maanantai 18. heinäkuuta 2011

Matka: Mallorca

9.7 - 16.7.2011 Mallorca, Palma Nova

Tämä reissu ei mennyt ihan putkeen.  Tai siis meni, viemäriputkeen nimittäin.

Alku alkoi lupaavasti, lento oli ajallaan ja exit -paikat lämmittivät mieltä. Etukäteenhän ne olivat tilattu, mutta silti. Hotelli oli vanha, tuttu ja turvallinen Palma Nova. Huone oli sattumalta täsmälleen sama, kuin vuonna 2007 tehdyssä reissussa.

Ensimmäiset päivät käveltiin edestakaisin, käytiin uimassa ja syötiin hyvin. Useampana päivänä käytiin syömässä aivan erinomaiset valkosipulileivät aiolin kera rantaravintolassa.

Keskiviikko -aamuna oli tarkoitus lähteä käymään museojunalla saaren toisella puolella. Onneksi olimme käyneet siellä jo aiemmin, joten sen puolesta sinne ei ollut hoppu. Bussimatkalla saaren keskustaan Palmaan mies alkoi voimaan pahoin. Onneksi hän kesti sen verran, että päästiin bussista pois. Ja niinhän siinä sitten kävi, että taksilla takaisin Palma Novaan ja mies sängyn pohjalle.

Illan suussa tuskat olivat jo niin kovat, että kävin hakemassa lääkärin. Mieslääkäri, nimeltään Angel..., saapuikin antamaan helpottavaa hoitoa. Joka ei kyllä heti auttanut. Ja tottahan toki, mies lopetti yöllä oksentamisen ja minä aloitin. Ja sitä riemua riittikin sitten kotimaahan asti. Sen verran olo helpotti, että pääsin lentämään kotiin, mutta tauti osoittautui Kampylobakteeriksi, jota paranneltiin usempi viikko reissun jälkeen.

Elämäni ensimmäinen turistitauti (miehellä näitä on ollut) ja miehellä jo toinen Mallorcalla. Joten joskushan ne osuvat kohdalle. Ei silti mikään herkkureissu sen osalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...