tiistai 10. kesäkuuta 2014

de la Motte, Anders: Peli

“Haluatko pelata peliä?” Bussista löytyvä kännykkä kutsuu Henrikin salaiseen reality-peliin. Hän saa Pelinjohtajalta tehtäviä, joiden suorittamisesta hänen täytyy kuvata videoita nettiin. Netissä myös seurataan pelin etenemistä ranking-listoilla. Kun harmittomat tehtävät alkavat muuttua yhä vaarallisemmiksi, Henrik huomaa sotkeutuneensa salaliittojen verkkoon. Hän on piinallisen päätöksen edessä: jatkaako peliä, vai kääntyäkö Pelinjohtajaa vastaan?

****************************************************

Luulin tätä ensin hieman toisenlaiseksi kirjaksi. Mutta pohjimmiltaan tämä oli dekkari. Toiminnallinen dekkari taisi olla määritelmä jossain kuvauksessa. Ja toimintaa kyllä riitti. Kirjassa pyöritään Tukholman alueella. Ruotsalaiset osaavat kyllä kirjoittaa dekkareita, vaikka tässäkin on hieman masentava pohjavire. Vettä ei sentään sada koko aikaa.

Kirjassa on kaksi kertojaa, joista Henrik on toinen. Hän löytää sattumalta kännykän, johon tulevat viestit houkuttelevat häntä yhä erikoisempiin tehtäviin. Kaikkia tehtäviä yhdistää se, että ne eivät kulje lain oikeaa puolta. Henrik on kuitenkin huomiota hakeva, hieman elämästä syrjäytynyt nuorimies, jota tämä vaara ja kunnia vetävät puoleensa.

Kirjaa kerrotaan myös erään naispoliisin näkökannalta ja hänen ja Henrikin tiet yhtyvät monta kertaa. Henrik tajuaa jossain vaiheessa, että kaikki ei ole sitä, miltä näyttää ja hän ajatuuu yhä syvemmälle pelin syövereihin. Lopulta hän on todellisessa hengenvaarassa.

Henrik alkaa selvittää, mitä Pelin takana oikein on. Apuna hänellä on vanha koulutoverinsa, ja muutama muu hyvin erikoinen heppu. Kirja jää toki niin kutkuttavasti kesken, että jossain vaiheessa on pakko jatkaa lukemista. Nyt en kuitenkaan malta, kun on niin monta muuta kirjaa kesken. Kirja ei kuitenkaan ollut ihan niin loistava, että se veisi yöunet, jos juoni ei selviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...