keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Jordan, Robert: Tornin salaisuus

Kustantanut Karisto. Alkuperäinen nimi The Dragon Reborn.
Alkuteos ilmestynyt 1991. Suomennos sisältää alkuteoksen luvut 1–29.

Rand al'Thorille selviää vastenmielinen totuus: hän itse on ihmishahmon saanut myyttinen Lohikäärme. Tieto täyttää hänet kauhulla ja epätoivolla, sillä hän pelkää tuhoavansa ystävänsä ja koko maailman. Kukaan ei pysty tekemään hänelle selkoa niistä voimista, joita hänellä on hallussaan. Niinpä Rand lähtee pakomatkalle koetellakseen voimiaan paikassa, missä kukaan hänen läheisistään ei voi joutua vaaraan...

Nämä kirjathan käyvät jännittäviksi. Asiaa auttaa varmaan se, että olen nyt lukenut näitä aika putkeen, ja hahmot ovat vielä tuoreessa muistissa. Enkä liiemmältä ole spoilaantunutkaan, eli potentiaalisesti kuka tahansa voi vaikka kuolla seuraavassa jaksossa. Päähenkilöistä tuskin kukaan kuitenkaan.

Takakannen selostuksesta huolimatta tässä seurataan enemmän tyttöjen seikkailuja Tar Valonin tornissa. He saavat tehtäväkseen metsästää mustan Ajahin jäseniä, ja samalla Mat parannetaan.

Harmillisesti en pääse heti jatkamaan kutososaa, koska yksi kirjaston kirja on pakko lukea viikonlopun aikana...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...