtaa vastaan, vaikka ne tarinaan kyllä sopivatkin. 

Juonesta ei oikein viitsi kirjan takakantta enempää kertoa, koska kirjan parasta antia oli yllätyksellisyys. Joten, en halua pilata muilta sitä iloa. Suomennos oli hyvä. Kirja on taitava sekoitus eri tyylilajeja, kiroillaan, mutta se sopii hyvin tarinaan. Aina puhekielen viljelyssä ei onnistuta. Mutta tässä onnistutaan. Varmasti alkuperäinen kieli on yhtä rikasta myös. Toivottavasti tästä ilmestyisi myös muut osat suomennettuna, seitsemän osaista tästä on kaavailtu, ja 3 on nyt ilmestynyt. Jos suomennoksia ei tule, niin aika nopeasti varmasti luen sitten englanniksi nuo muut osat. Sen verran tarinan jatko jäi mietityttämään.

torstai 2. tammikuuta 2014

Vuosikatsaus

Kun muut, niin sitten minäkin. Eli ohjelmassa seuraa vuosikatsaus vuoden 2013 kirjoihin. Onneksi GoodReads tarjoaa tähän hyviä apuvälineitä.

Yhteensä tuli luettua 119 kirjaa. Harlekiineja aloin tilastoida vasta loppuvuodesta, niitä tulee varsinkin lomareissuilla kyllä luettua, mutta kaikista ei ole tilastomerkintää. Yhteensä niitä oli 6 kpl tässä tilastossa.

Sivuja on GR:n mukaan 44 684. Tämä lukuhan saattaa vaihdella, koska sivumäärä vaihtelee versiosta toiseen. Mutta eiköhän tuo anna jotain suuntaa.

Pisin kirja oli Stephen Kingin 22.11.1963. Sillä oli mittaa 869 sivua.

E-kirjoja: 38 kpl
Englanniksi: 23 kpl
Suomeksi: 96 kpl
Kirjastosta lainasin: 58 kpl

Näin asiaa tutkittuani, hämmästyttää englanninkielisen kirjallisuuden vähyys. Tuntuu, että koko ajan on kuitenkin jotain Kindlellä kesken. Kirjastoa tuli hyödynnettyä paljon. Meillä on todella viihtyisä kirjasto, ja tilaan paljon kunnan muista kirjastoista. Kätevää.

Nyt on ollut jo vähän aikaa taas joku lukujumi, syytän tästä kyllä erästä kesken olevaa kirjaa, joka on ainakin alkuun ollut aika tylsä, joten en vaan saa sitä käyntiin ja sitä myöten siirryttyä sitten muihin kirjoihin. Tokihan, tyylilleni uskollisena luen taas 3 - 4 kirjaa samaan aikaan. Mutta, jouluna on tullut katsottua myös paljon sarjoja Netflixistä, joten nyt on aika mennyt enemmän niiden parissa. Ja talouteemme kotiutui uusi televisio 3D -ominaisuudella, joten tokihan niihinkin leffoihin on pitänyt tutustua.

Ei muuta kuin oikein rattoisaa alkanutta vuotta kaikille lukijioille! Blogillani niitä on 5 kpl (ja sen muuten 5 enemmän kuin vuosi sitten). Olen itse asiassa aina vähän hämmästynyt, että joku haluaa lukea juuri minun raapustuksiani. Kirjablogeja on kuitenkin viime viikon uutisten mukaan liki 200, ja joukossa on kymmeniä todella hyviä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...