torstai 14. kesäkuuta 2012

Keene, Carolyn: The Secret of the Old Clock


 Ah, paluu lapsuuteen. Opin lukemaan hyvin nuorena. Ja jo ekalla luokalla koulussa olin lukenut Viisikkoja ja muita nuorten jännistyskirjoja.

Ja toki jossain vaiheessa löysin Neiti Etsivän, eli englantilaisittain Nancy Drew:n. Hän oli nokkela, kaunis, ja hyvin hyvin viisas tietenkin. Luin kirjoja pääsääntöisesti 80-luvun alkupuolella, mutta kirjohan tulee koko ajan lisää. Jossain vaiheessa minulle selvisi, että Carolyn Keene oli vain nimimerkki ja kirjailijoita oli todellisuudessa useita.

Kirjoja tulee vieläkin uusia tai ainakin uusintapainoksia vanhoista. Mutta tämä sarjan ihan ensimmäinen kirja on kirjoitettu jo 30 -luvulla, joten sen hahmot ja tarinat ovat hyvin viattomia.

Tarinassa Nancy yrittää pelastaa perinnön, joka on luisumassa vääriin käsiin. Hän häärii isänsä apuna lakitoimistossa, äitiä hänellä ei ole, mutta äidin virkaa hoitaa taloudenhoitaja.

Kirjasarjassa viehättää se, että sitä on muokattu nykyaikaan sopivaksi pikkuhiljaa. Ihan taatusti antaisin tämän sarjan kirjoja lapsilleni luettavaksi. Jos siis olisi sitä jälkikasvua. Kummityttöni saattaisi pitää tähän ihan nössönä...

Ehkä joskus innostun lukemaan muitakin näitä vanhoja tarinoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...