torstai 2. tammikuuta 2014

Vuosikatsaus

Kun muut, niin sitten minäkin. Eli ohjelmassa seuraa vuosikatsaus vuoden 2013 kirjoihin. Onneksi GoodReads tarjoaa tähän hyviä apuvälineitä.

Yhteensä tuli luettua 119 kirjaa. Harlekiineja aloin tilastoida vasta loppuvuodesta, niitä tulee varsinkin lomareissuilla kyllä luettua, mutta kaikista ei ole tilastomerkintää. Yhteensä niitä oli 6 kpl tässä tilastossa.

Sivuja on GR:n mukaan 44 684. Tämä lukuhan saattaa vaihdella, koska sivumäärä vaihtelee versiosta toiseen. Mutta eiköhän tuo anna jotain suuntaa.

Pisin kirja oli Stephen Kingin 22.11.1963. Sillä oli mittaa 869 sivua.

E-kirjoja: 38 kpl
Englanniksi: 23 kpl
Suomeksi: 96 kpl
Kirjastosta lainasin: 58 kpl

Näin asiaa tutkittuani, hämmästyttää englanninkielisen kirjallisuuden vähyys. Tuntuu, että koko ajan on kuitenkin jotain Kindlellä kesken. Kirjastoa tuli hyödynnettyä paljon. Meillä on todella viihtyisä kirjasto, ja tilaan paljon kunnan muista kirjastoista. Kätevää.

Nyt on ollut jo vähän aikaa taas joku lukujumi, syytän tästä kyllä erästä kesken olevaa kirjaa, joka on ainakin alkuun ollut aika tylsä, joten en vaan saa sitä käyntiin ja sitä myöten siirryttyä sitten muihin kirjoihin. Tokihan, tyylilleni uskollisena luen taas 3 - 4 kirjaa samaan aikaan. Mutta, jouluna on tullut katsottua myös paljon sarjoja Netflixistä, joten nyt on aika mennyt enemmän niiden parissa. Ja talouteemme kotiutui uusi televisio 3D -ominaisuudella, joten tokihan niihinkin leffoihin on pitänyt tutustua.

Ei muuta kuin oikein rattoisaa alkanutta vuotta kaikille lukijioille! Blogillani niitä on 5 kpl (ja sen muuten 5 enemmän kuin vuosi sitten). Olen itse asiassa aina vähän hämmästynyt, että joku haluaa lukea juuri minun raapustuksiani. Kirjablogeja on kuitenkin viime viikon uutisten mukaan liki 200, ja joukossa on kymmeniä todella hyviä.

2 kommenttia:

  1. Hyvää alkanutta vuotta! Olen itsekin katsellut joulu/vuodenvaihteen lomallani enemmän tv-sarjoja kuin lukenut. Joskus lukemisesta pitää hieman nollata aivoja. Kaksi kesken olevaa kirjaa ei vedä tarpeeksi hyvin, enkä saa aloitettua kolmatta. Mutta kyllä ne siitä lähtee vielä, uskoisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia samoin! Itselläni tulee aina näitä kausia välillä, että ei vaan lukeminen kulje. Mutta, sitten kun vauhtiin pääsee, niin saattaa mennä useampikin kirja viikossa. jotenkin tuntuu vaan vähän masentavalle, että joulukuun saldo oli vaan muutama kirja... Mutta, pitäisi osata nauttia laadusta, eikä määrästä :-)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...