Child, Lincold: Utopia

Tässä vuoristoradassa ei ole jarruja...

Nevadan autiomaassa kangastuksen lailla väikkyvä Utopia on maailman kahdeksas ihme. Valtavan lasikuvun alle rakennetun huippumodernin huvipuiston laitteet avaruusasemasta hologrammihalliin ovat niin aidon tuntuisia, että ne voisivat olla taikuutta.

Aivan omanlaistaan taikuutta suunnittelee myös John Doe -niminen mestaririkollinen; taikuutta jonka suuri huipentuma on oleva Utopian lasikupuun sijoitettujen muoviräjähteiden yhtäaikainen laukaiseminen alapuolella tietämättöminä liikkuvien 20 000 kävijän niskaan. Huvipuiston laitteita ja uloskäyntejä ohjaavan tietokonejärjestelmän kaapannut Doe vaikuttaa täysin pysäyttämättömältä – ellei huvipuiston laitteet aikanaan ohjelmoinut tohtori Andrew Warne saa uutta neronleimausta seuraavan kolmen tunnin sisällä.

************************************************

Tässä kirjassa yhdistyi moni asia, josta pidän. Aika puhdasverinen toimintapläjäys ahdettuna vajaaseen 600 sivuun. Vaikka itsekin ohjelmoin työkseni, niin en osannut etsiä kirjasta virheitä koodin kuvauksen suhteen tai muuten asiaan liittyen. Kirja on kuitenkin kirjoitettu yli 10 vuotta sitten, joten voisin kuvitella, että tässä kuvatut tapahtumat voisivat olla ihan nykypäivää ja totta.

Kirjan alussa Andrew Warne saapuu uuteen huvipuistoon tyttärensä kanssa. Hän luulee tulevansa suunnittelemaan uusia laitteita, mutta hänet onkin kutsuttu ajamaan alas oma tekoälyluomuksensa, joka on aiheuttanut ohgelmia. Samaan aikaan puistoon saapuu John Doe:n johtama rikollisjoukkio, joka alkaa kiristämään puiston johtoa. Tästä alkaa muutaman tunnin kestävä piinallinen kissa-hiiri -leikki. Kirjan tapahtumat siis tosiaan sijoittuvat muutamaan tuntiin, joka on hyvä ratkaisu. Mitään ei pitkitetä liikaa, ja toimintaa riittää. Osa rikollisista ja heidän tarkoituksistaan paljastetaan heti ensimetreillä, mutta kyllä kirjan loppuunkin jäi yllätyksiä. Kirjalle annoin GoodReadsissa viisi tähteä. Tässä olivat osaset paikallaan. Pidän muutenkin kyseisen herran kirjoista, hänhän on kirjoittanut mm. Perdergast -sarjaa yhdessä Douglas Prestonin kanssa.

En ole vuosiin käynyt huvipuistoissa. Tänä päivänä en taida edes uskaltaa mennä maisemajunaa pidemmälle. Tai no, jos Lintsille menee, niin kyllä sitä nyt vuoristoradassa pitää käydä. Onneksi tässä on vielä aikaa kesään, koska ihan heti tämän kirjan lukemisen jälkeen en uskaltaisi edes possujunaan. Tässä myös korostuu eräs huoleni, joka liittyy kyllä osittain ammatinvalintaan. Koodarina tiedän, kuinka helpppo on tehdä ohjelmointivirheitä. Ja kaikkihan tässä maailmassa perustuu nykyään jo melkein koodiin. Lentokoneet, lääkärien laitteet, ja myös ne huvipuiston vekottimet. Ja tämä kirja taas toi esiin sen, kuinka helppo niitä onkaan sabotoida tai tehdä ihan inhimillisiä virheitä. 

Huvipuistona Utopia kuulostaa ihan kivalle, tosin, kuvittelisin, että vastaavia maailmalta jo löytyisi. Itse kyllä joskus haluaisin esim. Walt Disney Worldiin, ihan sen tunnelman takia. En niiden laitteiden.

Garcia, Kami: Lumoava Pimeys

Jotkin salaisuudet muuttavat elämää – toiset koituvat kuolemaksi.

Eeppisen noitasaagan kakkososa tarjoilee goottihenkistä kauhuromantiikkaa ja syvän Etelän charmia.

Aluksi suru näyttää yhdistävän äitinsä menettäneen Ethanin ja rakkaan enonsa hiljattain haudanneen Lenan muiden pikkumaisuuksia vastaan. Lena, Ethanin unelmien tyttö, alkaa kuitenkin käyttäytyä oudosti ja vetäytyä kaipaavan sylin ulottuvilta. Samaan aikaan omituiset näyt piinaavat Ethania, joka ajautuu yhä syvemmälle Gatlinin pikkukaupungin salaisuuksiin.

Mutta onko tavallisen kuolevaisen ja yliluonnollisuuksiin taipuvan tytön rakkaus sittenkään mahdollinen? Säröä suhteeseen luo salaperäinen John, jonka seuraa Lena ei näytä kohta enää edes haluavan vastustaa.

******************************************************************

Caster Chronicles -sarjan  ensimmäisestä osasta Lumoava Kirous en mitään kirjoittanut ylös. Aikanaan luin sen leffamainoksen innoittamana. Vaikka elokuvaa en olekaan nähnyt. En muista, että kirja nyt olisi ollut mitenkään tajunnan räjäyttävä, mutta kyllähän se luki.

Tämä toinen osa alkaa siitä, kun Lenan eno Macon on kuollut ja Lena ei pääse yli asiasta. Hän erkaantuu Ethanista ja koko kirja oikeastaan kertoo siitä, että Lena tuntuu katoavan omaan maailmaansa ja Ethan yrittää löytää häntä. Lena lähtee prätkäpojan ja ilkeän serkkunsa Ridleyn mukaan. Ethan lähtee perään parhaan ystävänsä Linkin ja uuden kirjastonhoitajan Liv:n kanssa. Kirjassa on kolmiodraaman sijaan jo neliödraamaa. Ethan epäilee, että Lenalla on sutinaa mopopoika Johnin kanssa, josta ei kukaan tiedä, että kuka tai mikä hän on. Ethan taas tuntee pientä vetoa Liviä kohtaan, vaikkei se voita toki tosirakkautta Lenaan.

Kirjassa seikkaillaan maan päällä ja maan alla omassa 'maailmassa', jossa pätevät omat säännöt. Ethanin tiimi saa vahvistuksia yllättävältäkin tahoilta ja mm. Amma, perheen taloudenhoitaja ja oma kotinoita pelastaa päivän jos toisenkin. Ethanin isää, joka on kyllä osittain parantunut ekan osan surustaan, ei juurikaan sotketa tarinaan. 

Kirjan tarina on ihan jännittävä, ja mielellään lukee loppuun, että tietää, mitä kenellekin käy. Kirjan loppu jää toki sellaiseen pisteeseen, että tästä on hyvä jatkaa kolmanteen osaan. Mutta, luulen odottavani suomennosta, niin hinku ei ole jatkoa kuitenkaan lukea.Vaikka ei kirja huono ole. Annoin sille kolme tähteä GoodReadsissa. 

Lauren, Kate: Rapture

Kyseessä on Fallen -sarjan 4. ja viimeinen osa, joten tässä on spoilereita aiemmin osiin. Niistä en ole erikseen mitään kirjoitellut, joten tässä nyt vähän sekaisin kaikista. Sarjaa ei tietääkseni ole suomennettu.

Eka osa oli ensimmäisiä kirjoja, joita Kindlelle aikanaan latasin ja sen lukemisesta on jo aikaa. Kirjan juonena on se, että Luce aloittaa uudessa sisäoppilaitoksessa, johon hänet lähetetään sen jälkeen, kun hän aiheuttaa ongelmia vanhassa koulussa. Luce ei aiheuta niitä tahallaan, mutta hän on aina nähnyt pimeyden varjoja (en keksi tälle nyt parempaa suomennosta). Luce ei tiedä, mitä varjot ovat. Koulussa Luce tutustuu Danieliin ja sarjaan edetessä selviää, että Daniel on enkeli. Taivaasta pudonnut sellainen.

Hänen ja Lucen rakkaustarina on loputon luuppi, johon Luce syntyy aina uudelleen ja Daniel sitten aina etsii hänet käsiinsä. Kolmannessa kirjassa selviää, että tätä on jatkunut tuhansia vuosia ja samassa kirjassa Luce elää edellisiä elämiään (kamala sana kirjoittaa...) läpi yrittäen rikkoa kirouksen.

Neljäs kirja alkaa siitä, että on palattu uudelleen siihen tilanteeseen, jossa joukko enkeleitä lensi alas taivaasta. Porukalla on aikaa 9 päivää yrittää estää tämä. Kirja onkin oikeastaan kilpajuoksu aikaa vastaan, jossa pahiksena on itse Lucifer.

Pidin tästä neljännestä kirjasta ehkä eniten. Tarina on tavallaan kliseinen, mutta ei kuitenkaan. Tässä toki paljon on vastakkainasettelua taivaan ja helvetin välillä. Mutta vähän erilainen näkökulma asiaan.

Pidin jotenkin erityisesti kirjan lopusta. EI nyt mikään tajuntaa räjäyttävä sarja, mutta kyllä tätä voi suositella.

Uusi lukuilme

Tämä kirjoitus ei nyt liity kirjoihin, mutta lukemiseen kyllä. Rohkaisin viimein mieleni ja kävin laseroimassa silmäni. Miinusta on ollut kuuden huitteissa molemmissa silmissä ja lasit ovat keikkuneet nenällä n. 29 vuotta. Piilareita toki olen käyttänyt, mutta 99 % olen ollut viime vuosina silmälasien käyttäjä.

Leikkaus onnistui hyvin, ja näkökin on jo parin päivän jälkeen hyvä. Jälkitarkistuksen mukaan parempi kuin laseilla konsanaan. Tosin, lasithan ovat vähän eri asia, joten ihan suoraan niitä en ehkä vertaisi. Joka tapauksessa, hyvin näkyy. Leikkaus oli aika uusi SMILE -leikkaus, jossa ei tehdä läppää, vaan laseroidaan ja pienen aukon kautta poistetaan laserin irroittama lentikkeli. Fyysinen toipuminen on nopeaa, mutta näkö on sumuinen jonkun aikaa. Tällä hetkellä on vielä pieni roskantunne toisessa silmässä, mutta toinen silmä ei tiedä leikkauksessa edes olleensa.

Syy, miksi tämä lukemiseen vaikuttaa, on se, että näkö on lähelle vielä tosiaan vähän sumuinen. Joten lukeminenkaan ei vielä oikein houkuta ja silmät väsyvät. Onneksi tämä paranee koko ajan, ja kostutustipat auttavat. Ja äänikirjaa olen nyt parin päivän ajan ahkerasti kuunnellut.

Mutta, todella tyytyväinen olen. Toivottavasti näkö pysyy hyvänä, eikä tule mitään ongelmia. Odotan jo innolla sitäkin hetkeä, kun voin lukea kyljelläni, ilman, että sanka painaa ohimoon :-) Urheillessahan se hyöty ehkä parhaiten tulee esiin. Ei tarvitse koko aikaa nostella valuvia laseja.

Haasteita osa 2

Ja tässä seuraava haaste Raijalta Taikakirjaimet-blogista. Kysymykset vastauksineen.. En ainakaan vielä ole keksinyt kysymyksiä edelleen lähetettäväksi, mutta ehkä keksin jossain vaiheessa :-)

Molempien haasteiden kysymykset olivat todella hauskoja ja mielenkiintoisia, niihin oli kiva vastata!

Jos olisit kirjan hahmo, millaisessa roolissa haluaisit olla?'¨
Seikkailuromaani, ehdottomasti se sankaritar. Eikä tarvitse olla pelastavaa sankaria, mutta jotain sutinaa voisi kyllä olla jonkun miehekkään miehen kanssa ;-)

Mikä väri kuvaa kirjamakuasi?
Hmm, sanoisin vihreä. Ehkä johtuu siitä, että lempikirjani on Taru Sormusten herrasta, ja sehän on aika luontopainotteinen kirja ;-)

Onko sinulla rutiineja liittyen lukemiseen (luet tiettyyn aikaan päivästä, napostelet jotain lukiessa, hyppäät kolme tasahyppyä ennen kuin aloitat uuden kirjan tms)?
Ainut rutiini taitaa olla se, että luen aina kun vain on sopiva tilaisuus. Nykyään on helppoa, kun puhelimessa on Kindle, niin aina odotellessa voi lukea missä vaan :-D Ja niitä kirjojahan on aina useampi kesken, joten löytyy vaihtoehtoja.  Nyt kun mietin, niin on kyllä yksi joka päivä toistuva rutiini. Luen aina ennen nukkumaanmenoa. Joskus 5 minuuttia, joskus 2 h. Mutta ihan aina otan kirjan käteeni juuri ennen valojen sammuttamista ja luen sitten vaikka sen 2 riviä. Joten tuota voisin kutsua rutiiniksi.

Monta kirjaa haluaisit lukea vuodessa?
Viime vuonna tavoitteena oli 100 kirjaa, sen sain. Tänä vuonna toki haaveena olisi saman verran, mutta nyt pitäisi suorittaa myös yksi opiskelujuttu, joka siirtyi viime vuodelta, joten en varmaan ehdi niin montaa. Ja alkuvuoden tahti on muutenkin ollut hitaampaa. Tosin, sitten tulee niitä pätkiä, että tulee luettua monta kirjaa viikossa.

Viimeksi ostamasi kirja?
Juuri eilen latasin Kindlelle Margit Sandemon Jääkansan tarun ekan osan. Olen nämä suomeksi lukenut joskus 15 - 20 vuotta sitten. Niitä ei enää oikein löydy mistään, ja joku aika sitten huomasin, että näitä on alettu julkaista sähköisessä muodossa Amazonilla. Toki englanninkielisenä, mutta toivotaan, että käännös norjasta on sujuvaa.

Vanhin lukemasi kirja julkaisuvuoden perusteella?
1930 -luvulta oli The Secret of the Old Clock. Joka on siis näitä Nancy Drew -tarinoita (suomeksi neiti Etsivä).

Joku haukkuu rakastamasi kirjan pataluhaksi. Koskooko?
Kyllä! Vaikka toki mielipiteet ovat ne ainoat, joista voi kiistellä, mutta kyllä sydäntä riipii, kun joku ei eläydykkään samalla tavalla johonkin, joka omaa sisintä on liikuttanut kunnolla...

Mikä kirja on odottanut liian kauan lukemista?
Parhaillaan kahlaan läpi kolmea viimeistä osaa Ajan Pyörä (Wheels of Time) -sarjaa. Kirjat eivät oikeastaan odota lukemista, mutta eteneminen on jotenkin hidasta. Luen aina kappaleen kerrallaan. Eikä se johdu tarinan huonoudesta, jotenkin ei vaan ole ollut kiinnostusta, vaikka sarjan haluankin loppuun.

Kuinka monta kirjaa voi olla aktiivisesti kesken yhtä aikaa?
Voi pojat. Tämä on kompastuskiveni. Parhaimmillaan niitä on ollut kai 7 kpl. Mutta nytkin on 4 kpl. Luen aina fiiliksen mukaan. Eli yöpöydällä on rakkausromaani, dekkari, sähköisessä muodossa yksi englanninkielinen nuortenkirja ja sitten on yksi tietokirja kesken. Ja eilen kävin kirjastossa lainaamassa muutaman kirja, jotka saatan lukaista tähän väliin.

Jatkavatko kirjan hahmot elämäänsä kirjoitetun tarinan päätyttyä?
Eivät oikeastaan. En esim. ikinä lue fanficcejä jne. Ehkä sen takia onkin monesti niin 'tyhjä' olo, kun lopettaa hyvän kirjan ja varsinkin, jos kyseessä on pidempi sarja. Uudelleen lukeminen ei ole kuitenkaan sama juttu. Hahmoista tulee luovuttua siinä kirjan lopussa. 

Haasteita

Haa, olin saanut kaksikin kappaletta haasteita. Näihin vastaaminen onkin hauskaa! Aikaa vaan menee yllättävän paljon, kun vastauksia on kuitenkin pakko vähän miettiä :-)

Tässä ensimmäinen, jonka sain Anulta Jos vaikka lukisi -blogista. Kysymykset vastauksineen:

Mikä kirja palaa mieleesi säännöllisin väliajoin?
Kyllä se varmasti on joko Taru Sormusten herrasta tai ensimmäinen Harry Potter. Molemmat ovat avanneet oven aivan omanlaiseensa maailmaan, johon voi uppoutua tuntikausiksi. Ja näiden kirjojen maailmaan tulee palattua muutenkin usein. Leffojen ja pelien kautta, vaikka itse kirjoja en olekaan montaa kertaa lukenut. Tarkoituksena olisi kyllä lukea molemmat sarjat taas tässä uudelleen. Arvon vaan, että luenko suomeksi vai englanniksi.

Minkä kirjan toivoisit mahdollisimman monen lukevan?
Voisin tietenkin suositella molempia sarjoja yllä, mutta mennään vähän toisenlaisella kirjallisuudella. Eli suosittelen Annukka Salaman Käärmeenlumoojaa. Aivan loistavasti kirjoitettu ja suomalainen. Voisin myös suositella Khaleid Hooseinin Leijapoikaa, mutta se on jo aiheena vakana ja ahdistavakin kuvaus Afganistanin ihmisten arjesta, joten saattaa olla jo liian raskasta.

Kenen kirjahahmon kanssa haluaisit olla parhaita kavereita tai kenen haluaisit olla poikaystäväsi/miehesi?
Harry Potterin väki olisi itselleni ollut kouluaikana ihan bestiksiä :-) Tai siis olisin toivonut sellaisia kavereita. Olin aika yksinäinen varsinkin ala-asteella, joten siksi itseeni uppoaa hyvin sellaiset kirjat, joissa on tiivis kaveriporukka. Ja toki taikuutta pitää olla mukana.

Mieheksi voisin ehkä ottaa Houkutuksen Edwardin, vaikka hänessä on kyllä rasittaviakin piirteitä.

Mikä on vakavin kirja, jonka olet lukenut?
Khaleid Hosseini: Leijapoika ja samalta kirjailijalta Tuhat loistavaa aurinkoa.

Mikä kirja kuvaa sinua parhaiten lukijana?
Hmm, tämäpä on vaikea. Laitetaan nyt vaikka Taru Sormusten herrasta. Perusteluna se, että pidän isoista spektaakkelimaisista tarinoista. Jotka eivät ihan heti lopu.

Mikä on noloin kirja, jonka olet lukenut?
Olisiko se nyt vaikka joku näistä uusista eroottisista kirjoista, joita on tullut viime aikoina paljonkin. Otetaan vaikka Sylvia Day:n Crossfire. Vaikka ei se ole sen pahempi / parempi kuin muutkaan saman genren kirjat.

Oletko lukenut kirjan, jota vanhempasi tai isovanhempasi ovat suositelleet? Minkä ja mitä pidit?
Luen paljonkin samoja kirjoja isäni kanssa. Paljon dekkareita jne. Joten mitään yksittäistä en osaa nostaa esiin.

Ketkä ovat 3 lempikirjailijaasi ja miksi?
Jos valitaan sen mukaan, kenen kirjoja yleensä kirjastosta tai kaupasta etsin ensin, niin siihen ei välttämättä kolme riitä :-D, mutta kirjoitustyylistä pidän seuraavilla:

• Annukka Salama. Pidän hänen raikkaasta tyylistä kirjoittaa. 
• Janet Evanovich: hän osaa kierrättää tavallaan samaa tarinaa uudelleen ja uudelleen Stephanie Plum -dekkareissaan ja silti ne jaksavat ihastuttaa kerta toisensa jälkeen. 
• Agatha Christie. Olen lukenut dekkareiden lisäksi hänen elämänkertaansa ja kirjeistä koottua kirjaa. Aivan loistava kirjoittaja. 

Varhaisin kirjamuistosi?
Opin lukemaan 4 -vuotiaana, joten jo ennen kouluunmenoa luin mm. Viisikkoa jne. Mutta, kirja, joka varmasti ekan kerran kolahti, oli S.E.Hintonin: Olimme kuin Veljet. Luin se joskus teini-iässä ja ekan kerran itkin kirjan lopussa. Silloin tajusin, että myös kirjat voivat herättää niin voimakkaita tunteita. Olen lukija, joka todella uppoutuu kirjaan. Elän ne hetket mukana monta kertaa voimakkaammin kuin televisiosta katsottuna. Vilkas mielikuvitus varmaan ;-)

Minkä kirjan olet aina halunnut lukea, mutta et ole lukenut vielä?
Monta klassikkoa on vielä kaupassa odottamassa, mutta laitetaan vaikka Anna Karenina. Ehkä vielä jonain päivänä...